Vierailijan 80 000 vuoden takaa odotetaan ilmaantuvan taivaalle perjantaina

Suomessa voi pian nähdä harvinaisen ilmestyksen, kun iltataivaalle ilmaantuu mahdollisesti jo perjantaina pyrstötähti Tsuchinshan-ATLAS, kertoo tähtitieteellinen yhdistys Ursa. Komeetan voi nähdä paljain silmin.

Pyrstötähti näkyy Ursan mukaan matalalla iltataivaalla ensi kertaa ehkä jo perjantaina. Sen jälleen komeetta nousee ilta illalta korkeammalle mutta muuttuu samalla himmeämmäksi.

Pyrstötähden voi Ursan mukaan nähdä paljain silmin. Komeetta C/2023 A3 (Tsuchinshan-ATLAS) jää kuitenkin himmeämmäksi kuin 1990-luvun lopulla nähdyt hyvin kirkkaat komeetat, Hyakutake ja Hale-Bopp.

Epävarmuus siitä, milloin komeetta voidaan ensi kerran bongata, liittyy Ursan mukaan siihen, että komeetan kirkkaus muuttuu jatkuvasti eikä sitä voida tarkkaan ennustaa.

Parasta havaintoaikaa lienee viikonloppu. Tällöin komeetta on ennättänyt jo nousta hieman korkeammalle taivaalla, mutta se kirkkaus ei ole vielä hiipunut suuresti.

Tsuchinshan-ATLAS erottunee paljain silmin kaikkiaan mahdollisesti parin viikon ajan pimeältä havaintopaikalta, jossa keinovalot eivät häiritse.

Komeetta näkyy auringonlaskun puoleisella taivaalla

Viikonloppuna liikkeellä olevan havaitsijan kannattaa Ursan mukaan olla liikkeellä heti auringonlaskun jälkeen ja hakeutua paikalle, jossa läntiseen horisonttiin on hyvä näkyvyys.

Pyrstötähti laskee Auringon perässä horisontin taakse jo illalla, eli myös havainnot on tehtävä illalla.

– Karhunvartijan Arcturus-tähti loistaa yhtenä iltataivaan kirkkaimmista tähdistä. Tsuchinshan-ATLAS sijaitsee tulevana viikonloppuna taivaalla siitä alavasemmalle. Arcturusta voi näin käyttää apuna komeetan löytämisessä vaalealta taivaalta, Ursasta selvitetään.

Mitkä tahansa kiikarit auttavat pyrstötähden ja erityisesti sen himmeän pyrstön havaitsemisessa. Kiikarointi kannattaa aloittaa vasta Auringon laskettua. 

– On erittäin tärkeää, että Aurinkoa ei vahingossakaan katsota kiikareiden läpi, sillä tämä vaurioittaa välittömästi silmiä, Ursasta muistutetaan.

Myös kasvava Kuu saattaa omalta osaltaan hieman hankaloittaa loistollaan komeetan näkymistä. Kuu on täysi 17. tätä kuuta. Kuu on kuitenkin matalalla komeetan ollessa taivaalla ja eri suunnalla.

Vierailija kaukaa aurinkokunnan laidalta

Tsuchinshan-ATLAS on Ursan mukaan tehnyt matkaa aurinkokunnan sisäosiin noin 80 000 vuoden ajan. 

– Se on kotoisin jäisten kappaleiden muodostamasta Oortin pilvestä, joka ympäröi aurinkokuntaa joka puolella, hyvin kaukana planeettojen ratojen takana, Ursan tiedotteessa kerrotaan.

Oortin pilvestä saapuvat komeetat liikkuvat hyvin soikeilla radoilla, ja ne voivat tulla mistä päin taivasta tahansa. Ne saattavat jäädä kiertämään Aurinkoa näille uusille radoilleen tai ajautua kokonaan ulos aurinkokunnasta. 

Tsuchinshan-ATLASin kohtaloa ei tiedetä vielä tarkasti, mutta se ei kuitenkaan uhkaa maapalloa.

Näin pyrstötähti syntyy

Kaikki komeetan ytimet ovat Ursan mukaan hyvin jäistä materiaalia, joka alkaa kaasuuntua komeetan lähestyessä Aurinkoa. 

Ytimen ympärille kehittyy pyöreä kaasuhuntu, jota kutsutaan nimellä koma. Auringon säteily ja hiukkasvirta puhaltavat koman materiaalia pyrstöksi. 

Komeetoilla on periaatteessa kaksi erillistä ja hieman eri tavoin käyttäytyvää pyrstöä, mutta Tsuchinshan-ATLASin tapauksessa pyrstö on näyttänyt yhtenäiseltä ainakin toistaiseksi.

– Komeetan kirkkaus johtuu tästä höyrystymisestä. Auringon valo heijastuu höyrystyneestä materiaalista – komasta ja pyrstöstä – ja saa komeetan näin näyttämään kirkkaalta avaruuden mustuutta vasten. Mitä enemmän kaasua komeetasta irtoaa, sitä kirkkaammalta se näyttää, Ursa selvittää.

Ensimmäinen vierailu

Tämä on Tsuchinshan-ATLASin ensimmäinen vierailu Auringon lähellä. Se tekee Ursan mukaan komeetan kaasuuntumisen määrästä ja siten kirkkauden ennustamisesta erityisen vaikeaa.

Komeetta on saanut nimensä löytövuotensa, -observatorionsa ja -menetelmänsä mukaan. Nimi 'Tsuchinshan' viittaa kiinalaiseen Purppuravuoren observatorioon, jossa pyrstötähti löydettiin alkuvuodesta (A3) 2023 ATLAS (Asteroid Terrestrial-impact Last Alert System) -etsintäohjelmalla. 

Korjattu kello 17.54 otsikosta huomenna muotoon perjantaina.

Lue myös:

    Uusimmat