Piraattipuolueen puheenjohtaja ja Helsingin kaupunginvaltuutettu Petrus Pennanen myi perustamansa yrityksen joulukuussa 2018. Miljoonakauppa toi mukanaan taloudellisen riippumattomuuden.
– On ollut aika työntäyteinen vuosi. En ole hirveästi lomaillut, Petrus Pennanen sanoo.
Siitäkin huolimatta, että hänen ei enää koskaan tarvitsisi tehdä töitä.
Pennanen myi tekoäly-yrityksensä Leiki oy:n vajaa vuosi sitten joulun pyhinä amerikkalaiselle DoubleVerifylle. Hän oli vuonna 2000 perustamansa yrityksen suurin omistaja 36 prosentilla.
Kassaan kilahti sievoinen summa. Pennanen ei voi paljastaa kauppahintaa, mutta kyse on miljoonista. Veronalaista tuloa Pennanen sai viime vuonna 2 463 563 euroa, joista ansiotuloa oli 176 768 euroa ja pääomatuloa 2 286 795 euroa.
Arvo jopa 10 miljoonaa
Pennasen mukaan Leiki-kaupasta saatu summa ei näy kokonaan viime vuoden verotiedoissa, sillä koko pottia ei maksettu kerralla. Veronsa Pennanen maksaa hyvillä mielin, ja enemmänkin hän voisi maksaa.
– Kannatan sitä, että verojärjestelmä olisi tasaisempi niin, ettei tulolajilla olisi väliä. Ansiotulossa ja pääomatulossa voisi olla sama prosentti. Silloin minäkin olisin maksanut enemmän veroja myyntivoitosta.
Kauppalehti arvioi kaupan tultua julki tämän vuoden tammikuussa Leiki oy:n arvoksi 7–10 miljoonaa.
– Jos mietin näin jälkikäteen, niin jos olisi ollut enemmän bisnesihminen, niin firma olisi voinut kasvaa nopeammin. Sanonkin nuorille nykyään, että ajatelkaa rahaa, Pennanen sanoo.
– Nyt sain tästä muutaman miljoonan, mutta olisin voinut saada muutaman kymmenen miljoonaa.
Tekoälyä yrityksille
Tietokoneet ovat olleet läsnä vuonna 1972 syntyneen Pennasen elämässä hyvin pitkään. Ohjelmoinnin, eli koodaamisen hän aloitti 11-vuotiaana.
Vuonna 1998 hän väitteli ydinfysiikan tohtoriksi Helsingin yliopistosta. Työkseen hän laski supertietokoneella ydinvoiman käyttäytymistä, mutta kyllästyi melko yksinäiseen tekemiseen ja perusti Leikin.
Kuka: Petrus Pennanen
Ikä: 47
Kotipaikka: Helsinki
Koulutus: ydinfysiikan tohtori, Helsingin yliopisto
Mitä tekee: Leiki oy:n toimitusjohtaja, töissä emoyhtiö DoubleVerifylla, Piraattipuolueen puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu Helsingissä vuodesta 2017
Mitä emme tienneet: Pitää pyykinpesusta. Matkustaessa majapaikassa täytyy olla pyykinpesumahdollisuus.
Leiki keskittyy sisällön ja mainonnan kohdentamiseen. Esimerkiksi tämän jutun lopusta löytyvä aiheesta lisää -lista on Leikin analytiikan tulosta.
– Olemme kehittäneet sellaisen systeemin, joka ymmärtää luonnollisen kielen merkityksiä todella hyvin.
Ideana on se, että tekoäly tunnistaa sanat, joilla on monta merkitystä. Esimerkkinä sana Kallio. Se voi tarkoittaa peruskalliota, Helsingin kaupunginosaa tai presidentti Kyösti Kalliota.
Raha ei ole pääasia
Raha ei ole muuttanut Pennasen elämää juurikaan.
Työt ovat jatkuneet uudessa emoyhtiössä DoubleVerifyssa. Pennanen on edelleen Leikin toimitusjohtaja, mutta suoria alaisia on tällä hetkellä aiemman 25 sijaan enää yksi.
Suuri summa sai Pennasen ajattelemaan erilaisia vaihtoehtoja. Mikä on elämässä tärkeää? Mikä tekee iloiseksi?
– Eihän se (raha) ole se elämän pääasia. Kun katselen pilviä taivaalla, menen kympin konserttiin Musiikkitaloon tai tapaan ihmisiä kadulla niin ne eivät maksa juuri mitään. Se elämisen fiilis tulee niistä, eikä siitä, että katson, kuinka monta nollaa tai numeroa tililläni on.
Paljoa Pennanen ei ole rahojaan toistaiseksi törsäillyt. Kyynärpää leikattiin kesällä. Leikkauksen jälkeisten komplikaatioiden vuoksi kaksi viikkoa kului Töölön sairaalassa ja sen jälkeen kuukausi kotisairaalassa.
– Matkustaminen ja bilettäminen on ollut aika vähäistä. En ole hirveästi päässyt revittelemään näillä rahoilla, Pennanen kertoo.
Auto on edelleen sama, monta vuotta vanha C-sarjan Mersu. Uuden asunnon hän on hankkinut, mutta remontti antaa odottaa muuttoa.
Tuntemattomista ihmisistä tuttuja
Sen sijaan muita ihmisiä hän hemmotteli heti tuoreeltaan yrityskauppojen jälkeen. Lähikaupan kassajonossa seuraavana olleiden ei tarvinnut kaivaa kuvettaan, kun Pennanen maksoi ostokset. Kotikonnuilla Ullanlinnassa tavattu tuntematon mummo sai ilahdusta kukkakimpusta.
– Tätä minun pitäisi tehdä enemmänkin. Siitä tulee oikeasti hyvä mieli, kun voi auttaa muita. Eikä siihen aina tarvitse rahaakaan. Voi vain jutella ihmisten kanssa.
Niin Pennanen sanoo usein tekevänsäkin. Menee vain ulos ja alkaa jutella tuntemattomille kadulla.
– Tuntemattoman ihmiset ovat yhtäkkiä tuttuja. Tapaan todella mielenkiintoisia ihmisiä tuolla tavalla. En ole missään somekuplassa, vaan menen ulos ja juttelen ihmisille, Pennanen sanoo hymy leveänä.
Eikö se ole Suomessa hieman erikoista?
– On joo.
Lisää yhteisöllisyyttä
Helsingissä syntynyt Pennanen haluaisi Suomeen enemmän yhteisöllisyyttä. Mielenterveysongelmia syntyy, kun edes naapuria ei moikata, Pennanen sanoo.
– Ihmiset ovat tehty olemaan yhdessä eikä eristyksissä. Olemme heimoeläimiä.
Yhteisöllisyys on Pennasen yksi suurista tavoitteista myös politiikan saralla. Helsingin valtuustossa hän on esittänyt vajaakäytettyjen yhteisten tilojen vapauttamista kaupunkilaisille.
– Meillä on keskustassa paljon toimistoja ja kouluja, jotka ovat viikonloppuisin ja iltaisin pimeänä ja tyhjänä.
Pennanen unelmoi, että tilat voisi varata itselleen kännykkäsovelluksen kautta. Parilla painalluksella esimerkiksi kauppakeskuksen tyhjän liiketilan voisi varata itselleen pariksi tunniksi ja pitää vaikka nokkahuilutunnin.
– Nyt nuoret tulevat steissille ja pyörivät kaduilla, kun he eivät välttämättä voi mennä minnekään.
– Kun tulee keskustaan, joutuu joko ostamaan jotain tai dokaamaan, Pennanen sanoo ja naurahtaa.
Vähemmän lihaa
Helsingin valtuusto nousi hiljattain tapetille, kun se päätti, että kaupunki puolittaa naudanlihan ja maidon kulutuksen vuoteen 2025 mennessä. Lähes 30 vuotta lihaa syömättä ollut Pennanen pitää päätöstä hyvänä.
Moni ei pitänyt. Ihmisen pitäisi saada syödä juuri sitä, mitä haluaa.
Pennasen johtaman piraattipuolueen tärkein arvo on ihmisen vapaus. Onko lihan tarjoamisen rajoittaminen ristiriidassa yksilönvapauden aatteen kanssa?
– Tässä ei ole kyse ihmisen valinnasta vaan siitä, millaista ruokaa kaupunki tarjoaa. Kyllähän ihmiset voivat edelleen mennä kauppaan tai ravintolaan ja ostaa lihaa.