Perheenjäsentensä murhaa yrittänyt kertoi itsemurhasuunnitelmasta – tällaisen viestin nainen jätti

0:21img
Äitinsä ja veljensä murhan yrityksistä syytetty nainen saapui oikeuden eteen.
Julkaistu 27.08.2024 13:25
Toimittajan kuva
Miikka Hujanen

miikka.hujanen@mtv.fi

Oikeuden ratkottavaksi jää, oliko Vantaan Keimolassa huhtikuun alussa tapahtuneessa perhesurman yrityksessä kyse yhteisestä itsemurhahankkeesta vai ei.

Syyttäjä vaatii pakistanilaistaustaiselle, mutta Suomessa pitkään asuneelle naiselle vankeutta kahdesta murhan yrityksestä ja kahdesta maksuvälinepetoksesta.

Syyttäjän mukaan vuonna 1976 syntynyt nainen yritti surmata iäkkään äitinsä ja itseään vanhemman veljensä kolmikon yhteisessä kodissa tiistaina 9. huhtikuuta. Hän antoi heille lääkkeillä terästettyä kolajuomaa ja viilsi heitä veitsellä. Nainen vahingoitti myös itseään.

Yritys keskeytyi viranomaisten saavuttua paikalle. Maksuvälinepetokset taas koskevat sitä, että nainen käytti perheenjäsentensä rahoja ja otti heidän nimissään suuria lainoja. Iso osa rahoista meni uhkapeleihin.

Nainen kieltää syyllistyneensä rikoksiin.

Keimola

Syyttäjä vaatii pakistanilaistaustaiselle, mutta Suomessa pitkään asuneelle naiselle vankeutta kahdesta murhan yrityksestä ja maksuvälinepetoksesta.

Nainen selitti oikeudessa ja poliisin esitutkinnassa, että hän ja kaksi uhria olivat sopineet yhdessä itsemurhan tekemisestä. Naisen mukaan syynä oli se, että he olivat saamassa häädön asunnostaan, eikä kukaan heistä halunnut muuttaa erilleen toisistaan.

Häädön syynä olivat maksamattomat vuokrat. Nainen oli maksanut ainoastaan ensimmäisen maksuerän ja tästä oli jo noin vuosi aikaa.

Äiti ja veli taas kertoivat esitutkinnassa, ettei heillä ollut tietoa häädöstä ennen kuin nainen kertoi siitä tekopäivänä.

Kuulusteluissa äiti ei millään halunnut uskoa häntä kuulustelleen poliisin kertomaa siitä, että asunnon vuokrat oli maksamatta ja myös heidän edellisissä asunnoissaan oli samanlainen tilanne.

Keimola itsemurhaviesti

Poliisi löysi perheen asunnosta syytetyn naisen kirjoittaman itsemurhaviestin. Siinä oli samalla käsialalla kirjoitettuna syytetyn ja kahden uhrin allekirjoitukset. Kuva Poliisin esitutkinamateriaalista.

Veli ja äiti kuitenkin oikeudessa ja esitutkinnassa, ettei itsemurhasta oltu puhuttu perheen kesken, eikä kummallakaan heistä ollut tietoa naisen aikeista. Heillä itsellään ei ollut itsemurha-ajatuksia.

Poliisipartioiden tullessa paikalle, syytetty nainen löytyi huoneiston parvekkeelta seisomasta veitsi pystyssä rinnassaan. Tämän iäkäs äiti taas oli sohvalla istuvalla aennossa tiedottomassa tilassa, ranteet auki viillettynä. Veli löytyi omasta huoneestaan lattialta ranteet auki viillettynä.

Viranomaiset toimittivat kaikki kolme sairaalahoitoon. Äiti ja veli saivat hengenvaarallisia vammoja ja vakavat lääkemyrkytykset.

Poliisi löysi asunnosta myös itsemurhaviestin, jonka nainen oli kirjoittanut. Siinä kerrottiin teon syy ja todettiin, ettei ketään heistä kolmesta tule elvyttää. Lisäksi nainen kirjoitti, että heidät tulee polttohaudata ja tuhkat kätkeä samaan paikkaan, johon hänen isänsä on haudattu.

Kirjeessä oli kolme allekirjoitusta, mutta kaikki oli kirjoitettu samalla käsialalla. Esitutkinnassa syytetty nainen kertoi kirjoittaneensa kirjeen yksin.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus käsittelee tapausta vielä tänään tiistaina. 

Syytetty nainen on pyytänyt päästä mielentilatutkimukseen. Jos oikeus hyväksyy pyynnön, se antaa lopullisen ratkaisunsa asiassa vasta tutkimuksen valmistuttua, mikäli se katsoo naisen syyllistyneen rikokseen.

Pahaan oloon saa apua ympäri vuorokauden päivystävästä MIELI ry:n Kriisipuhelimesta numerosta 09 2525 0111. Numeroon voi soittaa nimettömästi ja luottamuksellisesti. Surunauha ry:n numerot 044 751 9916 ja 044 977 9428 palvelevat arkisin klo 9–15.

Lue myös: Nainen yritti surmata äitinsä ja veljensä Vantaalla – perhe sai häädön syytetyn pelattua rahat: MTV paikalla oikeudessa

Uhri ei halunnut todistaa murhan yrityksestä syytettyä sisartaan vastaan – oikeuden päätöksen jälkeen kuultiin käänteentekevä selonteko

Tuoreimmat aiheesta

Väkivaltarikokset