Päätoimittajan kommentti: Nato-jäsenyys kertoo Suomen päättäjien rohkeudesta – mutta tällä kertaa he saivat selkänojan yllättävältä taholta

Juho Kusti Paasikivi, Suomen seitsemäs presidentti, jätti jälkeensä monta herkullista sitaattia, joita viljellään edelleen. Yksi niistä koskee Suomen kansan kognitiivisia kykyjä: ”Suomen kansa on tosiaan poliittisesti vähälahjaista.”

Paasikiven päiväkirjamerkintä on vuodelta 1946 ja liittyi sodanjälkeisen Suomen sisäiseen kuohuntaan. Se oli aikaa, jolloin kansakunnan tulevaisuus näytti epävarmalta ja voimansa tunnossa ollut Neuvostoliitto sekaantui pidäkkeettä Suomen sisäisiin asioihin.

Hyytävistä toisen maailmansodan jälkeisistä asetelmista on henkisesti ja poliittisesti tultu valovuoden päähän, onhan Suomi ollut Euroopan unionin jäsenkin kohta 30 vuotta. Samaan aikaan on hivuttauduttu niin liki Natoa kuin se ylipäätään on ollut mahdollista ilman jäsenyyttä.

Nyt hivuttautumisen aika päättyy, sillä Niinistön ja Marinin ilmoitus merkitsee Suomelle ratkaisevaa askelta Naton jäsenyyteen. Ei enää kryptisiä sanamuotoja puolustusselonteoissa, ei toivotonta haikailua EU:n turvatakuiden perään. Eikä enää akateemista pohdiskelua sopivasta ajankohdasta sotilasliittoon liittymiselle. Sen aika on nyt.

Ensin oltiin hitaita ja sitten nopeita

Ajanjakso helmikuun lopulta, Venäjän hyökkäyksen alkamisesta, tähän päivään on verraten lyhyt, ainakin jos sen suhteuttaa siihen, kuinka kauan Suomessa on käyty Nato-keskustelua. Sitä on käyty melkein 30 vuotta, eli sama aika, joka on oltu jäsenenä EU:ssa. Liekki on palanut pienellä, mutta on kuitenkin palanut.

Nyt Suomen turvallisuuspoliittinen peruslinja on vaihdettu alle kolmessa kuukaudessa sotilaallisesta liittoutumattomuudesta sotilaallisen liittoutumiseen. Liekki alkoi roihuta, Vladimir Putin teki sen.

Suomen päättäjiä voi onnitella nopeasta päätöksentekokyvystä, rasvatusta diplomatian harjoittamisesta ja ennen kaikkea rohkeudesta. Päättäjä kantaa vastuun, ja päätökset joudutaan aina tekemään epävarmuudessa.

Mutta tässä turvallisuuspoliittisessa tuiverruksessa päättäjillä on kuitenkin ollut tukeva selkänoja: Suomen kansa. Paasikivi piti suomalaisia poliittisesti vähälahjaisina, mutta Naton suhteen kansa on ollut harvinaisen pragmaattinen. Kun ei Venäjään kerran voi luottaa, on parempi hankkia paras mahdollinen pidäke arvaamattomuutta vastaan. Näillä pituuspiireillä se on Nato.

Nyt poliitikot voisivat kiittää mediaa

Historiankirjoitus tulee kertomaan, missä kohtaa Nato-jäsenyys alkoi näyttää vakavasti otettavalta vaihtoehdolta Suomen ulkopolitiikan johdossa. Ainakin julkisten lausuntojen perusteella varsin myöhään.

Vielä tammikuun lopulla Marin lausui Reuters-haastattelussaan, että ”Suomen jäsenyys hänen pääministerikaudellaan on hyvin epätodennäköistä”.

Kuukautta myöhemmin, vain neljä vuorokautta ennen Venäjän hyökkäystä, Niinistö puolestaan vastasi amerikkalaisen uutiskanavan CNN:n haastattelussa Nato-kysymykseen: ”Tällä hetkellä en näe syytä dramaattisiin, äkillisiin muutoksiin. Se pitää miettiä läpikotaisin.” Hän kylläkin kytki vastauksensa siihen, mitä Venäjä todella tekee Ukrainan suunnalla. 

Suuri yksimielisyys on viesti Venäjälle

Suomen kansan ohella päättäjät voivat kiittää mediaa. Se on halunnut käydä turvallisuuspoliittista keskustelua myös silloin, kun poliitikot olisivat sitä halunneet vältellä. Poliitikot, Niinistö mukaan lukien, ovat ajoittain vaikuttaneet ärsyyntyneiltä jatkuviin Nato-gallupeihin.

Juuri median teettämät gallupit kuitenkin antoivat päättäjille tiedon siitä, mitä kansan syvissä riveissä ajatellaan.

Vielä 26. tammikuuta MTV Uutisten Taloustutkimuksella teettämä kysely näytti Natolle 30 prosentin kannatusta. 

28. helmikuuta eli neljä päivää Venäjän hyökkäyksen alkamisen jälkeen suomalaisten enemmistö oli siirtynyt Naton kannalle. Ylen mittauksessa 53 prosenttia kannatti, 28 prosenttia vastusti, loput eivät halunneet tai osanneet ottaa kantaa. Häkellyttävä keikaus.

Nyt mittaukset kertovat Naton kannatuksen kansalaisten keskuudessa olevan 70 prosentin luokkaa. Myös eduskunnassa, joka Nato-päätöksen lopulta tekee, ei-napin painajien joukko on huvennut päivä päivältä pienemmäksi.

Erilaiset näkemykset kuuluvat demokratiaan, mutta Nato-päätöksen kaltaisessa kansakunnan kohtalonkysymyksessä konsensus on eduksi. Yksimielisyys on vahva viesti Nato-maille mutta ennen kaikkea Venäjälle.

Ilkka Ahtiainen

@IlkkaAhtiainen