Tutkimuksen mukaan keskenmenojen puutteellinen hoito voi pahimmillaan vaikuttaa lapsilukuun.
Pia Kilpeläinen koki ensimmäisen keskenmenonsa lukioikäisenä.
Hän oli parisuhteessa tulevan ensimmäisen aviomiehensä kanssa, kun ehkäisypillereiden taukoviikolla kuukautiset jäivät tulematta. Pia jätti uuden pillerilistan aloittamatta, mutta ei tajunnut ajatella raskauden mahdollisuutta.
Yhtenä päivänä Pian vatsa alkoi krampata ja kuukautiset alkoivat.
– Huomasin veren seassa hyytymiä ja pienen nuijapään tai katkaravun muotoisen klöntin.
Pia hakeutui perheen luottogynekologille, sillä Pian äiti epäili tyttärensä saaneen keskenmenon. Lääkäri oli sama, jolta hän oli aiemmin saanut ehkäisypillereiden reseptin.
– Hän oli todella vihainen minulle. Hän kysyi, olenko todella niin tyhmä, etten tajua vatsataudin heikentävän e-pillereiden tehoa.
Pia oli ollut rajussa vatsataudissa aiemmin.
– Kokemus oli todella pelottava. Gynekologi oli jo hieman iäkkäämpi mies ja suhtautui minuun todella aggressiivisesti, Pia muistelee.
Tiistaina 15. lokakuuta 2024 vietetään vuosittaista Keskenmenon kokeneiden päivää. Lapsettomien yhdistys Simpukka toi päivän vieton Suomeen vuonna 2021.
Päivään liittyy kello 19 järjestettävä kansainvälinen kynttilän sytyttämisen Wave of Light -hetki. |
Lue myös: "Lääkärit usein puhuivat meille sikiöistä, vaikka meille he olivat lapsia" – keskenmenot ovat yleinen, mutta huonosti hoidettu ja vaiettu asia
Puutteellinen keskenmenojen hoito vaikuttaa suomalaisten lapsilukuun
Lapsettomien yhdistyksen Simpukka ry:n kyselytutkimuksesta selviää, että keskenmeno ja sen puutteellinen hoito vaikuttavat negatiivisesti keskenmenon kokeneen lapsilukutoiveeseen ja toteutuneeseen lapsilukuun.
Keväällä 2023 toteutettuun kyselyyn vastasi 761 keskenmenon kokenutta. Heistä viidennes vastasi keskenmenon vaikuttaneen lapsilukuun tai lapsihaaveisiin kielteisesti.
Neljännes vastaajista koki, ettei heitä kohdattu terveydenhuollossa keskenmenon hoidon aikana empaattisesti.
Simpukka ry:n toiminnanjohtajan Piia Savion mukaan ilmiö on erittäin huolestuttava.
– Suomen syntyvyys on alhaisimmillaan sitten vuoden 1836 jälkeen. On kestämätöntä, että keskenmenojen hoito on Suomessa niin puutteellista, että osa ei uskalla toivoa enää lasta.
Artikkeli jatkuu videon jälkeen.
5:12
Lue myös: Alkoiko verinen vuoto raskauden aikana? Näistä asioista voi olla kyse
Pettymysten pelko esti hedelmöityshoitojen yrittämisen
35-vuotiaana ja toisessa avioliitossa ollessaan Pia alkoi toivoa yhteisiä lapsia puolisonsa kanssa.
Kun lasta ei kuulunut, Pia oli varma, että vika olisi hänessä, sillä puolisolla oli jo lapsia edellisestä liitostaan.
– Minulla on aina ollut aika säännölliset kuukautiset. Lopulta koin neljä biokemiallista raskautta, joissa kaikissa kuukautiset olivat sen verran myöhässä, että ehdin jo uskoa olevani raskaana. Sitten alkoikin vuoto hyytymineen.
Kemiallinen tai biokemiallinen raskaus tarkoittaa varhaiseen keskenmenoon päätynyttä raskautta. Hedelmöittynyt munasolu on kiinnittynyt kohtuun ja muodostanut sen verran istukkasolukkoa, että raskaustesti on positiivinen. Kuukautisvuoto alkaa kuitenkin muutaman päivän myöhässä, kertoo Terveyskirjasto.
Täyttä varmuutta siitä, miksi Pian raskaudet keskeytyivät, ei ole. Lääkärit ovat pitäneet todennäköisenä syynä synnynnäistä kohdun rakennevikaa.
– Se vaikeuttaa raskaaksi tulemista ja lisää keskenmenojen riskiä.
Pia ei lähtenyt kokeilemaan hedelmöityshoitoja, sillä ei halunnut enää pettyä.
– Aina, kun kuukautiseni alkoivat raskautta yrittäessämme, sattui se syvälle sydämeeni.
Lue myös: Keskenmenot ovat vieneet espoolaisilta Emmalta ja Shanelta neljä kaivattua vauvaa: "Tuntui, ettei me vain tulla saamaan eläviä lapsia"
Kommentit ja ennakkoluulot mielessä 12 vuotta myöhemmin
Vaikka Pian viimeisestä keskenmenosta on kulunut jo 12 vuotta, hän muistaa edelleen saamansa ikävät kommentit.
"Näin oli tarkoitettu."
"Ehkä et olisi ollut vielä valmis."
"Ehkä et olisi vielä ollut hyvä äiti."
"Ehkä siinä oli jotain vikaa."
"Universumi tietää paremmin."
Pia kertoo saaneensa ikäviä kommentteja jopa ihmisiltä, joita ei tuntenut.
– Joskus kysyin universumilta, miksi en saa lasta, mutta se ei koskaan vastannut minulle.
Sosiaalisen median keskustelupalstojen kommentit lapsettomuudesta saavat edelleen Pian tuohtumaan.
– Paljon puhutaan, että ihminen ymmärtää elämästä jotain vasta, kun on omia lapsia. Mietin, enkö sitten ymmärrä jotain, kun en koskaan tullut äidiksi.
Lue myös: Ensin Rea Tallgren koki keskenmenon – sitten tyttären syntymä syöksi hänet masennukseen
"Olen oikeasti nainen ja minulla on merkitystä"
Ennen keskenmenoja Pialle oli aina itsestäänselvää, että hänestä tulisi kolmen lapsen äiti.
– Muuta vaihtoehtoa ei ollut minulle olemassa. Sitten se vaihtoehto, joka ei ollut minulle mahdollinen, tulikin todeksi. Minusta ei tullut äitiä.
Tahaton lapsettomuus aiheutti Pialle pitkään itsesyytöksen ja huonommuuden tunteita. Ajan kanssa syvimmät haavat ovat parantuneet.
– Nyt pystyn jo uskomaan, että olen oikeasti nainen ja minulla on merkitystä, vaikka en saanut lapsia.
Nykyään Pia kokee olevansa sinut lapsettomuutensa kanssa, vaikka tunteekin edelleen ajoittaista haikeutta.
– Mietin, olisinko ollut mummi vai mummo lapsenlapsilleni, kun ystävistäni tulee isovanhempia. Edelleen haluaisin, että minulla olisi lapsia ja lapsenlapsia. Se toive ei häviä minusta koskaan.
Jopa 20–60 prosenttia kaikista raskauksista keskeytyy
|