Pelicansille jättimäisiä uutisia – HIFK:n yllätyshankinta heti kovaan rooliin

Pelicansin ruotsalaistähdet Lars Bryggman ja Patrik Carlsson ovat toipuneet pelikuntoon.

Bryggman on pelannut tällä kaudella vain Pelicansin avausottelussa ja Carlssonkin on pelannut tällä kaudella vasta neljä ottelua. Nyt tehomiehet ovat kuitenkin jälleen pelikuntoisia ja muodostavat viime kaudelta tutun huippuketjun yhdessä Ryan Laschin kanssa.

Ruotsalaiskaksikon paluu on sarjajumboksi valahtaneelle Pelicansille merkittävä uutinen, sillä viime kaudella Bryggman ja Carlsson olivat joukkueen viiden parhaan pistemiehen joukossa.

Bryggmanin ja Carlssonin lisäksi ilouutisia tuo myös Libor Zabranskyn toipuminen pelikuntoon. Ässistä Lahteen täksi kaudeksi siirtynyt tshekkipakki on pelannut Bryggmanin tapaan vain kauden avausottelussa.

Pelicans kohtaa perjantai-illan ottelussa Tapparan.

Tapparan osalta mielenkiinto kohdistuu seitsemänneksi puolustajaan nimettyyn Jesper Kotajärveen. Vasta 17-vuotias nuorukainen on ensimmäistä kertaa mukana SM-liigamiehistön kokoonpanossa.

Helsingissä HIFK:n yllätyshankinta Fredrik Granberg pelaa ensimmäisen ottelunsa uudessa seurassaan, kun HIFK kohtaa Kärpät. Ruotsin kolmannelta sarjatasolta SM-liigan hyppäävä Granberg pääsee heti kovaan testiin HIFK:n ykköspakkiparissa Luke Martinin rinnalla.

Toista tuoretta hankintaa Niko Hovista ei vielä nähdä kaukalossa ainakaan aloittavana maalivahtina. Kokenut Hovinen aloittaa pelin HIFK:n luukkuvahtina. Torjuntavastuuta kantaa Rastislav Elias.

Viime viikolla loukkaantunut Roope Taponen on siis yhä sivussa HIFK:n kokoonpanosta.

Kokoonpanolähde: Veikkaus 

Perjantai-illan ottelut SM-liigassa:

HPK–KooKoo
Ilves–Jukurit
JYP–Kiekko-Espoo
Pelicans–Tappara
Ässät–KalPa
HIFK–Kärpät

Lue myös:

    Uusimmat