Liikunta edistää tunnetusti terveyttä, mutta myös lepopäivillä on paikkansa. Jatkuva treenaaminen voi olla oire pakonomaisesta liikunnasta, joka on yksi keino hallita esimerkiksi pandemian aikaansaamia kielteisiä tunteita.
Brittiläinen mielenterveysjärjestö Mind varoittaa, että koronapandemian aikana yhä useampi ihminen on saattanut tulla liian riippuvaiseksi liikunnasta, jolla yritetään paikata poikkeuksellisten aikojen vuoksi rakoilevaa mielenterveyttä.
Ulostulosta uutisoivat yleisradioyhtiö BBC sekä Independent-lehti.
Brittijärjestön yli 2000 aikuista tavoittaneessa kyselytutkimuksessa vain 59 prosenttia vastaajista kertoi pitävänsä lepopäiviä – joita olisi hyvä olla vähintään yksi viikossa – osana treenirutiiniaan. Vastaajista 18 prosenttia kertoi urheilevansa huonosta olosta tai vammoista huolimatta.
Kaksi viidestä koki syyllisyyttä jättäessään treenin väliin. Yli kolmannes kertoi hallitsevansa vaikeita tunteita liikkumalla.
Lue myös: Yhdeksän yllättävääkin masennuksen merkkiä – osaisitko yhdistää?
Mistä liikunta-addiktion tunnistaa?
Liikunnan tiedetään kohottavan mieltä ja auttavan jopa masennukseen, mutta liika on liikaa urheilussakin. Vuonna 2018 ilmestyneessä amerikkalaistutkimuksessa havaittiin, että toistuvat 90 minuutin liikuntarupeamat voivat olla jopa liikkumattomuutta haitallisempaa mielenterveydelle.
Pakonomainen treenaaminen on keino hallita kielteisiä tunteita, jollaisia esimerkiksi maailmaa riepotteleva kulkutauti nostaa pintaan. Liikunnasta saatava nautinto voi joskus johtaa pakonomaiseen käytökseen, jonka tarkoituksena on esimerkiksi vahvistaa itsetuntoa ja hallita yksinäisyyden aiheuttamaa tuskaa.
Pyrkimys muuttaa mielialaa liikunnan avulla voi kuitenkin kääntyä ihmistä vastaan. Yltiöpäinen urheileminen on vaaraksi ihmisen terveydelle, sillä ilman lepopäiviä vammojen riski kasvaa. Myös ihmissuhteet alkavat kärsiä jatkuvan treenaamisen seurauksena, kun liikunta alkaa kaventaa elämää.
Liikunta-addiktiosta kertoo esimerkiksi se, että liikunnasta on muodostunut elämän tärkein asia, joka on alkanut aiheuttaa ongelmia ihmissuhteissa tai töissä. Pakonomaisesti liikkuva ärsyyntyy, jos ei pääse treenaamaan. Raskaita liikuntatuokioita on päivittäin tai jopa useita kertoja päivässä. Edes väsymys, huonovointisuus tai vammat eivät saa pitämään välipäivää urheilusta. Treenille keksii aina tekosyyn.
Lue myös: Jos lihaksesi eivät kasva treenistä huolimatta, teet jotain väärin – tässä neljä tavallista virhettä
Pysäytä riippuvuuden kehittyminen
Riippuvuuden tunnistaminen on ensimmäinen askel siitä vapautumiseen. Jos epäilee treenaavansa liikaa, voi kokeilla esimerkiksi seuraavia vinkkejä.
- Yhdistä kuormittavaan harjoitteluun kevyempää treeniä, kuten kävelyä tai joogaa, jolloin lihakset eivät joudu niin koville.
- Anna keholle ja mielelle taukoa totutuista liikuntarutiineista uusilla harrastuksilla, jotka tuovat hyvää mieltä. Kokeile esimerkiksi leipomista.
- Aseta itsellesi realistinen päämäärä, joka ei liity kehon muokkaamiseen, ja ole armollinen itsellesi.
- Muista tasapaino ja lepopäivät. Pidä treeneistä kirjaa ja muista myös löhöillä.
Lue myös: Valvotko myöhään, koska illat ovat sinulle "omaa aikaa"? Ilmiöllä on nimikin – ja se on hyvin haitallista
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Älä treenaa itseäsi piippuun! Katso videolta vinkit palauttavaan venyttelyyn.
6:07
Lähteet: BBC, Independent, Aikakauskirja Duodecim 1 & 2