Donald Trumpilla on ollut etulyöntiasema gallupeissa jo pitkään, ja vastaehdokkaan voitto vaatisi käännettä, arvioi galluptutkija Juho Rahkonen Huomenta Suomen haastattelussa.
Hän kertoo, että Trump on johtanut demokraattien vastaehdokasta jatkuvasti kyselyissä. Kesäkuun jälkeen Trumpin kaula kilpailijaan on kasvanut jo lähes kolmeen prosenttiyksikköön.
– Kyllä näillä spekseillä, jos kehitys jatkuisi nykyisellään, kyllä Trump on ennakkosuosikki, ainakin vedonlyöjien ennakkosuosikki, hän sanoo.
Siitä huolimatta Rahkonen uskoo, että kisasta tulee vielä äärimmäisen tiukka. Demokraattien voitto vaatisi kuitenkin hänen mukaansa odottamattoman tapahtuman, niin sanotun mustan joutsenen, jotta käänne voisi tapahtua.
MTV Uutisten kansainvälisen politiikan asiantuntija Risto E.J. Penttilä kertoo Huomenta Suomen haastattelussa näkemyksensä siitä, miten demokraattien puoluekokous voisi johtaa tällaiseen käänteeseen, jos sellaista koskaan nähdään.
Lue myös: Harris voi voittaa vain yhdellä taktiikalla, arvioi asiantuntija ja vertaa häntä kahteen suomalaiseen poliitikkoon
Trump ohitti kilpailijat vaalikassassa kilpailijat
Jutun alussa olevalla videolla haastateltavat myös pohtivat, miten Piilaakson teknologiajohtajien siirtyminen Trumpin taakse tuo hänelle uskottavuutta ja paisuttavat hänen vaalikassaansa ohi kilpailijoiden. Tällaista käännettä kampanjabudjeteissa ei oltu ennakoitu.
– Amerikoissa pääsee presidentiksi vain isolla rahalla, Rahkonen murjaisee.
Videolla hän pohtii myös, miten presidentinvaalien voitto vaatii myös tietynlaista show-painijan otetta.
11:10
Mitä gallupit kertovat Yhdysvaltain presidenttikisasta Bidenin luovutettua? Haastattelussa MTV Uutisten kansainvälisen politiikan asiantuntija Risto E.J. Penttilä ja valtiotieteen tohtori Juho Rahkonen.