Päätoimittajan kommentti: Suomi ottaa historiallisia askeleita kohti Naton jäsenyyttä – onko nopeus sittenkin valttia?

”Joskus aika tihentyy. Viikoissa tapahtuu enemmän kuin vuosissa. Sodan kevään pitkät päivät pakottavat meitä johtopäätöksiin”, lausui valtiovarainministeri Annika Saarikko lauantaina keskustan puoluevaltuustolle.

Kokouksessa Saarikko haki puolueensa tuen Suomen mahdolliselle, vai pitäisikö sanoa todennäköiselle, jäsenyydelle sotilasliitto Natossa.

Saarikon puhe oli hieno, siinä valettiin perustaa Suomen uudelle turvallisuuspoliittiselle suuntautumiselle. Se perustuu osaltaan sotilaalliseen liittoutumiseen.

Joskus aika tihentyy. Kun Venäjä 24. helmikuuta hyökkäsi Ukrainaan, asiat ovat edenneet vinhaa vauhtia. Tasavallan presidentin Sauli Niinistön vierailu Valkoisessa talossa, kiihkeärytminen turvallisuuspoliittinen vuoropuhelu Ruotsin kanssa, diplomaattinen kuhina Nato-maiden kanssa. Tukea on ilmeisesti varmisteltu ja myös saatu.

Sdp kipuilee eniten

Samaan aikaan sisäpolitiikassa puolueet ovat vetäneet rivejään suoraksi.

Kokoomukselle asia on ollut selvä alusta pitäen, Perussuomalaiset astui Nato-junaan viime viikolla, ja viikonloppuna kyytiin tuli keskusta. Suurista puolueista puuttuu enää yhtä.

Sdp:n sisällä kipuilu on ehkä kovinta. Sen ruumiillistuma on kansanedustaja ja ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Erkki Tuomioja, niin sanotusti vanhan liiton turpomies. Hän yritti Hufvudstadsbladetille antamassaan haastattelussa ajaa julkiseen keskusteluun vaihtoehtoa Natolle. Se olisi puolustusliitto Ruotsin kanssa. Ruotsin SVT:lle hän lisäksi arvioi Suomen tilanteen olevan suhteellisen turvallinen ilman Natoakin.

Somekiihkoilijat ovat vaatineet Tuomiojaa tilille näistä puheista, ikään kuin Natoa ei enää saisi vastustaa. Tuomioja kuuluu Suomessa vähemmistöön, joka MTV Uutisten tuoreen kyselynkin mukaan on hupenemaan päin. Jos mielipidetiedusteluihin luottaa, ehkä 10-30 prosenttia kansasta äänestäisi Nato-jäsenyyttä vastaan, jos se päästettäisiin äänestämään.

Nato-jäsenyyttä tukeva selkeä enemmistö ajattelee toisin. Se on uskonut omia silmiään katsellessaan Venäjän sotatoimia Ukrainassa. Vaikka Suomi ei ole Ukraina, yhä useampi on oivaltanut, että brutaalin voimankäytön kynnys on Vladimir Putinin Venäjälle alhainen. Ennen sotaa moni varmasti ajatteli, ettei kannata ärsyttää karhua. Pysymällä sotilasliiton ulkopuolella Suomi voi osaltaan edistää vakautta Euroopassa ja jopa rauhoittaa Naton laajenemista kammoavaa Venäjää.

Ei ajattele enää. ”Venäjä ei ole Suomen toimin hallittavissa tai ratkaistavissa, Venäjä ei toimi toiveidemme mukaisesti”, Saarikko tiivisti keskustaväelle. Toisin sanoen: Suomen on nyt ajateltava omaa etuaan omista lähtökohdistaan. Loogista suvereenille valtiolle.

Neuvoa-antavaa kansanäänestystä Naton jäsenyydestä ei vaadi enää kukaan, ei edes kansa itse. Myös tasavallan presidentti muutti kantaansa lyhyessä ajassa. Mielipidemittaukset riittävät hänelle.

Vaarallista välitilaa halutaan lyhentää

Viime päivinä on vahvistunut vaikutelma, että Suomen poliittinen eliitti haluaa raivata esteet Nato-jäsenyyshakemuksen jättämiseltä mahdollisimman nopeasti. Se on todennäköisesti valtioviisautta. Mitä lyhyempi aika jää hakemuksen jättämisen ja jäseneksi hyväksymisen väliin, sitä lyhyemmäksi jää aika, jolloin Venäjä voi yrittää asioiden kulkuun vaikuttaa. Juuri tätä ”välitilaa” on pidetty vaarallisimpana Suomen kannalta.

Samaan aikaan Venäjä kokoaa voimiaan uuteen hyökkäykseen Itä-Ukrainassa. Vaikka ”erityisoperaatio” on mennyt pieleen, Venäjä voi yrittää ratkaista sodan nopeasti. Tällä hetkellä sen huomio ei riitä Suomen suunnalla merkittävään ”ilkeilyyn”, mutta parin kuukauden päästä tilanne voi olla toinen. Siksikin Suomella voi olla syytä kiirehtiä hakemuksen jättämistä.

Eduskunta saa ilmeisesti jo keskiviikkona käsiteltäväkseen ulkoministeriön johdolla valmistellun ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon täydennyksen. Siinä ei kuulemma oteta kantaa itse Nato-jäsenyyteen. Mielenkiintoista on, millaisen aikahorisontin paperi asettaa Suomen valinnoille.

Aika tihentyy.