Autoilijoiden huomio kiinnittyy aiempaa useammin matkapuhelimeen, tiedottaa poliisi viime viikon tehovalvontansa perusteella.
Valtakunnallisessa turvavöiden ja matkapuhelinten tehovalvonnassa annettiin maksuseuraamuksia yli 430 kuskille, jotka puhuivat ajaessaan kädessä pitämäänsä kännykkään. Tekstin naputtelemisesta tai muusta kädessä pidetyn puhelimen käytöstä annettiin seuraamus lähes 250 kuljettajalle. Lisäksi poliisi puuttui muun teknisen laitteen käyttöön muutamia kertoja.
Poliisitarkastaja Heikki Kallio kertoo tiedotteessa pitävänsä huolestuttavana matkapuhelinta muuhun kuin puhumiseen käyttäneiden suurta määrää. Katseen kiinnittäminen kännykkään estää edessä olevan tien havainnoinnin.
– Kun katse on poissa tiestä, on se aina iso riski kaikkien tienkäyttäjien turvallisuudelle, Kallio sanoo.
Valtakunnallisessa tehovalvonnassa poliisi antoi seuraamuksia eli liikennevirhemaksuja ja sakkoja yhteensä lähes 1 500 ihmiselle.
Suurin osa liikennevirhemaksuista, yli 750 kappaletta, annettiin turvavyön käytön laiminlyönnistä. Sen lisäksi turvavyön tai -laitteen käytön laiminlyönnistä kirjoitettiin vajaat 60 sakkoa tapauksissa, joissa teon katsottiin aiheuttavan vaaraa esimerkiksi lapsen tai edessä matkustavan kyytiläisen turvallisuudelle.
Liikennevirhemaksu ei ole sama asia kuin sakko, vaan se on tyypillisesti poliisin määräämä maksuseuraamus lainvastaisesta menettelystä.
Poliisi muistuttaa tiedotteessaan, että kännykän käytöstä määrätyt liikennevirhemaksut huomioidaan toistuvissa rikkomuksissa, jotka voivat vaikuttaa ajo-oikeuteen.