Pitkäaikainen ientulehdus yhdistetty Alzheimeriin – harjaa ja lankaa kunnolla!

hammaslanka
Hammaslankaa tulisi muistaa käyttää päivittäin.Copyright Rex Features Ltd 2012/All Over Press
Julkaistu 22.08.2017 06:15

MTV LIFESTYLE

Kroonista ientulehdusta eli parodontiittia pitkään sairastaneet sairastuvat Alzheimerin tautiin huomattavasti todennäköisemmin kuin ihmiset, joilla ei ole ollut parodontiittia. Havainto tehtiin taiwanilaisessa tutkimuksessa.

Parodontiitti on hanmpaiden kiinnityskudossairaus, jossa syvä ientulehdus on kroonistunut. Jo jonkin aikaa on mietitty, voisiko parodontiitilla olla yhteyttä esimerkiksi Alzheimerin tautiin.

Taiwanilaisen Chung Shan Medical Universityn tutkijat ovat nyt selvittäneet asiaa maan kansallista tietokantaa hyödyntäen. Kaikkiaan tarkastelussa oli mukana vajaat 30 000 taiwanilaista. Heistä noin kolmanneksella oli todettu parodontiitti vuosina 1997–2004, ja heidän tietojaan jäljitettiin vuoteen 2013 asti.

Mikä parodontiitti?

  • Mahdollisia oireita ovat ienverenvuoto (hampaita harjatessa), ikenen punoitus ja turvotus, pahanhajuinen hengitys, hampaan liikkuvuus ja siirtyminen, rakojen muodostuminen sekä märkävuoto ientaskusta.
  • Voi olla myös pitkään oireeton. Etenkään tupakoitsijalla ikenet eivät välttämättä vuoda verta, jolloin oireet "peittyvät".
  • Parodontiitin diagnosoi hammaslääkäri muun muassa ientaskujen mittauksen sisältävän tutkimuksen perusteella.
  • Parodontiittia ehkäistään ja hoidetaan hyvällä hammashygienialla.

Suoraa yhteyttä ei löytynyt, mutta kroonista ientulehdusta kymmenen vuotta tai pidempään sairastuneille todella kehittyi Alzheimerin tauti 70 prosenttia todennäköisemmin kuin ihmisille, joilla ei ollut parodontiittia.

Voidaan siis sanoa, että parodontiitti ja Alzheimerin tauti näyttävät olevan jollakin tavalla yhteydessä toisiinsa. Tutkimusta kommentoinut tohtori Yago Leira Feijoo espanjalaisesta Santiago de Compostelan yliopistosta tosin huomauttaa, että yhteys saattaa olla kaksisuuntainen. Koska parodontiitti kuitenkin on ehkäistävissä ja parannettavissa oleva tauti – toisin kuin Alzheimer nykytiedoilla –, ientulehduksen vaaroista ja mahdollisista vaikutuksista kannattaa olla tietoinen ja pitää huolta hyvästä suuhygieniasta.

Lähteet: Alzheimer’s Research and Therapy, Reuters, Huffingtonpost.com, Terveyskirjasto, Kaypahoito.fi

Oireetonkin suun tulehdus voi olla vaarallinen

Hammaslääkäri Karri Åberg puhui hammaslääkäripelosta ja suun terveyden vaikutuksesta yleisterveyteen Hyvää Elämää -ohjelmassa huhtikuussa 2017. Lue, miksi hammaslääkäriä ei ole syytä pelätä ja miten oireetonkin suun tulehdus voi johtaa vaarallisiin seurauksiin.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

Suun terveys