Paljain silmin näkyvä pyrstötähti voi ilmestyä huomenna Suomen iltataivaalle

Komeetta eli pyrstötähti Tsuchinshan-ATLAS ilmaantuu Suomen taivaalle mahdollisesti huomenna. 

Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan mukaan pyrstötähden voi nähdä paljain silmin sään salliessa jo perjantaina vaalealla läntisellä iltataivaalla. Komeetan kirkkauden vaihtelevuuden vuoksi näkyvyyttä on kuitenkin vaikea ennustaa.

Paras mahdollisuus pyrstötähden näkemiselle on sään puolesta perjantain ja lauantain välisenä yönä Länsi-Lapissa, arvioi Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jani Parviainen. Myös maan länsiosissa pilvisyys rakoilee. Muualla Suomessa perjantai on laajalti sateinen ja pilvinen.

Komeetta C/2023 A3 eli Tsuchinshan-ATLAS jää Ursan mukaan kuitenkin himmeämmäksi kuin 1990-luvun lopulla nähdyt hyvin kirkkaat komeetat, Hyakutake ja Hale-Bopp.

Viikonloppu parasta havaintoaikaa

Ursan mukaan parasta havaintoaikaa pyrstötähden näkemiselle on tuleva viikonloppu. Tällöin komeetta on Ursan mukaan ennättänyt jo nousta hieman korkeammalle taivaalla, mutta se ei ole vielä menettänyt liikaa kirkkauttaan.

Iltojen edetessä komeetat kohoavat taivaalla koko ajan korkeammalle, jolloin ne näkyvät tummempaa taivasta vastaan selkeämmin. Samalla niiden kirkkaus kuitenkin himmenee ilta illalta.

Otollisin hetki havainnoinnille osunee viikonloppuna lauantain ja sunnuntain väliselle yölle. Etenkin maan itä- ja pohjoisosissa voi Ilmatieteen laitoksen mukaan olla silloin selkeää. Maan länsirannikolla pilvisyyttä esiintyy ainakin ajoittain. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä sää muuttuu jälleen pilviseksi.

Ursa huomauttaa, että pilvettömästä säästä huolimatta matalalla horisontissa näkyvät kaukaiset pilvet saattavat kuitenkin estää komeetan näkymistä. Myös kasvava Kuu saattaa yhdistyksen mukaan hankaloittaa pyrstötähden näkyvyyttä. Täysikuu on ensi viikon torstaina. Kuu on Ursan mukaan kuitenkin matalalla komeetan ollessa taivaalla ja eri suunnalla.

Juttu päivitetty kauttaaltaan kello 12.35.

Lue myös:

    Uusimmat