Pääministeri Antti Rinne (sd.) sanoo olevansa todella pettynyt Suomen saamasta tuomiosta ihmisoikeussopimuksen rikkomisesta.
Rinne kommentoi tuomiota lyhyesti toimittajille Brysselin-vierailullaan.
– Olen todella pettynyt siitä, että meidän tuomioistuimet ja viranomaiset ovat saaneet tämän tuomion ihmisoikeussopimuksen rikkomisesta, Rinne sanoi.
– Se ei todellakaan ole hyvä asia suomalaisten eikä vähimmässäkään määrin näiden ihmisten näkökulmasta, jotka ovat joutuneet kohteeksi.
Lue myös: Poliisi keskeyttää turvapaikanhakijoiden palautukset Irakiin – Maahanmuuttovirasto vaitonainen: "Asiaa selvitetään parhaillaan"
Poliisi tiedotti tänään keskeyttävänsä toistaiseksi turvapaikanhakijoiden palautukset Irakiin. Myös muiden maiden osalta tilannetta poliisin mukaan selvitetään.
Rikosperusteisia palautuksia Irakiin kuitenkin jatketaan.
Rinne muistuttaa vallan jaon periaatteista. Perustavaa laatua oleva tulkinta ja valvonta, siitä miten Suomi menettelee kansainvälisten sopimusten ja omien lakiensa mukaan, kuuluu hänen mukaansa viranomaisille.
– Meillä on valtiosäännössä olemassa vallan jaon periaatteet, ja sitä haluan tässä tilanteessa kunnioittaa, Rinne sanoo.
Lue lisäksi: Sisäministeri EIT:n päätöksestä: Oikeusvaltio on epäonnistunut kaikkein tärkeimmän oikeuden suojelemisessa
Hän ei ota kantaa siihen, miten Suomi aikoo jatkossa toimia Irak- ja Afganistan-palautusten kanssa.
– Sen totean, että me haluamme täysmääräisesti noudattaa kaikkia kansainvälisiä sopimuksia ja omaa lainsäädäntöämme.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin EIT antoi viime viikolla Suomelle langettavan päätöksen tapauksesta, jossa turvapaikkaa hakenut irakilaismies karkotettiin kotimaahansa 2017.
Mies ammuttiin Bagdadissa pian palautuksen jälkeen. Ammutun tytär vei jutun EIT:hen.