Paljon esillä olevien suurien puolueiden lisäksi kuntavaaleissa on mahdollista äänestää pienpuolueen ehdokasta. Löydät kaikki pienpuolueet listattuna jutun lopusta.
Katso MTV:n kuntavaalien tulospalvelusta, mikä oli oma ehdokkaasi, puolueesi tai kuntasi lopullinen tilanne!
MTV Uutiset Livessä jatketaan kuntavaalien jälkipyykillä osoitteissa mtv.fi ja mtvuutiset.fi.
MTV.fi:stä voit katsoa kaikki vaalilähetykset myös jälkikäteen.
Tunnettujen isojen puolueiden lisäksi kuntavaaleissa on lukuisia ehdokkaita yhteensä 13:stä pienpuolueesta.
Suomessa puolueen perustamisen vaatimuksena on, että rekisteröity yhdistys kerää 5000 kannatuskorttia, jolloin se voidaan rekisteröidä puolueeksi.
Politiikan tutkija Rauli Mickelssonin mukaan puolueen pitää myös olla valtakunnallinen ja sillä pitää olla jonkinlainen ohjelma.
– Oikeusministeriö katsoo, onko ohjelma lain mukainen.
Pienpuolueiden määrä on noussut Suomessa viime aikoina jonkin verran.
– 2000-luku oli vähän hiljaisempi puolueiden perustamisen suhteen ja samaten 1980-luku, Mickelsson kertoo.
Hän kuitenkin muistelee puolueiden keräämän kokonaisäänimäärien olleen noin kolmen prosentin luokkaa.
– Ei välttämättä suurta suosionnousua ole tapahtunut.
Pienpuolueet liikuttavat ihmisiä
Mickelssonin mukaan pienpuolueen äänestämisen taustalla voi olla tutun ihmisen äänestäminen.
– Puolueella saattaa olla niin poikkeava ohjelma, että isoista puolueista ei vastaavaa löydy, hän myös pohtii.
Lisäksi äänestämisen taustalla voi olla puhtaasti protestointi.
Hyväksi puoleksi Mickelsson nimeää sen, että erityisesti pienpuolueet saavat ihmisiä liikkeelle.
– Tavallaan isompia puolueita voidaan syyttää siitä, että syntyy pienpuolueita, koska isommassa puolueissa kynnys osallistua on korkeammalla, hän huomauttaa.
Pienpuolueessa pääsee myös rakentamaan puoluetta alusta lähtien omannäköisekseen.
– Siellä on pieni porukka, yhdenkin ihmisen ääni tulee paremmin kuuluviin.
Pienpuolueet tuovat Mickelssonin mukaan politiikassa esiin asioita, joita ei ole tai joista ei keskustella tarpeeksi.
Esimerkiksi Feministinen puolue on tuonut politiikassa esiin intersektionaalisen feminismin, piraattipuolue tekijänoikeudet.
Kompastuskivenä pienuus
Pienpuolueiden kompastuskiveksi voi kuitenkin koitua juuri sen pienuus.
Äänestäjät voivat taktikoida ja päätyä antamaan äänensä suurelle puolueelle, joka muistuttaa tarpeeksi paljon pienpuoluetta.
– Äänestäjän ei kannata äänestää pienpuoluetta, jos se ei saa yhtäkään edustajaa, Mickelsson tiivistää.
Hänen mukaansa Suomen vaalijärjestelmä ajaa äänestäjän pohtimaan rajatapauksissa, ketä kannattaa äänestää.
– Jos vaalijärjestelmä olisi toisenlainen ja ihmiset voisivat laittaa enemmän suosikkeja listalle, pienpuolueet saattaisivat saada ääniä enemmän.
– Strateginen äänestäminen ei ole kuntavaaleissa niin runsasta kuin esimerkiksi presidentinvaaleissa, missä loppusuoralla on kaksi ehdokasta. Siellä on aika yleistä, että äänestetään vähemmän huonoa vaihtoehtoa presidentiksi.
Valtaosa pienpuolueista melko nuoria
Jos puolue ei kaksissa peräkkäisissä eduskuntavaaleissa onnistu saamaan yhtäkään kansanedustajaa, se poistetaan puoluerekisteristä.
Mickelssonin mukaan ei ole tavatonta, että näin tapahtuu.
– Meillä on veteraanipuolueita, jotka keräävät jatkuvasti nimiä. SKP (Suomen Kommunistinen Puolue) on sellainen, joka ei ole koskaan päässyt eduskuntaan ja on taas saanut itsensä puoluerekisteriin.
Puolue on toiminut jo noin vuodesta 1995 lähtien.
Toinen vanha puolue on Itsenäisyyspuolue, joka on perustettu 1994. Puolue ei ole ollut koskaan lähellä eduskuntapaikkaa.
– Valtaosa pienpuolueista on aika nuoria, ne on perustettu viime vuosina, Mickelsson huomauttaa.
Viime eduskuntavaaleissa pienpuolueella suuri merkitys
Viime eduskuntavaaleissa pienpuolue Liike Nyt:illä oli suuri merkitys.
– Se vei Kokoomuksen ääniä Uudeltamaalta, jonka ansiosta sosiaalidemokraatit tulivat suuremmaksi kuin Kokoomus.
Mickelsson muistuttaa, että kuntapolitiikka on erilaista kuin valtakunnan politiikka.
– Siellä pyritään konsensukseen ja siellä ei välttämättä ole niin ideologisia asetelmia kuin valtakunnan politiikassa.
Pienpuolueiden menestys tulevissa vaaleissa riippuu tutkijan mukaan puolueiden kyvystä tehdä kompromisseja suurempien puolueiden kanssa.
– On hyvin paikkakunta- ja henkilökohtaista, miten ne pärjäävät.
Mickelsson ei usko pienpuolueilla olevan suurta merkitystä näissä vaaleissa.
– Suurempi merkitys on sillä, millaisen voiton perussuomalaiset saavat kuntavaaleissa.
Kuntavaalien mielenkiintoisimmat pienpuolueet
Mickelsson nostaa näissä vaaleissa yhdeksi mielenkiintoiseksi puolueeksi Avoimen Puolueen.
– Se ikään kuin irtautui piraattipuolueesta ja kumpi mahtaa saada enemmän ääniä?
– On pienpuolueita, jotka ovat henkihieverissä, jos eivät saa kannatusta. Mikä mahtaa olla sinisten kohtalo? Entä Suomen Kansa Ensin, joka syntyi pakolaiskriisin aikana?
Mickelsson on yllättynyt Kristallipuolueen ehdokkaiden määrästä.
– Mikä mahtaa olla puolueen linja, jos he pääsevät valtuustoon? Ohjelmasta ei välttämättä pysty päättelemään muuta kuin jonkinlaista ideologista linjaa. Se ei anna paljon vastauksia kuntapolitiikkaan.
Kristallipuolueesta pääset lukemaan lisää tästä linkistä. Alhaalta olevalta videolta voit katsoa puolueen ehdokkaiden sekä puheenjohtajan kommentteja muun muassa koronaviruspandemiasta, johon he eivät usko:
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Kuntavaalien pienpuolueet listattuna:
Asukkaiden Helsinki-lista
Avoin puolue
Eläinoikeuspuolue
Feministinen puolue
Kansalaispuolue
Kristallipuolue
Liberaalipuolue
Piraattipuolue
Sininen tulevaisuus
Suomen Kansa Ensin
Suomen Kommunistinen Puolue
Ympäristöliike Helsinki
Ympäristöpuolue