Poliisi tuomitsee sosiaalisessa mediassa levinneen ilmiön. Toiminnasta on kirjattu muutamia rikosilmoituksia Suomessa.
Itä-Uudenmaan poliisi tutkii niin sanottuun pedofiilinmetsästykseen liittyvää tapausta, jossa tapahtumahetkellä 16-vuotiasta poikaa epäillään murhan yrityksestä sekä törkeästä kotirauhan rikkomisesta.
Epäilty rikos tapahtui Vantaalla elokuussa. Poliisi tiedotti asiasta perjantaina.
Tapauksessa on myös kaksi muuta epäiltyä, jotka olivat tapahtumahetkellä 17- ja 18-vuotiaita. Heitä epäillään avunannosta murhan yritykseen sekä avunannosta törkeään kotirauhan rikkomiseen.
Iltalehden aiemmin uutisoimien tietojen mukaan epäillyn rikoksen uhri oli hakenut verkossa seuraa alaikäisestä pojasta. Poliisin mukaan rikoksista epäillyt nuoret olivat vastanneet seuranhakuilmoitukseen ja esiintyneet alaikäisenä poikana.
Iltalehden mukaan murhan yrityksestä epäilty poika meni sovitusti aikuisen miehen kotiin, jossa hän alkoi puukottaa uhria. Teko keskeytyi, kun uhri sai pojan ulos asunnostaan. Poliisi kertoi lehdelle, että teon motiivina oli omankäden oikeus ja tarkoituksena surmata uhri.
Poliisi kertoi perjantaina tiedotteessa, että aikuista miestä ei epäillä rikoksesta. Poliisin mukaan rikosepäily olisi edellyttänyt, että tapauksessa olisi ollut aidosti alle 16-vuotias lapsi, jonka kanssa olisi yritetty olla sukupuoliyhteydessä.
Poliisin mukaan Suomessa pedofiilinmetsästys-ilmiöön liittyen on kirjattu muutamia rikosilmoituksia, joista Itä-Uudenmaan poliisin tutkima tapaus on vakavin. Poliisi tuomitsee toiminnan ja muistuttaa, että rikosten selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen ovat poliisin tehtäviä.
Oikeuden ottaminen omiin käsiin on aina ongelmallista ja monesti rikoslain perusteella rangaistavaa, poliisi muistuttaa.
Lue myös: Suomalainen "Iskuryhmä" jahtaa pedofiilejä ja ahdistelijoita ja julkaisee tietoja somessa – tätä mieltä on poliisi
Toiminnassa voi syyllistyä rikokseen
Kansainvälisessä, niin sanotussa pedohunt-ilmiössä on kyse siitä, että sosiaalisessa mediassa lapsiksi tekeytyvät ihmiset houkuttelevat aikuisia harrastamaan seksiä kanssaan, tarkoituksena paljastaa epäilty pedofiili.
Epäillyn pedofiilin kanssa sovitaan tapaaminen, jota voidaan kuvata ja video julkaista. Ilmiöön liittyy myös pedofiiliksi epäiltyjen ihmisten henkilötietojen levittämistä ja yllyttämistä heihin kohdistuviin tekoihin.
Itä-Uudenmaan poliisin rikoskomisario Sampsa Aukio sanoo tiedotteessa, että tällaista toimintaa tunnutaan pitävän laajasti hyväksyttävänä, koska alaikäisiin kohdistuneita seksuaalirikoksia pidetään yleisesti niin paheksuttavina.
Poliisin mukaan pedohunt-toiminnassa voi kuitenkin syyllistyä itse rikokseen. Arkaluontoisen yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen sekä henkilöä loukkaavan valheellisen tai halventavan tiedon levittäminen voivat täyttää rikoksen tunnusmerkistön. Lisäksi samalla saattaa syyllistyä alaikäiseen kohdistuvan seksuaalirikoksen yllytykseen.
Poliisi korostaa myös, että se tuomitsee ankarasti alaikäisiin kohdistuvien seksuaalirikosten teon.
– Siitä huolimatta, että tällaisiin rikoksiin syyllistyvien henkilöiden toiminta on tuomittavaa, kenelläkään ei ole omavaltaista oikeutta kohdistaa väkivaltaa tai muita rikoksia heitä kohtaan, poliisin tiedotteessa sanotaan.
Ilmiötä myös hyödynnetään rikoksiin
Osa ihmisistä voi hyödyntää ilmiötä myös omaan rikolliseen toimintaansa, kuten väkivallan käyttöön, poliisi lisää. Osa taas etsii tarkoituksella kohteeksi ihmisiä, joilta voi kiristää rahaa esimerkiksi uhkaamalla, että video heidän kohtaamisestaan julkaistaisiin.
Poliisin mukaan pedofiilit näyttäytyvät houkuttelevina kohteina myös sen vuoksi, että heillä on huomattavan korkea kynnys ilmoittaa heihin kohdistuneista rikoksista poliisille. Näin teot jäävät helposti oikeusjärjestelmän ulkopuolelle.
– Pedofiilinmetsästys-ilmiöön liittyvät rikokset ovat käsityksemme mukaan paljolti piilorikollista toimintaa, rikoskomisario Aukio sanoo tiedotteessa.