Kesäaikaan sähkölaitteiden käyttö ulkona lisääntyy, ja tämän myötä tapaturmariski kasvaa. On tärkeää pitää huolta sähkölaitteista ja käsitellä niitä varoen.
Pihalla ja puutarhassa sekä veden äärellä käytettävät sähkölaitteet lisäävät tapaturmien riskiä kesäaikaan, muistuttaa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes. Tämän vuoksi sähkölaitteiden oikea käyttö sekä varovaisuus ilmajohtojen lähellä liikkuessa on tärkeää.
Kun sähkölaitetta käyttää ulkona, on tärkeää, että ottaa virran aina maadoitetusta ulkopistorasiasta. Pistorasiassa on hyvä myös olla vikavirtasuojakytkin, sillä se täydentää sulakkeen antamaa suojausta.
– Ulkona pitää käyttää vain ulkokäyttöön tarkoitettuja sähkölaitteita, jotka ovat asianmukaisesti koteloituja ja suojattuja. Jatkojohtojen pitää olla suojamaadoitettuja ja ulkokäyttöön tarkoitettuja. Laitteet kannattaa suojata kosteudelta eikä jättää niitä ulos sateeseen, sanoo Tukesin johtava asiantuntija Mika Toivonen tiedotteessa.
Tämän lisäksi pihalla ja puutarhatöissä käytettävien laitteiden toimintakunto tulisi tarkistaa. Etenkin kuluneet liitäntä- ja jatkojohdot aiheuttavat sähkötapaturmia, joten vialliset laitteet olisi korjattava tai vaihdettava uuteen välittömästi.
Kylmyys ja kosteus vaurioittavat usein sähkölaitteita. Esimerkiksi pakkasessa kovettunut muovieristeinen johto saattaa murtua tai halkeilla, kun sitä taivuttaa, ja aiheuttaa laitteen käyttäjälle jopa hengenvaaran.
Ilmajohdot aiheuttaneet kuolemaan johtaneita tapaturmia
Sähköturvallisuuteen tulisi kiinnittää erityistä huomiota, kun työskentelee veden äärellä – vaikkapa venettä tai laituria korjatessa. Verkkovirtaan kiinnitettyjä sähkölaitteita ei tule missään tilanteessa käyttää, kun seisoo vedessä.
Akkukäyttöiset työkalut ovat ulkona turvallisempia kuin sähkökäyttöiset, muistuttaa Tukes. Akkujen lataamiseen liittyy kuitenkin kohonnut paloriski, joten on tärkeää käyttää aina laitteeseen tarkoitettua ja ehjää laturia.
Kesämökillä ja pihapiirissä kannattaa myös varoa ilmajohtoja, huomauttaa Tukesin ylitarkastaja Esko Iivonen tiedotteessa.
– Pitkien esineiden, kuten onkivapojen ja tikkaiden käsittelyssä on noudatettava turvaetäisyyksiä, jotka vaihtelevat johdon jännitteestä riippuen kahdesta viiteen metriin. Kuolemaan johtaneita sähkötapaturmia on sattunut, kun onkivapa on osunut ilmajohtoon tai tikkailla seissyt henkilö on horjahtanut ja tarttunut lähellä riippuvaan johtoon.
Sekä laittomia että erityisen vaarallisia ovat sähkölaitteisiin tehdyt omat viritelmät ja kytkennät. Esimerkiksi jatkojohtojen väärät kytkennät ovat aiheuttaneet kuolemantapauksia. Sähköasennuksia ja sähkölaitteiden korjauksia voi tehdä vain sähköalan ammattilainen.