Perussuomalaisten Terho MTV:lle: Kikyn jatkoista kuukauden vääntö

1:48img
Julkaistu 02.09.2016 08:27

MTV UUTISET

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho perusteli MTV:n Huomenta Suomessa hallituksen työllisyyspolitiikkaa, jonka selkäranka hänen mukaansa on kilpailukykysopimus.

Terhon mukaan toimilla käännetään koko Suomen talouspolitiikan suunta.

– Nyt käännetään Suomen koko euroaikainen talouspolitiikka ja historia siirretään oikeastaan voi sanoa euroaikaan, Terho sanoi Huomenta Suomessa.

Kuntien työntekijöiden kanssa syntynyttä kiistaa yritettiin kiivaasti lakaista maton alle eilen, kun hallitus esitteli ensi vuoden budjettia. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kiisti, että hallitus olisi riidellyt kilpailukykysopimuksen vaikutuksesta kuntatalouteen.

Vielä illalla oli epäselvää, onko kuntasektori mukana kilpailukykysopimuksessa vai kaatuuko koko sopimus. Terho oli aamulla kuitenkin luottavainen.

– Tähä asti on päästy sopimalla ja tästä eteenpäinkin päästään sopimalla. Olen siis luottavainen, että se tulee, Terho sanoi aamun Huomenta Suomessa.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman peräänkuulutti selvyyttä tilanteeseen.

– Tärkeä olisi saada selvyys tähän tilanteeseen. Ymmärrän huolen, joka on ollut sairaanhoitajilla, opettajilla ja lähihoitajilla, kun aika ison taakan he joutuvat ottamaan kantaakseen. Tulokset, joita siellä katsottiin, näyttivät siltä, että monilla kunnilla olisi vähemmän verotuloja ja sellaiset lakkaukset edessä, jotka tarkoittaisivat sitä, että ne jouduttaisiin maksamaan omilla työpaikoilla, Lindtman sanoi.

Hallituksen työllisyystoimet menevät nyt kolmikantaiseen valmisteluun. Eikö hallitus halua pitää omissa käsissään tärkeimpiä työkaluja?

– Se tarkoittaa käytännössä sitä, että se on ikään kuin jatkoa kikylle. Kun kikyssä on sovittu tietystä paketista, joka perustuu luottamukseen, sitä ei voi horjuttaa laittamalla jotain uutta keppipakettia ohi työmarkkinajärjestöjen, Terho vastaa.

Onko edessä jälleen useita kuukausia kestävä vääntö asiasta?

– Kuukauden vääntö, Terho kuittaa.

Terho ja Lindtman kiistelivät aamun Huomenta Suomessa myös verotuksesta. Katso aiheesta tarkemmin alla olevasta videosta:

5:44img

Katso aikaisempia uutisvideoita kikystä:

2:07img

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

10:22img

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

9:25img

3:30img

Tuoreimmat aiheesta

Kilpailukykysopimus