Pahin hirvikolariaika alkamassa

Suurin kolaririski on tunti ennen auringonnousua ja tunti auringonlaskun jälkeen, muistuttaa Liikenneturva.

Pian on alkamassa vuoden pahin hirvikolariaika. Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna hirvikolareita tapahtui eniten syyskuussa, 243.

Yhteensä hirvionnettomuuksia tapahtui viime vuonna tieliikenteessä noin 1500. Yli neljännes niistä tapahtui syys-lokakuussa.

Liikenneturva kertoo tiedotteessa, että kolaririskiä lisää syksyllä erityisesti hämärällä hirvien liikehdinnän lisääntyminen. 

Se liittyy hirvien siirtymiseen kesälaitumilta talvilaitumille ja erityisesti kiima-aikaan.

Suurin kolaririski on tunti ennen auringonnousua ja tunti auringonlaskun jälkeen. 

Liikenneturvan mukaan hirvieläinonnettomuuksista lähes kaksi kolmasosaa ajetaan hämärässä tai pimeässä.

Hirvikolarin riskiä voi pienentää muun muassa käyttämällä kaukovaloja heti hämärän tultua, hidastamalla vauhtia ja pitämällä riittävä turvaväli edellä ajavaan autoon.

– Hirvikolarit tapahtuvat usein, kun kuljettajan huomio on herpaantunut tai kun näkyvyys on heikko. Tällöin tielle säntäävää hirveä on vaikeampi havainnoida, sanoo yhteyspäällikkö Ari-Pekka Elovaara Liikenneturvasta tiedotteessa.

Väistäminen hirven takapään puolelta

Elovaara muistuttaa, että hirvet liikkuvat tyypillisesti hirvivaara-alueilla.

– Näillä alueilla tulisi hiljentää ajonopeutta ja seurata tarkemmin pientareita, metsän laitoja ja paikkoja, joissa riista-aidat alkavat tai loppuvat.

Hirvivaaramerkin vaikutusalueella onnettomuusriski on määritelty erityisen suureksi onnettomuustilastojen, hirvien ylityspaikkatutkimusten sekä liikennettä ja eläinkantaa koskevien tietojen pohjalta.

Liikenneturva muistuttaa, että kun hirvi ryntää tielle, se yleensä jatkaa päättäväisesti tien yli. 

Siksi hirvi kannattaa väistää sen takapään puolelta, jos se on mahdollista. On myös hyvä muistaa, että siellä missä on yksi hirvi, on usein toinenkin.

Hirvikolarin sattuessa on Liikenneturvan mukaan tärkeää auttaa onnettomuuden uhreja, soittaa hätänumeroon 112 ja varoittaa muuta liikennettä hätävilkuilla ja varoituskolmiolla.

Lue myös:

    Uusimmat