Nato-prosessi kertoo hyvää suomalaisen demokratian tilasta, tiedonvälityksen avoimuudesta ja keskustelun vapaudesta. Demokratiaa on kuitenkin puolustettava joka päivä kriisin jälkeenkin, kirjoittaa Pekka Sauri.
Kuten hyvin tunnettua, Venäjän hyökkäys Ukrainaan sai suomalaisten keskuudessa aikaan ennennäkemättömän nopean mielipidesiirtymän: vuosikymmenet parinkymmenen prosentin vähemmistössä pysynyt Nato-jäsenyyden kannatus muuttui ylivoimaiseksi enemmistöksi helmikuun 24. ja 25. päivien välisenä yönä.
Nopea mielipideilmaston muutos oli erityisen merkittävä sikäli, että demokratia toimi alhaalta ylöspäin. Kansalaisten näkemysten muutos pakotti päättäjät muuttamaan näkemyksiään – nekin päättäjät, jotka olivat joko pantanneet Nato-kantaansa tai pitäytyneet perinteisen, jo liturgiaksi jähmettyneen “Nato-option” takana.
Venäjä yhdisti suomalaiset
Prosessi kertoo hyvää suomalaisen demokratian tilasta, tiedonvälityksen avoimuudesta ja keskustelun vapaudesta. Kun suomalaiset saivat reaaliaikaista tietoa Venäjän hyökkäyksestä ja sen seurauksista, mielipiteiden muutos tapahtui kuin omalla painollaan ja ilman päättäjien johdatusta. Kun suomalaisen ja länsimaisen yhteiskuntajärjestyksen perimmäiset arvot koettiin uhatuiksi, tavanomaiset puoluepoliittiset erimielisyydet hautautuivat.
Tämä spontaani kansallinen yksituumaisuus heijastui myös eduskunnan Nato-äänestyksessä, jossa nähtiin itsenäisyyden historian reippaasti suurin enemmistö vähänkin isompien ratkaisujen yhteydessä.
Sopii toivoa, että Suomen ja Ruotsin Nato-hakemuksen käsittely etenee ripeästi Turkin esittämistä protesteista huolimatta.
Mutta se on oma prosessinsa se.
Kriisitietoisuus hiipuu turtumukseen
Ennemmin tai myöhemmin tullaan suomalaisessa demokratiassa palaamaan niin sanottuun normaaliin päiväjärjestykseen. Kriisitietoisuus hiipuu turtumuksen, Ukrainan tilanteen jäätymisen tai molempien vaikutuksesta, ja vähitellen alkavat sisäpoliittiset kysymykset jälleen hajottaa Nato-päätöksen ympärille syntynyttä yksimielisyyttä.
Kovasti toivon, että tämä ei samalla tarkoita paluuta takaisin entisiin puoluepoliittisiin poteroihin. Kriisi antaa mahdollisuuden arvioida uudelleen vanhaa poliittista kulttuuria ja demokratian perustana olevaa kansalaiskeskustelua.
Demokratiaa on nimittäin puolustettava joka päivä. Lause lauseelta, puheenvuoro puheenvuorolta, keskustelu keskustelulta. Demokratian kova ydin on erilaisten näkemysten ja mielipiteiden vertailu niiden tueksi esitettyjä perusteluja punnitsemalla. Tämä taas tarkoittaa sitä, että jokaisen pitäisi kyetä kuuntelemaan myös omalle näkemykselle vastakkaisia mielipiteitä ja yrittää ottaa selvää, mistä ajattelutavasta ne kumpuavat. Näin sivilisaatio edistyy.
Tässä ajatuksessa ei ole yhtään mitään uutta. Se on kuitenkin erityisen tärkeä pitää mielessä tilanteessa, jossa historiallinen turvallisuuspoliittinen valinta tehtiin likimain yksimielisesti. Kun enemmistö on näin ylivoimainen, on kovin helppo olettaa toisinajattelijoiden näkemyksen perustuvan joihinkin julkilausumattomiin motiiveihin, vaikka he olisivatkin perustelleet näkemystään julkisesti.
Demokratian ja sananvapauden puolustustaistelu jatkuu myös maailmantilanteen rauhoittuessa. Silloin se itse asiassa onkin tärkeimmillään.