Paperiliitto jatkaa lakkoaan UPM:n tehtailla vappuaattoon saakka

2:00img
Näin Björn Wahlroos kommentoi lakkoa UPM:n tehtailla
Julkaistu 31.03.2022 15:27

MTV UUTISET – STT

Paperiliitto jatkaa lakkoaan UPM:n tehtailla kahdella viikolla. Vuodenvaihteessa alkanut lakko jatkuu nyt huhtikuun loppuun asti, ellei sopua uudesta työehtosopimuksesta synny ennen sitä.

Lakko koskee 12 toimipaikalla kaikkiaan noin 2 000:ta Paperiliiton jäsentä. UPM:n mukaan noin 200 paperiliittolaista työskentelee suojelutöissä tehtaiden voimalaitoksilla ja vedenkäsittelyssä.

Sovittelija Leo Suomaa on jättänyt UPM:n selluliiketoimintaa koskevan sovintoesityksen, johon on pyydetty vastauksia huhtikuun 14. päivään mennessä. Muille liiketoiminnoille sovintoesitystä ei ole toistaiseksi tehty. Paperiliitto sanoo haluavansa saada eri liiketoimintojen ratkaisut valmiiksi harkinta-ajan kuluessa.

Paperiliiton ja UPM:n liiketoimintojen edustajat ovat tavanneet päivittäin, ja tapaamisia on sovittuna myös lähipäiville.

Tuoreimmat aiheesta

UPM