Pankkipomon vinkki: Suomessa harvinainen lainamuoto voi tuoda helpotusta kasvaviin menoihin

Suomalaisista asuntolainoista valtaosa on sidottu euroboriin, joka voi tuoda haastetta talouteen korkojen kasvaessa.

Danske Bankin maajohtaja Jens Wiklund toteaa, että tästä käytännöstä luopuminen tai jousto voisi tuoda asumiskuluihin kaivattua ennakoitavuutta muuttuvina aikoina.

– Suomi on vaihtuvakorkoisten asuntolainojen luvattu maa, Wiklund naurahtaa.

Danske Bankin pohjoismaisessa kyselytutkimuksessa suomalaisten luottamus oman taloudellisen varautumisen riittävyyteen on Pohjoismaiden alimmalla tasolla. Korkeimmalle tasolle yltävät tanskalaiset. 

Wiklund toteaa, että Tanskassa valtaosa asuntolainoista on sidottu pitkiin, kiinteisiin korkoihin. Se voi tuoda kaivattua mielenrauhaa omaan talouteen.

Wiklund uskoo, että tällaisen kiinteäkorkoisen lainan käyttö voisi vakauttaa menoja. Hän muistuttaa, että kiinteäkorkoisen lainan voi ottaa myös osaksi lainaa.

– Voi miettiä, voiko siihen asuntolainaan laittaa pienen kiinteän korko-osan, niin se tasapainottaa sitä arjen asumismenojen kehitystä, hän ehdottaa.

Huomenta Suomen haastattelussa Wiklund esittää arvioita siitä, miksi suomalaisten usko taloutensa kestävyyteen sakkaa ja antaa ehdotuksia, millä keinoin omaa tilannettaan voi parantaa.

Lue myös:

    Uusimmat