Automaattiohjauksella toimivat aivomme ennustavat menneiden kokemusten perusteella, mitä mikäkin tilanne tuo eteen. Tyrmääminen on tehokas tapa tukehduttaa spontaanius ja päättää niin sanottu uusi tarina, joka kokemuksesta olisi voinut syntyä.
”Elämme ajassa, jossa on tarjolla monenlaisia tarinoita. Yksi niistä on tarina kiireestä. Kaikilla on koko ajan hirveä kiire. Näin teatteriesityksen, jossa näytettiin haastatteluvideo 90 ikävuoden ohittaneesta rouvasta. Hän puhui kiireestä ja totesi, että jos tulee kiire, kannattaa istua alas ja odottaa, että se menee ohi.”
Tyrmääminen on vastaus, joka latistaa. Se kyseenalaistaa, vähättelee, haukkuu, liioittelee suorastaan koomisesti tai mitätöi toisen sanomiset. Tyrmääjä käyttää valtaa: hän näkee tilaisuuden pysyä omalla mukavuusalueellaan, jolloin mikään ei muutu Pia Koposen Lupa mokata – improvisointi arjessa -kirjassa kerrotaan.
Perustuuko uhka todellisuuteen vai muistoihin?
Aivot rakastavat kaavoja ja rutiineja: ne luovat maailmasta yhden totuuden, ja luokittelevat sitten kaiken arjessa vastaan tulevan tämän totuuden pohjalta.
Automaattiohjauksella toimivat aivomme ennustavat menneiden kokemusten perusteella, mitä mikäkin tilanne tuo eteen. Ne eivät kuitenkaan tunnista, perustuuko ihmisen uhkaksi kokema asia todellisuuteen vai muistoihin.
Suora tyrmäys
Olet tullut luokseni kylään. Toivotan sinut tervetulleeksi ja kysyn, haluaisitko kahvia. Sanot: ”Ei kiitos, en juo kahvia.”
Epäsuora tyrmäys
Olet tullut luokseni kylään. Toivotan sinut tervetulleeksi ja kysyn, haluaisitko kahvia. Kiemurtelet ja naamasi vääntyy irvistykseen, mutta sanot: ”No, kai sitä yhden kupin voisi juoda. Olen juonut tänään jo ainakin 10 kupillista.”
Tyrmääminen on tehokas tapa tukehduttaa spontaanius ja päättää niin sanottu uusi tarina, joka kokemuksesta olisi voinut syntyä. Kun uuden asian tai idean tyrmää heti alussa, ei synny uutta, jännittävää tilannetta – eikä oma maailmankuva pääse vaarantumaan.
Tyrmäys on paitsi sanoja, myös ilmeitä, asentoja ja eleitä. Ihminen voi tyrmätä paitsi muita, myös itseään. Toisen miellyttäminen oman hyvinvoinnin kustannuksella on itsen tyrmäämistä, ja esimerkiksi tunteiden kieltäminen voikin olla terveydelle haitallista.
Tyrmäys voi olla myös vahinko – kuin sammakko, joka livahtaa suusta.
Esimerkiksi sana ”mutta” pilaa palautteen, joka on aiottu kehuksi ja kannustimeksi. Se sävyttää negatiivisesti kaiken, mitä sanottiin ennen sitä. ”Tämä on todella hieno, mutta…”, ”show oli menestys, mutta…” Kuin lause sumenisi ja kaikki, mitä tuli ennen mutta-sanaa, lakkaisi olemasta.
Lue myös: Onnistuuko kerralla? Kokeile tätä sormitemppua – paljastaa paljon mielestäsi
Oman mukavuusalueen laajentaminen
- Tiedosta omat tapasi ja rajoitteesi. Mitkä uskomuksesi rajoittavat sinua? Entä mitkä uskomukset tekevät asioita mahdollisiksi?
- Mieti, mitä sinulle tapahtuu, kun siirryt omalle epämukavuusalueellesi? Mitkä asiat ovat silloin totta? Miten reagoit? Miten puhut muille? Miten käyttäydyt?
- Muistele, miltä tuntui aloittaa uudessa koulussa, mennä uuteen työpaikkaan, sopia ensitreffit, muuttaa tai matkustaa ensimmäistä kertaa ulkomaille. Huomaa, miten ennen niin kammottavista asioista on tullut osa nykyistä mukavuusaluettasi.
- Mikä yhdistää hetkiä, joina olet oppinut eniten itsestäsi? Oletko ollut silloin omalla mukavuus- vai epämukavuusalueellasi?
- Kokeile korvata sana "mutta" sanaparilla "joo, ja". "Mennäänkö elokuviin?" "Joo, ja sitten voisimme käydä..." "Miten olisi tämä idea?" "Joo, ja pidän erityisesti siitä, että..."
Tärkeintä ei välttämättä ole osata sanoa ”ei”
On tärkeää oppia tunnistamaan hyväksymisen ja tyrmäämisen erot. Kyse ei ole siitä, ettei sanaa ”mutta” enää saisi käyttää. Tavoitteena on ymmärtää omaa puhetta ja tiedostaa se, miten puhuu. 
Tärkeintä ei välttämättä ole osata sanoa ”ei”, vaan ”kyllä” oikeille asioille. Kun ihminen tuntee itsensä, rajansa, arvonsa, toiveensa ja unelmansa, hän myöntyy niitä tukeville valinnoille melkein automaattiseksi.
Aina elämä ei kuitenkaan mene niin kuin toivoisi. Jokainen meistä joutuu ennemmin tai myöhemmin tilanteeseen, jonka olisi mieluummin jättänyt väliin. Kenties kaikki on mennyt pieleen – mitäs sitten?
Niin sanottujen "negatiivisten tunteiden" ongelma on se, että niitä on ikävä kokea. Siksi halu teeskennellä iloista voi kasvaa suureksi. Itseään ei kuitenkaan voi pakottaa aidosti onnelliseksi tai hyväntuuliseksi.
Jokaiselle hetkelle voi kuitenkin sanoa ”kyllä”. Hyväksyminen ei tarkoita, että jostakin on pakko pitää, tai että aina pitäisi olla hauskaa. Toimi nykyhetkessä sen sijaan, että harmittelisit tai kieltäisit sen, mitä on tapahtunut. Ajattele, että tämä hetki on kaiken alkupiste: tilanne on tämä, miten voin parhaiten toimia siitä käsin?
Lähde: Pia Koponen: Lupa mokata – improvisointi arjessa (S&S)
***
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.