Oman fitness-brändin omaava Chloe uskoo, että tiukkojen ääripäiden sijaan hyvinvoinnin salaisuus on kultainen keskitie.
Chloe Madeley on kirjoittanut treenaamisesta kirjoja ja julkaissut aiheesta sekä sovelluksia että podcastin. Oman fitness-brändin omaava personal trainer Chloe kuitenkin uskoo, että nykymaailmassa ruokailutottumukset ovat ongelmallisia, kertoo Metro.
Sosiaalisessa mediassa Chloe peräänkuuluttaakin uutta ajatusmaailmaa, jossa lopetettaisiin paitsi puhdistuskuurit ja hiilihydraattien välttely, myös dieettien demonisointi; ääripäiden sijaan hän keskittyisi energiatasapainoon pääsemiseen.
Lue myös: Sarah muistuttaa kuvillaan dieettien vaaroista – päätökset voivat tuoda mukanaan raskaan taakan: ”Toivoisi, että niissä olisi varoitus”
Naiset haluavat keskittyä hyvinvointiin, miehet treeniin?
Aiemmin Chloe itsekin treenasi kovaa; kovakuntoisen ulkonäön ylläpito vaati äärimmäisyyksiin menevää dieettiä ja liikuntaa. Nykyisin hän kertoo uskovansa tasapainoon, josta hyvinvointibisneskin voisi hyötyä. Sen sijaan monille kuitenkin myydään ääripäitä.
Chloe itse sai kirjaprojektinsa aikana kuulla, että naiset haluavat keskittyä hyvinvointiin ja lifestyleen, miehet sen sijaan haluavat treeniohjeita ja dieettisuunnitelmia.
– Olin eri mieltä ja silloin tajusin, että miehet ja naiset jaotellaan erilaisiin laatikoihin, Chloe myöntää.
Chloen mukaan naisetkin voivat haluta tiukkaa, kurinalaista treeniä.
– Mielestäni ajatusta siitä, että haluaa tehdä kovaa työtä ja saavuttaa tuloksia, olivat ne sitten lihasmassaa tai rasvanpolttoa, on pidetty naisille suunnatuilla markkinoilla vastenmielisenä. Mielestäni se on seksististä, hän sanoo.
Chloe jakaa "epäsuosittuja ajatuksiaan" Instagramissa. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
"Suurin osa naisasiakkaistani ei osaa syödä olematta dieetillä"
Hyvinvointikin merkitsee kaikille eri asiaa: se nähdään yhä enemmän itsen hyväksymisenä, jota varten ei tarvitse näyttää tietynlaiselta tai omata tietynlaista vartaloa. Chloe ymmärtää itsehyväksynnän suosion.
– Dieettikulttuuri on karmeaa. Suurin osa naisasiakkaistani ei osaa syödä olematta dieetillä. Se on kolikon toinen puoli: heille hyvinvointi on sitä, että laihduttaa itsensä pienempään kehoon. Sekin on karmeaa, hän kuvailee.
Ääripäiden sijaan hän hakisikin vastausta hyvinvointikysymyksiin keskipisteestä.
– Ole tietoinen ravinnosta ja kulutuksesta ja siitä, miten esimerkiksi lihasmassa vaikuttaa elämän pituuteen ja kuolleisuuteen. Mutta käy silti ulkona ja nauti elämästä.
Esimerkiksi ennen juhlaillallista ei Chloen mukaan tule missään nimessä paastota tai "säästellä kaloreita", koska tämä johtaa vain itsekontrollin menettämiseen, kun ruokaa viimein on tarjolla. Sen sijaan ennen illallista kannattaa päivällä syödä normaalisti esimerkiksi kevyt lounas, hän kuvailee Instagramissa.
Lue myös: Jennifer pudotti 54 kiloa ketodieetillä – kertoo nyt, miksei silti aio kokeilla sitä enää koskaan
Moni kokee paniikkia, jos ei pääse viikkoon treenaamaan
Chloen mukaan moni hänen asiakkaansa hätääntyy, jos dieettiin tai treeniohjelmaan tulee viikon tauko. Oikeasti treenitulokset eivät katoa mihinkään, vaikka kehoa turvottaisi muuttuneiden ruokailutottumusten ja vähentyneen treenin myötä.
– Paniikki, jota asiakkaani tuntevat oltuaan viikon treenaamatta tai pois dieetiltä, kertoo itse asiassa paljon enemmän kontrollin luopumisen tunteesta kuin heidän peilikuvastaan, Chloe kuvailee Instagramissa.
Kun kalorit ja treenimäärä eivät enää olekaan tiukassa kontrollissa, seuraa paniikki. Chloe kuitenkin huomauttaa, ettei kukaan voi elää elämäänsä treenaten ja syöden aina tietyn ohjelman mukaisesti ja priorisoimatta koskaan mitään muuta kuntosalitreenin tai kaloreiden laskemisen mukaan.
– Ja miten masentavaa olisi, jos niin voisi tehdä?
Lue myös: 11-vuotiaana laihduttamisen aloittanut Mia alkoi vuosi sitten syödä intuitiivisesti – näin kävi: "Aiemmin olen ajatellut, että jäätävä karkinhimo on vain luonteeni heikkoutta"
Katso myös: Ajatteletko, että kalorien minimoiminen on "hyvää", suklaa taas "pahaa"? Intuitiivinen syöminen on yksinkertaisimmillaan syömistä kehon viestejä kuunnellen. Tässä vinkkejä siihen:
0:35
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lähteet: Metro.co.uk, Instagram/Chloe Madeley