Poliisi vaatii kolmatta henkilöä vangittavaksi Lahdessa 12. joulukuuta tapahtuneesta epäillystä murhasta ja murhan yrityksestä.
Keskusrikospoliisi on jättänyt vangitsemisvaatimuksen Päijät-Hämeen käräjäoikeuteen. Kolmatta vaaditaan vangittavaksi todennäköisin syin murhasta epäiltynä.
Välikohtauksessa oli poliisin mukaan kyse kahden ryhmän välienselvittelystä. Ainakin kaksi aiemmin vangittua henkilöä kytkeytyy järjestäytyneeseen rikollisuuteen.
Lue lisää: Poliisi vaatii kahta vangittavaksi Lahden henkirikoksesta – miehillä kytkös järjestäytyneeseen rikollisuuteen
Tapauksen tutkinnanjohtaja Jan Aarnisalo on kertonut aiemmin MTV Uutisille, että välikohtaus oli saanut alkunsa kahden ryhmän välisessä sovitussa tapaamisessa, jossa oli paikalla kymmenkunta henkilöä.
Poliisilla on nyt kiinniotettuna kolme rikoksesta epäiltyä henkilöä, joista kaksi on vangittu jo aiemmin.
– Esitutkinnassa on selvinnyt, että nyt vangittavaksi vaadittava henkilö on ollut samassa ryhmässä aiemmin vangittujen henkilöiden kanssa. Lahdessa tapahtumapaikalla olleen toisen ryhmän jäseniä ei epäillä rikoksista, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Aarnisalo kertoo tiedotteessa.
Esitutkinta jatkuu muun muassa kuulusteluilla ja teknisellä tutkinnalla.