Poika heräsi äidin soittoon, vaikka äiti oli jo kuollut – suomalainen Jeena väitteli tohtoriksi yliluonnollisista kokemuksista

– Se oli vähän kuin olisi löytänyt vieraan heimon. Asiat, mistä puhuttiin, ja miten puhuttiin, olivat suomen kieltä, mutta termit olivat tuntemattomia.

Näin sosiaalipsykologian tutkija ja tohtori Jeena Rancken muistelee ensikohtaamistaan yliluonnollisten kokemusten kanssa.

Rancken tutki yliopiston harjoitustehtävää varten yliluonnollisista kokemuksista kertovan keskustelun tapoja Tampereen UFO ry:n luennolla. Miten arkisesta puheesta siirrytään toiseen, jopa outoon aiheeseen?

– Jäin vähän sitten koukkuun. Aihe oli tosi mielenkiintoinen. Minuun teki vaikutuksen, miten aivan tavalliset ihmiset kertovat kokemuksistaan, kun hetki on oikea. Kokemukset näyttivät olevan usein todella tärkeitä, jopa vähän pyhiä. Niillä oli ollut vaikutusta ihmisten elämässä.

Lopulta Rancken väitteli tohtoriksi yliluonnollisuuden kokemuksista. Sosiaalipsykologian väitöstyöstä syntyi kirja ”Yliluonnollinen kokemus. Tulkinta, merkitys ja vaikutus”.

Rancken kutsuu teostaan tieteelliseksi perusteokseksi aiheesta ”yliluonnollinen kokemus”. Toista samanlaista ei ole julkaistu.

Kirjan alkuun on kerätty se sirpaleinenkin tutkimustieto, jota aiheesta oli saatavilla. Toinen osa on empiirinen tutkimus.

Siinä 84 suomalaista kertoo yliluonnollisesta kokemuksestaan.

"Moni miettii myös, onko 'päässä vikaa'"

Yliluonnollisten kokemusten luokkia

1. Ennekokemukset, kuten enneuni
2. Ruumiista irtautuminen, jossa ihminen näkee itsensä ulkopuolelta
3. Ufot ja humanoidit
4. Henget ja voimat, johon liittyy sekä hyviä että pahoja henkiä, edesmenneitä läheisiä ihmisiä, kirouksia, poltergeistejä ja kummitustaloja

Yhteyksiä jumaliin ja henkiolentoihin. Ruumiista irtautumisia. Poltergeisteja, ennenäkyjä ja ihmeitä. Ei liene yllättävää, että yliluonnollisuudesta ei juuri ole olemassa tieteellisiä tutkimuksia.

Yliluonnollisia kokemuksia ei voi todistaa luonnontieteellisesti. Ajan saatossa niitä on pidetty hallusinaatioina, virhehavaintoina, puhtaina sattumina tai aivoperäisinä ilmiöinä.

– Uskonnollinen kokemus on usein saman tyyppinen: siinä on mystisiä piirteitä, olentoja, ääniä tai hahmoja. Sekin voi olla yliluonnollinen kokemus. Uskonnollisista kokemuksista on olemassa oma, vankka tutkimusperinne yli sadan vuoden takaa, vaikka kokemuksissa on samoja ongelmia kuin yliluonnollisissa kokemuksissa. Yliluonnollinen uskonnon ulkopuolella on lainsuojaton, josta on vähän mitään tietoa.

Pro gradu -tutkimustaan varten Rancken laittoi ilmaisjakelulehteen ilmoituksen, jossa kutsui ihmisiä kertomaan yliluonnollisista kokemuksistaan. Sisimmässään hän kuitenkin ajatteli, ettei kertojia varmaankaan löydy.

Toisin kävi.

– Oli mennyt kaksi viikkoa, ja puhelin soi jatkuvalla syötöllä. Tuli vaikka minkälaisia kertomuksia.

Siitä, mikä oikeasti on yliluonnollista, voi toki kiistellä. Jos Raamatussa kerrotaan tulipallosta taivaalla, se tulkitaan uskonnolliseksi merkiksi. 1950-luvulla vastaavasta olisi puhuttu ufona.

Jos ihminen uskoo nähneensä aaveen tai enneunen, asiasta ei usein saa tai uskalla puhua. Sitä ei voi verrata muiden kokemuksiin, koska kokemuksesta kertominen koetaan tabuna, josta avautuminen voisi johtaa esimerkiksi pilkkaan.

– Kun kokemus tapahtuu, ihmisillä herää poikkeuksetta tiedonjano. Mistä oli kysymys, oliko sillä joku tarkoitus, miksi se sattui minulle? Moni miettii myös, onko hänellä ”päässä vikaa”, tai pitäisikö käydä tutkituttamassa aivot.

Sitä, millainen ihminen kokee yliluonnollisen asian, on vaikea sanoa.

– Yliluonnollisiin kokemuksiin, niiden vaikutuksiin tai kokijoihin sopii yksi termi. Se termi on määrittelemätön, Rancken sanoo.

Hänelle tarinoita kertoivat ihmiset parikymppisistä 90-vuotiaisiin. Oli naisia ja miehiä erilaisista koulutustaustoista ja ammateista, aina tohtoreista kansakoulun käyneisiin.

– Joskus esitetään, että yliluonnollista kokevat ne, jotka uskovat. Tutkimuksessa vaikutti siltä, ettei se mene ihan niin. Oli ihmisiä, jotka eivät olleet uskoneet yliluonnolliseen, ennen kuin heille tuli oma kokemus.

Rancken halusi tietää, millä tavalla yliluonnollisena pidetty kokemus vaikutti ihmisten elämään. Karkeasti voisi sanoa, että se voi vaikuttaa viidellä eri tavalla:

Silminnäkijä. Oman kokemuksensa silminnäkijä pysyy etäällä ja vain todistaa ”omituisen kokemuksen”. Kokemus tulee ja menee, ja kokija jää miettimään, mikä ihme oli kyseessä.

– Kokemusta mietittiin vielä kahdenkymmenen, jopa viidenkymmenen vuoden kuluttua, ja se pysyi hyvin elävänä mielessä, Rancken kuvailee.

Etsijä. Etsijällä erikoinen kokemus johtaa tiedon etsintään. Ihminen etsii tietoa, lukee kirjoja, pohtii ja keskustelee asiasta luotettavaksi kokemiensa ihmisten kanssa.

Oppilas. Kokemuksesta seuraa oppilaalle asteittainen elämänmuutos. Oppilas lähtee etsimään selityksiä, tulkintoja ja tietoa tilanteeseen, ja etsinnät johtavat usein luennoille tai kursseille esimerkiksi new age -piireihin tai kristillisiin tilaisuuksiin. Lopulta maailmankuva muuttuu – jopa täysin.

– Vanhaan ei ole enää paluuta. Ystävyyssuhteet tai parisuhde saattavat mennä uusiksi, ihminen voi vaihtaa työpaikkaa tai alkaa opiskella uutta. Kokemus voi ohjata myös toteuttamaan omia unelmia. Sen ei tarvitse olla iso kokemus. Kokemus on pelkkä alkusysäys, Rancken kertoo.

Positiivinen ääripää: pelastettu. Yliluonnollinen kokemus ikään kuin pelastaa kokijan. Lähtötilanne elämässä oli huono ja tuntuu etenevän kohti umpikujaa, josta koettu, ihmeellinen hetki sitten pelastaa.

– Kun ihminen uskoi olevansa pohjalla, viime hetkellä tuli yliluonnollinen kokemus, joka muutti kaiken heti. Kertojat kuvasivat, että kaikki näytti erilaiselta, kun kokemus oli ohi. Kokemukseen liittyi vahva euforian, hyvän olon, valon ja valaistumisen kokemus, Rancken kuvailee.

Negatiivinen ääripää: kamppailija. Kamppailija jää kamppailemaan yliluonnollisen kanssa. Poikkeuksellinen kokemus saattaa aluksi vaikuttaa kiinnostavalta, mutta pian alkaa tuntua, että kokemuksessa on jotakin ”vialla”. Se alkaa ahdistaa eikä siitä pääse eroon. Kokemus voi myös toistua.

Kamppailusta ei usein puhuta. Kenties juuri siksi kamppailijoita oli vaikea löytää kertomaan kokemuksistaan.

– Tuntui siltä, että jos yliluonnollisesta kokemuksesta kertominen on tabu, niin negatiivisesti vaikuttaneesta yliluonnollisesta kokemuksesta kertominen on tuplatabu. Ihmisten oli silloin helpompi hyväksyä tällainen kokemus, kun lopputulos on hyvä.

Selitys oudolle kokemukselle voi olla myös muu kuin yliluonnollinen, esimerkiksi psykologinen. Ranckenin mukaan onkin tärkeää muistaa, että narratiivinen tutkimus lähtee ihmisten omista tulkinnoista. Ihminen siis päättää itse, miten tulkitsee kokemustaan.

– Joissain tapauksissa mielenterveysongelmiin liittyy myös poikkeuksellisia kokemuksia. Joissain mielenterveysongelmissa ihminen alkaa tulkita asioita yliluonnollisiksi, Rancken sanoo

– Eri kyselytutkimusten perusteella 10–18 prosenttia väestöstä raportoi kokeneensa yliluonnollista. On esitetty, että jopa 50 prosentilla on elämässään poikkeuksellinen kokemus, joka olisi mahdollista tulkita yliluonnolliseksi. Suurimmasta osasta ei ole toimintakyvylle haittaa.

Rationaalisuus vaientaa

Yliluonnolliset kokemukset eivät katso ikää, sukupuolta, tulotasoa tai elämäntilannetta. Niitä saattaa kokea jopa puolet ihmisistä. Jos yliluonnolliset kokemukset ovat näin yleisiä, miksei kukaan puhu niistä?

Asia ei ole yksinkertainen. Suuren, mahdollisesti elämään vaikuttaneen kokemuksen kertomiselle tarvitaan oikea aika ja paikka. Joskus se kerrotaan kaveriporukan illanvietossa, kuin kummitusjuttuna. Nykyisin yliluonnollisesta puhuminen on kuitenkin sallitumpaa kuin esimerkiksi 1980-luvulla.

– Aikana, jona tieteellinen tieto ja rationaalinen ajattelu ovat voimissaan, ihmisten kiinnostus yliluonnolliseen kasvaa. Kirkko on aiemmin ikään kuin ominut hengellisyyden kenttää ja ottanut osaltaan sen kannan, että nämä kokemukset ovat paholaisesta. Rationaalisuus vaientaa, eikä rohkaise kertomaan.

Mikä tarinoista sitten jäi käteen? Ainakin ihmetystä ja pohdintoja. Ranckenin suosikkeja olivat ihmeet – hetket, joina mahdoton tuli mahdolliseksi.

– Tuntuu, että oma näkökulma jotenkin muuttui, mutta se ei tarkoita, että olisin alkanut uskoa yliluonnolliseen enemmän. Uskon kokemuksiin ja niiden olemassaoloon, mutta sitä, mikä selitys on, me emme tiedä. Aivotutkimus, psykologia ja muut alat voisivat myös tarkastella asiaa lisää, Rancken kuvaa.

Joidenkin kertojien synkät kokemukset paitsi vaikuttivat, myös jäivät vaivaamaan.

– Mistä siinä on kysymys? Se jäi tietysti pyörimään mielessä.

Itse Rancken ei ole kokenut ”suurta yliluonnollisuutta” elämässään.

– Kun virittyy tällaiseen aihepiiriin, lähtee kuulostelemaan ja ikään kuin herkistyy. Intuition tyyppistä olen kokenut, mutten mitään vaikuttavaa. Kuten että ufo olisi laskeutunut takapihalleni.

Osittainen lähde: Jeena Rancken: Yliluonnollinen kokemus. Tulkinta, merkitys ja vaikutus (Vastapaino, 2017)

***