Poliisilta uutta tietoa Viertolan sankariopettajan päättäväisestä toiminnasta – saattoi pelastaa henkiä
Viertolan kouluampuja olisi voinut jatkaa tekoaan pidempäänkin, jos opettaja ei olisi puuttunut tilanteeseen.
Viertolan kouluampuminen oli nopea tilanne. 12-vuotias poika oli aamuyhdeksältä tullut kouluun, mennyt vessaan muutamaksi minuutiksi, ja sen jälkeen tuubihuivi kasvojensa suojana mennyt luokkahuoneeseen ampuen lähietäisyydeltä kolmea luokkatoveriaan.
Poliisin arvion mukaan ampumatilanne kesti yhdestä kahteen minuuttia.
Laukausten seurauksena yksi 12-vuotias poika kuoli ja kaksi saman ikäistä tyttöä haavoittui. Toinen on päässyt jo pois sairaasta, mutta toinen on poliisin viimeisimpien tietojen mukaan kriittisessä tilassa.
Poliisi ylistää opettajan kylmähermoista toimintaa
Poliisi kertoi tänään uutta tietoa ampumiseen liittyvistä yksityiskohdista. Lisää valoa saa myös sankariopettajan toiminta, joka saattoi hyvinkin pelastaa ihmishenkiä.
Tutkinnanjohtaja Marko Särkkä kertoo MTV Uutisille, että opettaja oli puuttunut tilanteeseen ampumisen alettua.
– Hän oli omalla päättäväisellä, määrätietoisella tavalla vaikuttanut epäillyn toimintaan ja saattanut hänet pois koulun tiloista, Särkkä kertoo.
Opettaja oli ilmoittanut, että ampujan pitää poistua luokkatiloista ja sen jälkeen saattanut hänet ulos koulusta. Ohjaaminen tehtiin puhumalla.
Särkkä epäilee, että tuona hetkenä eivät asianosaiset olleet vielä aivan käsittäneet sitä, mitä luokassa oli todellisuudessa tapahtunut.
– Kylmähermoista toimintaa ja esimerkillistä toimintaa siitä huolimatta, Särkkä toteaa.
Poika oli aikonut ampua useamman
Opettaja saattoi toimillaan säästää ihmishenkiä. 12-vuotiaalla olisi ollut mahdollisuus ja halu ampua useampaakin oppilasta.
Viertolan ampuja on kertonut poliisille kuulusteluissa ajatuksistaan ainakin jonkin verran.
– Hän on jollain tasolla avannut tätä suunnitelmaansa ja puhunut useasta henkilöstä. Sattuneesta syystä teko on keskeytynyt ja lopputulema on tämä, Särkkä kertoo.
Pojalla oli vielä koulusta poistuessa patruunoita hallussaan. Olisiko hän voinut siis ampua useampaakin kuin kolmea oppilasta?
– Tällainen käsitys meille on muodostunut, Särkkä vastaa.
Uusimmat
-
21:00
Juuri nyt: Iranin presidenttiä kuljettaneen onnettomuuskopterin matkustajaan saatu yhteys
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:39
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
20:14
Aivosyövästä selvinnyt Karita suuntasi Mount Everestille: "Oli elämä ennen ja elämä jälkeen"
-
20:09
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
19:37
Leijonat putosi MM-lohkonsa viitoseksi – Itävalta lähellä ihmetemppua
-
19:30
Mio luopui haaveestaan saada oma lapsi lain pakottamana – kirjoitti syntymättömille lapsilleen sydäntäsärkevän kirjeen: "Isi ei olisi koskaan halunnut menettää teitä"
-
19:14
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti lähtökuopissa MM-kisoihin
-
19:09
Syyt, joiden vuoksi lämpö ja helle voivat väsyttää – lääkäri neuvoo olemaan erityisen tarkkana tässä tilanteessa
-
19:03
Purra: Perussuomalaiset on Suomen Eurooppa-myönteisin puolue
-
18:54
Hellerajat paukkuneet taas useilla havaintoasemilla – alkuviikolla viilenee, mutta vain hetkeksi
-
18:42
Yhdysvaltain Sullivan saapunut Israeliin neuvotteluihin: Taistelut Gazassa jatkuvat
-
18:32
Leijonien konkari muistaa katastrofin kymmenen vuoden takaa: "Ei kannata panikoida"
-
18:31
Kova keihästulos! Suomalaisheittäjä paransi ennätystään metrikaupalla
-
18:28
Venäjän panssarirynnäkkö strategiselle kukkulalle epäonnistui – Harkovan hyökkäys saattoi olla vain tukitoimi
-
18:14
Jesse Puljujärvellä ja Veli-Pekka Ketolalla lämmin kohtaaminen Prahassa – legendalta upeita sanoja Leijonat-valopilkusta
-
18:01
Jesse Puljujärveä törkeästi telonut kanadalainen sai pelikieltoa
-
Lataa lisää