Miesten Superpesiksen talvikauden suurin siirtopommi nähtiin viime viikolla, kun Joensuun Maila tiedotti tehneensä kaksivuotisen sopimuksen lukkaritähti Topi Kososen kanssa. Siirtopommista voi Kososen tapauksessa puhua kolmestakin eri syystä.
Topi Kosonen
39 vuotta
lukkari, vaihtaja, kotiuttaja
liikunnanopettaja
Kasvattajaseura:
Lappeenrannan Pesä Ysit
Ura Superpesiksessä:
Pattijoen Urheilijat 2004–2021
Joensuun Maila 2022–
Runkosarjassa:
485 ottelua
42+295 lyötyä
467 tuotua
2156 kärkilyöntiä
Ylemmissä pudotuspeleissä:
107 ottelua
9+27 lyötyä
100 tuotua
443 kärkilyöntiä
Mitalit:
1 kulta (2008)
1 hopea (2006)
2 pronssia (2011, 2012)
Itä–Länsi-ottelut:
10 (2007*, 2008, 2009, 2013, 2014*, 2015, 2016, 2017, 2018, 2021)
* Kentän paras
Palkinnot:
Vuoden pesäpalloilija 2008
Vuoden lukkari 2008
Kultainen maila 2008 (paras sisäpelaaja)
Kultainen räpylä 2008 (paras ulkopelaaja)
Se, että Kosonen, 39, ylipäätään pelaa ensi kaudella, on jo itsessään uutinen suurelle osalle pesäpalloväestä – käytännössä lähestulkoon kaikille. Elokuun lopulla nimittäin uutisoitiin, että hänen mittava uransa Superpesiksessä päättyisi kauteen 2021.
Paitsi että Kosonen ei ollut missään vaiheessa tehnyt päätöstä lopettaa uraansa.
Hän oli kyllä ilmoittanut pian juhannuksen jälkeen Pattijoen Urheilijoille, että pelit keltaisessa peliasussa päättyisivät tähän kauteen, mutta mediassa tämä ilmoitus sai hieman todellista suuremmat mittasuhteet.
Mies itse ei kaatanut omilla kommenteillaan bensaa liekkeihin, mutta ei hän toisaalta myöskään kumonnut virheellisenä levinnyttä tietoa.
– Koin siinä kohdassa, että ehkä en sen kummemmin lähde ilmoittelemaan mitään. Uutiset kiirivät mediassa monella tavalla, ja yleensä ne ihan ensimmäiset uutiset ovat niitä, jotka kaikkein voimakkaimmin uutiskynnyksen ylittävät. Jos sinne sekaan yrittää sen jälkeen huudella, se ei välttämättä enää tavoita kaikkia. Eikä mikään sitä paitsi ollut edes varmaa siinä kohdassa, niin mitä olisin sitten tiedottanut? Kosonen taustoittaa MTV Urheilulle loppukesän mediamylläkkää.
– Monihan varmasti tässä tilanteessa tiedottaisi omissa somekanavissaan. Sieltä saa oman viestin parhaiten liikkeelle. Itse en kuitenkaan ole somevaikuttaja.
Toisaalta kun Kososen elokuun lopulla antamia kommentteja lukee nyt, niistä on helppo vetää tuoreiden tietojen valossa hyvin eri johtopäätökset kuin elokuun lopussa virheellisten tietojen pohjalta.
– Se uutisointi ei ollut ihan 100-prosenttisesti paikkansa pitävää, mutta en kokenut sitä tärkeäksi siinä kohdassa oikoa.
Jyrkkä ei jäähdyttelylle
Kososen lähtö JoMaan täyttää siirtopommin tunnusmerkit myös siksi, että hän ehti edustaa PattUa kaikkiaan 18 kauden ajan.
Lappeenrannan Pesä Ysien kasvatti muutti parikymppisenä Keski-Suomeen saatuaan opiskelupaikan Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta ja pelasi siinä sivussa Ykköspesistä Jyväskylän Kirin riveissä.
Kun PattU menetti lukkarinsa Antti Tokkarin kauden 2003 päätteeksi, tilalle hankittiin seitsemän vuotta nuorempi Kosonen, 21. Alkuun Kosonen kulki Raahessa muualta käsin, mutta vähitellen elämä alkoi vakiintua Pohjois-Pohjanmaalle. Löytyi työpaikka, löytyi puoliso. Syntyi kolme lasta.
PattUn jättäminen ei ole ollut ennen tätä vuotta edes lähellä.
– Tosi voimakkaasti olen tähän paikkakuntaan yhteydessä. Tuntui aina kaikkein luontevimmalta vaihtoehdolta jatkaa. Ihan huippuvuosia olen saanut PattU-paidassa elää, Raahessa edelleen asuva pelimies kertoo.
Päätöstä uran jatkosta on Kososen mukaan puntaroitu perhepiirissä jo useampana vuotena. Aiemmin päätös PattU-paidassa pelaamisesta oli helppo tehdä sen jälkeen, kun kaikkia tyydyttävä ratkaisu oli löytynyt ja oma intohimo pelaamista kohtaan oli yhä voimissaan.
Nyt Kosonen kokee tilanteen muuttuneen.
– Ennen kaikkea siinä oli sellainen ajankäytöllinen juttu: kun elämässä on kokonaisuutena monta muutakin asiaa meneillään, niin miten siinä on sitten mahdollista vielä harjoitella ja pelata.
– Pitkään olen tässä paikkakunnalla asunut ja ollut PattUssa kapteeninakin. Ympäri vuoden harjoitteleminen ja läsnäolo joukkuetreeneissä, se, että on käytännössä aina paikalla, on mielestäni kapteenille tosi tärkeä juttu.
Tuore JoMa-sopimus mahdollistaa sen, että Kosonen pystyy suunnittelemaan harjoitukset omaan päivä- ja viikkorytmiinsä. Kosonen aikoo asua perheensä kanssa Raahessa aina kevääseen saakka, mutta kesäksi koko perhe muuttaa Joensuuhun. Talvikauden harjoitukset Kosonen hoitaa pääosin omatoimisesti Raahesta käsin, Joensuuhun hän matkustaa vain leiriviikonloppujen ajaksi.
– Se ei mene niin, että joka päivä ja ilta iskä on omissa harrastuksissaan ja muu perhe yrittää siinä sitten selviytyä. Perheessä muillakin on kaikenlaista meneillään, ja lapsetkin harrastavat. Se oli ehkä se suurin syy, miksi se (pelaaminen) ei PattUssa tulisi onnistumaan, mutta se voisi onnistua jossain muualla.
– Ajatus oli, että jos jostain tulee mahdollisuus, se pitää punnita, onko se urheilullinen ja kilpailullinen haaste itselle ja onko siinä myös menestyspotentiaalia. Tässä kuviossa se oli sitä, mikä oli selkeä plussa. En missään nimessä halua mitään jäähdyttelyä. Sen olen jo kauan sitten päättänyt, että sillä tavalla minun urani ei ainakaan pääty, että vähän pelailen sinnepäin. Se on joko tai.
Ajatukset kohtasivat
Topi Kosonen toimi Pattijoen Urheilijoiden lukkarina 18 kauden ajan vuosina 2004–2021.
Kososella tuli tänä vuonna täyteen 30 vuotta pesäpallon pelaamista. Niistä 24 hän on viettänyt kotipesässä lautasen äärellä. Pitkästä peliurasta huolimatta – tai ehkä juuri sen takia – syitä sille, miksi hän halusi edelleen jatkaa uraansa, ei tarvitse kauaa miettiä.
– On vaikea kuvitella elämää ilman pesistä. Se on niin vahvasti ollut mukana melkein koko elämän. Se on ollut yksi suurimmista intohimoista elämän varrella. Kun sitä kuulosteli, että onko sitä intohimoa, ja kun sitä tuntui olevan, niin se oli tietysti yksi asia.
– Terveystilanne on toinen. Ei ole isompia vammoja uralla ollut, eikä tälläkään hetkellä, mutta sekin pitää ottaa huomioon, että missä iskussa olen ja missä iskussa pystyn olemaan kesällä, kun peliä pelataan.
Mahdollisuus pelata tulevat vuodet JoMassa, viimeisten yhdeksän kauden aikana seitsemän mitalia (2–0–5) voittaneessa seurassa valkeni Kososelle osittain sattumalta.
– En ollut tietoinen siitä, mikä JoMassa on lukkaritilanne. Sillä asialla olin jutuissa ja otin yhteyttä. Halusin selvittää, mikä siellä on tilanne, että onko siellä lukkarin paikka esimerkiksi auki. Siinä oli heti halua, ja ajatukset kyllä kohtasivat.
Yhteydenpitoa muihin seuroihin ei tarvittu. Sopimus JoMan kanssa saatiin tehtyä parissa viikossa ensimmäisen puhelinsoiton jälkeen.
– Tosissaan sitä mietittiin, onko tässä molemminpuolinen kiinnostus olemassa. Hyvin nopeasti yhdellä tai kahdella puhelulla syntyi molemmissa päissä sellainen ajatus, että tässä on ideaa. Sitten vain mietimme, että miten se saataisiin toteutettua.
Kososen sopimuksen myötä JoMalla on lukkariosastolla jopa runsaudenpulaa, sillä tänä kesänä Joensuussa syöttöä nostelleen Ville Väliahon, 25, sopimus ulottuu kauden 2022 loppuun.
Laadukas harjoittelu korostuu
Vaikka Kosonen on Itä-Suomen kasvatti, hyppäys JoMaan on samalla suuri hyppy tuntemattomaan. Konkreettisimmin tämä näkyy siinä, että ensi kauden joukkueessa on vain kaksi sellaista pelaajaa, joiden kanssa Kosonen on aiemmin pelannut samassa joukkueessa – ja senkin vain Itä–Lännessä.
– Ennen kaikkea kyseessä on todella mielenkiintoinen haaste. Uusi ympäristö, uusi seura, uudet joukkuekaverit, uusi paikkakunta. Se tarjoaa tosi monella tasolla mahdollisuuden kaikelle uudelle.
Omatoiminen harjoittelu on Kososelle jo ennestään tuttua, ja sikäli pääosin yksinäinen talvikausi Raahessa ei tuo mitään uutta, vaikka omatoimiset nyt korostuvatkin eri tavalla kuin ennen. Samalla tavalla korostuvat myös yhteiset leiriviikonloput 400 kilometrin päässä olevien uusien joukkuekavereiden kanssa.
Näiden viikonloppujen ja hallipelien puitteissa Kososen ja muun JoMa-miehistön pitäisi päästä pelaamisessa samalle sivulle.
– Uskon, että se onnistuu. Hyvä harjoittelu tulee ennen kaikkea mieleen. Pesiksessä harjoituskausi on pitkä, ja siinä on kyllä aikaa valmistautua ja tehdä yhteisiä harjoituksia.
– Jos ajattelee lukkaripeliä ja joukkueen ulkopeliä, niin sehän on yhteistyötä. Se lähtee harjoituskentältä, että tietää ja tuntee suunnilleen vieruskaverin ja sitä seuraavankin kaverin taidot, vahvuudet ja ajatukset. Paljonhan se ulkopelin pelaaminen perustuu ennalta harjoiteltuihin ja sovittuihin asioihin. Esimerkiksi Itä–Lännessä valmistautuminen tarkoittaa sellaista käytännössä tunnin palaveria ennen peliä, ja yleensä se on sielläkin ihan hyvin lähtenyt rullaamaan.
Nelikymppiset huippulukkarit harvassa
Kolmas syy kutsua Kososen JoMa-siirtoa pommiksi on ehkä se kaikkein ilmeisin, ja se on puhtaasti pelillinen.
Kosonen tunnetaan yhtenä kaikkien aikojen parhaista lukkareista – 2000-luvun virkaveljistä edelle voi asettaa vain kotipesän kiistattoman kuninkaan, Toni Kohosen.
Kosonen täyttää tammikuussa 40 vuotta. Siinä iässä Vuoden lukkarina on palkittu historian saatossa vain kaksi pelaajaa: Matti Raukosta tuli nelikymppisenä historian ensimmäisen Vuoden lukkari vuonna 1947, ja Kohonen toisti tempun vuonna 2016 vietyään palkinnon 13:nnen ja viimeisen kerran.
Kososen toistaiseksi ainoa Vuoden lukkari -tunnustus tuli PattUn mestaruuskaudella 2008, jolloin hän putsasi koko palkintopöydän, mutta selvää on, ettei Raukon ja Kohosen rinnalle nouseminen ole mahdotonta miehelle, joka pelasi Itä–Länsi-ottelussa viimeksi tänä kesänä.
– Tavoitteena on pelata niin hyvin kuin mahdollista. Vaikea sanoa sen konkreettisemmin. Joukkueen menestys kertoo parhaiten siitä, miten pelaaja on onnistunut joukkuetta auttamaan.
– Kenties voin oppia uusia asioita ja kehittyäkin jollain saralla, sitä minä pyrin aina urheilijana tavoittelemaan. Jos alkaa tuntua siltä, että kaikki on nähty ja koettu eikä voi enää kehittyä tai oppia uutta, sitten loppuvat pelit.
Ikävuosien myötä alkavat usein myös puheet siitä, miten urheilijan ominaisuudet alkavat vääjäämättä tulla ainakin jollain tavalla alaspäin. Kosonen haluaa katsoa asiaa toisin.
– Koen sen itse niin, että yritän säilyttää saman tason monissa fyysisissä ominaisuuksissa. Pelin lukemisesta, taktiikasta ja suoritusvarmuudesta voi oppia helpommin uutta vielä vanhemmallakin iällä.
Kososen kohdalla kehut ovat usein kohdistuneet juuri hänen pelinäkemykseensä ja taitoonsa rytmittää peliä. Myös tolppasyöttöä on kehuttu, samoin kykyä hakea pieniä näppejä kotipesän läheisyydestä.
Näistä varsinkin viimeinen on sellainen ominaisuus, johon fysiikka vaikuttaa keskeisellä tavalla. Siksi onkin mielenkiintoista, että Kosonen nostaa juuri sen ensimmäisenä esiin – pitkän hiljaisuuden päätteeksi – kun häneltä kysyy hänen suurinta vahvuuttaan.
– Pienten hakeminen on ollut sellainen asia, johon olen paljon jo lapsesta ja nuoresta asti panostanut ja saanut siihen tosi hyvää oppia. Siinä olen itseäni pitänyt hyvänä.
– Lukkaripeli on kokonaisuus. Se lähtee monesta asiasta, omista vahvuuksista ja perusasioista. Missä olen kaikkein paras? Ehkä siinä pienten haussa, mutta kaikkien muidenkin osa-alueiden pitää olla riittävän hyviä. Ihan perus syöttäminen eri tilanteissa; pitää olla riittävän monipuolisia ja vaikeita syöttöjä. Sitten on taktiikkapuoli; pitää antaa oikeisiin kohtiin kieroja syöttöjä. Muutenkin se on sellaista pelin sekoittamista ja pelin lukemista. Sitten on tietysti tolpat. On monenlaisia asioita, mihin lukkari pelin aikana pääsee ja joutuu.
"Onnistumiset ovat oikeasti aika pieniä"
Topi Kosonen ja Toni Kohonen ovat 2000-luvun kovimmat lukkarit. Kososella on vyöllään 10 Itä–Länsi-ottelua, Kohosella ennätykselliset 23. Kuva elokuulta 2021 Porista.
Lukkari on kiistatta ulkopelin keskeisin palanen, jonka mukana pesäpallojoukkue joko nousee tai kaatuu. Yleisön silmissä lukkarin pelaamisessa korostuvat ne kaikkein näkyvimmät suoritukset, esimerkiksi oikeaan aikaan annetut taktiset väärät ja niistä seuraavat kärpäset.
Pelaajat itse näkevät asetelman hyvin eri tavalla, ja esimerkiksi Kosonen on aiemmin todennut, että "lukkarin onnistumiset ovat oikeasti aika pieniä".
– Kyllä ne monista pienistä asioista rakentuvat. Eivät ne välttämättä näy katsomoon asti kovin monelle, hän vahvistaa edelleen.
Seuraa mittava ja yksityiskohtainen oppitunti siitä, millaisiin yksityiskohtiin lukkarit itse kiinnittävät huomionsa ottelun tuoksinassa.
– Milloin esimerkiksi etenijän lähtö on ollut piirun verran heikompi kuin yleensä ja mitkä asiat siihen ovat vaikuttaneet; minkä asian siinä on onnistunut itse tai joukkueena kanssapelaajien kanssa tekemään. Se, että saa juuri kohdilleen sen oman konseptin, joka saa aikaan sen, että etenijä ottaa vähän huonomman lähdön ja palaa kohdepesälle. Tai sitten, että lyöjän aiottu lyönti epäonnistuu vähän, juuri sen verran, että se näkyy palona taululla.
Vastustajan pelin sotkemisella lukkari voi saada vastapuolelle aikaan epävarman olon, jonka myötä virheet toistuvat yhä uudelleen.
– Jos lukkari pääsee pikkuisen viemään pienissä tilanteissa, niin se saattaa heijastua vastustajan kaarelle: väärä-huuto vaikkapa vähän lamaantuu tai merkkipeli menee varovaiseksi; ei uskalletakaan enää pelata lentomerkillä, vaikka siellä olisikin aikaisemmin osunut väärät kohdilleen. Vastustajan peli menee varovaiseksi ja väkinäiseksi. Pelihuumori kärsii.
– Toki jos sellaisen yksittäisen kuningassuorituksen onnistuu ennakoimaan ja varastamaan, viemään vastustajalta omalle joukkueelle, se näyttää hyvältä katsomoonkin päin. Ne myös sytyttävät omaa joukkuetta ja lannistavat vastustajaa ja voivat vaikuttaa seuraaviinkin tilanteisiin. Monesti se rakentuu pienistä asioista, joilla lukkari pyrkii olemaan vähän vastustajaa edellä tai parempi. Se saa jotenkin aikaan sen, että pitkässä juoksussa ollaan koko ajan vähän vastustajaa edellä ja kenties voitetaan peli.
Kosonen kertoo vuosien mittaan oppineensa yhä paremmin siihen, että vaikka oma peli ei olisi ollut ulkoisesti kovinkaan loistokasta, joukkueen voitto on se, mikä loppujen lopuksi merkitsee.
– Vaikka ei saisikaan pyttyä pelin jälkeen, se on yllättävän palkitsevaa lukkarille. Jos joukkue onnistuu voittamaan, se on aina ylpeyden aihe ja siitä on helpompi jatkaa eteenpäin. Aina pitää tietysti miettiä, mitä seuraavaan peliin pitää parantaa, mutta yleensä sekin on voiton jälkeen mukavaa, kun pitää miettiä kehityskohteita.
18:n Superpesiksessä pelaamansa kauden myötä Kosonen on myös oikea mies arvioimaan sitä, miten lukkarina pelaaminen ja ennen kaikkea edellytykset siinä onnistumiseen ovat muuttuneet. Laji kuin laji kehittyy kahdessa vuosikymmenessä valtavasti, mutta Kososen mukaan hyvän lukkaripelin perusedellytykset ovat kestäneet aikaa yllättävänkin hyvin.
– Mielestäni se ei sitten loppujen lopuksi kuitenkaan ole isossa kuvassa muuttunut suuresti. Samoja juttuja hyvät lukkarit esittävät tänä päivänä kuin ennenkin. Toisaalta hyvää lukkaripeliä voi esittää monella tavalla ja sen voi perustaa moniin asioihin. Lukkarin ei tarvitse olla tietynlainen. Sarjassa on nähty hyviä lukkareita hyvin monista taustoista ja lähtökohdista, monenlaisilla ominaisuuksilla.
– Oveluus, pelinäkemys, peliäly on ehkä ensimmäinen ominaisuus, jos joku, mikä lukkarilla pitää olla. Se minua kiehtoo. Pesis on älypeli, ja lukkarilla varsinkin se ajattelu ja taktinen puoli korostuvat. Hyvin monenkirjavaa lukkaripeliä voi esittää ja menestyä.
Iso pelaaja, iso persoona
Topi Kosonen on ollut suuressa roolissa myös sisäpelissä. Etenijän ja vaihtajan rooli on muuttunut uran edetessä vaihtajan ja kotiuttajan rooliksi.
Lukkarin merkitys näkyy Kososen tapauksessa erityisen hyvin myös siinä, miten hänestäkin puhutaan usein – niin kuin tässäkin jutussa aina tähän asti – vain lukkarina.
Kosonen ei kuitenkaan ole elänyt pelkästään dominoinnistaan räpylä kädessä, vaan hän on tehnyt tuhoisaa jälkeä myös mailanvarressa. PattUssa Kosonen oli pitkään joukkueensa ja koko sarjan parhaita etenijöitä ja vaihtajia. Erityisesti ykköstilanteen purkajana Kosonen oli 2010-luvun taitteesa yksi Suomen parhaista. Ja toisin kuin monet muut, hän hoiteli lajin vaikeimpiin lukeutuvaa tilannetta vieläpä tyystin ilman pomppua.
Sittemmin sisäpelirooli on hieman muuttunut, ja uran edetessä hihaan on kiinnitetty isompaakin pelinumeroa kuin PattUn menestysvuosilta tuttua kakkosta. Kakkostilanten purkaminen on sekin sujunut mallikkaasti, ja aivan viime vuosina Kososta on käytetty myös kotiuttajana.
– Vielä toki edetäänkin, mitä jaloista pääsee, mutta kaiken kaikkiaan sitä ovat onneksi jo nuoremmat miehet hoitaneet. Lyöminen eri tilanteissa, etenkin vaihtaminen ja kotiutuspeli, on se, mikä nykyisellään on vahvin alue. Toivottavasti sillä tavalla pystyn auttamaan joukkuetta myös tulevaisuudessa.
– Ehkä se on tuonut myös tuoreutta touhuun, että numero hihassa on vuosien myötä vaihtunut. Se on tuonut uutta lähtökohtaa. Ei se ole mitenkään paha asia ollut. Hyvä, että olen saanut pelata uralla sekä ulko- että sisäpeliä. Mielestäni se on lukkarille melko tärkeä juttu, että pääsee molemmissa olemaan mukana. Pysyy vireystila hyvänä läpi pelin, ja jos jossain tulee epäonnistuminen, sitä pystyy nopeammin kompensoimaan jostain muualta eikä jää kaivelemaan se homma.
Kaivelemaan ei selvästikään ole jäänyt myöskään suomalaisella pesäpalloyleisöllä – ei edes Pohjois-Pohjanmaalla. Tieto siitä, että yhden kaikkien aikojen pesäpalloilijoista ura jatkuu vielä vähintään kahden vuoden ajan, otettiin ainakin sosiaalisen median mittapuulla vastaan hämmentävän yksimielisesti.
Esimerkiksi Twitterissä ei ollut tietoakaan polarisoituneesta ja yhä kovemmaksi käyneestä keskusteluilmapiiristä, kun tviittaja toisensa jälkeen iloitsi Kososen JoMa-sopimuksesta.
Ja kaikista pelillisistä ansioista huolimatta tällainen kollektiivinen vastaanotto kuvaa ehkä sittenkin parhaiten Kososen sitä puolta, jonka laji-ihmiset tietävät kaikkein parhaiten: äärimmäisen nöyrää ja suorastaan herrasmiesmäistä luonnetta.
– Kyllä mä varmaan olen sitten tehnyt asioita oikein urallani, että joku on tykännyt pelaamisestani. Olen siitä kiitollinenkin. En tietysti ole sen takia tätä lajia harrastanut, että siitä joku muu tykkää, kun pelaan, mutta kyllä se totta kai hyvältä tuntuu kuulla tuollainen.
– Kun viime kauden viimeisiä pelejä pelasin eikä ollut oikein tietoa, ovatko ne uran viimeiset pelit vai eivät, koetin pelata ne sillä ajatuksella, että ne olisivat uran viimeiset. Tosi kiitollinen ja otettu olin siitä huomiosta, jonka sain esimerkiksi Vimpelissä kauden viimeisessä pelissä. Kyllä minä sen ikuisesti muistan sen matsin, vaikka se ei uran viimeiseksi peliksi jäänytkään.
Ei jäänyt, ei.