MTV Uutiset Live tapasi tämänaamuisessa mielenilmauksessa lähihoitajan, joka on päättänyt vaihtaa alaa muun muassa hoitoalan huonon palkkauksen ja työolojen takia.
Tehy ja Super aloittivat varhain perjantaiaamuna lakon, johon osallistuu noin 25 000 hoitajaa kuudessa eri sairaanhoitopiirissä.
Lakko alkoi näyttävästi eri puolilla Suomea, kun sekä Tehyn että Superin edustajia ja hoitajia kokoontui osoittamaan mieltä. Mielenosoituksia järjestettiin Helsingin lisäksi ainakin Oulussa, Tampereella ja Jyväskylässä.
Katso yllä olevalta videolta, millaisissa tunnelmissa mieltä osoitettiin Helsingissä Meilahden sairaala-alueella.
Lue myös: Tällaisia palkankorotuksia hoitoala vaatii: "Mennään ihan päätyyn asti ja vaikka päädystä läpi"
"Työnantajalla on ollut kuukauden päivät aikaa toimia"
Muun muassa johtajaylilääkärit sekä perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén (sd.) ovat ilmaisseet huolensa siitä, miten hoitajien lakko vaikuttaa kiireettömän ja kiireellisenkin hoidon antamiseen.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä lähihoitajana työskentelevä Satu Launonen-Tiala näkee tilanteen eräänlaisena "mediataisteluna", joka ei välttämättä vastaa todellisuutta.
– Liitot ovat pitäneet huolen suojatyöstä. Siellä on työnantajalla esimerkiksi syöpätaudeilta unohtunut suojatyöstä ilmoittaa. Sen takia syöpätauteja on Meilahdesta tänään peruttu, Launonen-Tiala kertaa MTV Uutiset Liven haastattelussa kesken mielenilmauksen.
Hänen mukaansa leikkausten ja hoitojen lykkääntyminen yritetään kallistaa hoitajien syyksi, vaikka Launonen-Tialan mukaan työnantaja on vastuussa potilasturvallisuudesta.
– Tää kaikki yritetään kaataa tietenkin hoitajien niskaan, että ahneet hoitajat ei hoida potilaita ja potilaat kuolee. Tämä on ihan älytöntä.
– Työnantajalla on ollut tässä kuukauden päivät aikaa toimia ja tehdä asioita tämän eteen. He ovat työntäneet pään puskaan ja toivoneet parasta.
Lue myös: Hoitajalakko vaarantaa kansalaisten hengen, sanoi työnantajajärjestö – näin vastaa Tehyn Rytkönen
"Tyhmä paljon työtä tekee ja viisas pääsee vähemmällä"
Superin ja Tehyn edustajien ja hoitajien mielenilmaus alkoi virallisesti kello 8 perjantaiaamuna Meilahden alueella. Paikalle kerääntynyt joukkio marssi Meilahden sairaala-alueelle kantaen kylttejä, joissa otettiin kantaa muun muassa hoitoalan palkkaukseen.
Kulkueessa marssinut Launonen-Tiala kertoi saapuneensa mielenilmaukseen apein tunnelmin.
– Olen täällä pettyneenä ja täynnä taistelutahtoa, hän tiivisti tuntemuksiaan.
Vaikka hoitajien lakko kestää niin kauan, että sopuun päästää, Launonen-Tiala lakkoilee vain viikon verran. Syytä ei tarvitse kauaa etsiä: hänen mukaansa lähihoitajan työ ei ole enää kaiken vaivan arvoista.
– Olen irtisanoutunut toimestani ja lähden muun alan töihin.
– Tyhmä paljon työtä tekee ja viisas pääsee vähemmällä, valitettavasti. Minulla on elätettävänä perhe, jonka kanssa haluan viettää aikaa myös, lähihoitaja kertaa syitä eroamisen taustalla.
Lue myös: Johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi vertasi Ylen uutisissa hoitajalakkoa Ukrainan sotaan – "Se on totta"
Päätös alanvaihdosta oli hankala
Launonen-Tiala kertoo pohtineensa alanvaihtoa pitkään.
Päätös oli hänelle todella hankala, sillä hän kertoo rakastavansa hoitotyötä. Työkavereistakin on vuosien aikana tullut läheisiä ja tärkeitä.
– Tämä on itselle se tärkein duuni, jossa oon hyvä ja jota oon rakastanut.
– Musta on ihana olla töissä ihmisten kanssa, mutta rajansa kaikella, Tehyn punaiseen takkiin sonnustautunut Launonen-Tiala sanoo.
Lakko laajenee huhtikuun puolivälissä, jos sopua ei synny
Tehyn ja Superin lakko päätettiin aloittaa sen jälkeen, kun kunta-alan työriita jäi vaille sopua keskiviikkona. Tuolloin palkansaajajärjestöt hylkäsivät odotetusti valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan sovintoesityksen.
Lakon piirissä ovat joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin, Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin, Pirkanmaan sairaanhoitopiirin, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin ja Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymät.
Hoitajien lakon seuraava osa on alkamassa kahta viikkoa myöhemmin, jolloin lakko laajenisi koskemaan 13 sairaanhoitopiiriä ja 40 000 hoitajaa.
Hoitajajärjestöjen mukaan sovintoehdotus ei sisältänyt palkkauksellisia eikä työoloja parantavia elementtejä hoitajapulan korjaamiseksi. Se olisi päinvastoin niiden mukaan jopa heikentänyt nykytilaa.
Lue myös: STM valmistelee lakia, jolla hoitajia voitaisiin määrätä töihin lakon aikana
18:59