Presidentinvaalien tuloksesta ei voi valittaa – maalla oltava presidentti, jonka mandaatti on varma

1:53img
Seuraa jännittävää vaalipäivää aamusta iltaan – MTV:n tulosilta huipentaa presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen.
Julkaistu 28.01.2024 10:18

MTV UUTISET – STT

Presidentinvaalien tulokseen ei muista vaaleista poiketen voi hakea muutosta valittamalla. Lainsäätäjien perusteena on tältä osin aina ollut, että istuvan presidentin asemasta ei voi olla epäselvyyttä, kertoo vaalijohtaja Arto Jääskeläinen.

Esimerkiksi toiselle kierrokselle menevissä vaaleissa uusi presidentti aloittaa tehtävässään maaliskuun alussa, muutama viikko vaalien jälkeen. Jos vaalituloksesta voisi valittaa, valituksen käsittely hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa veisi helposti molemmissa kolme kuukautta, vaikka asia käsiteltäisiin kiireisenä.

– Silloin olisimme jo loppuvuodessa. Koko tämän ajan olisi epävarmaa ja epäselvää, onko uusi presidentti mandaattinsa ansainnut, eli oliko vaaleissa esimerkiksi vilppiä ja pitääkö vaalit uusia. Sellaista tilannetta ei saa päästä syntymään, Jääskeläinen sanoo.

Tee MTV:n vaalikone tästä!

Näin seuraat vaali-iltaa MTV:llä

MTV:n Tulosilta seuraa ääntenlaskentaa reaaliajassa koko jännittävän illan ajan ja välittää tunnelmat laajasti eri ehdokkaiden vaalivalvojaisista.

MTV vaali-illan suora lähetys käynnistyy kello 19.20.

Illan isäntänä MTV:n uutisstudiolla toimii Jaakko Loikkanen

Tulosta ovat analysoimassa MTV Uutisten yhteiskuntatoimituksen päällikkö Eeva Lehtimäki sekä vaaliasiantuntija, Åbo Akademin valtio-opin professori Kimmo Grönlund.

Tulostaululla ääntenlaskennan etenemisestä kertoo politiikan toimittaja Juha Kaija

Lähetys päättyy kello 23.45. Tulosilta on katsottavissa suorana MTV3-kanavalla ja Katsomossa.

Presidentinvaaleissa erot äänimäärissä yleensä selkeitä

Vaalilaki on ollut tältä osin sama alusta alkaen eli jo silloin, kun presidentti vielä valittiin valitsijamiesvaaleilla.

Jääskeläinen myös muistuttaa, että erityisesti nykyisessä suorassa kansanvaalissa presidenttiehdokkaiden äänimäärien väliset erot ovat hyvin suuret.

Kuntavaaleissa ehdokkaiden välillä voi olla yhdenkin äänen eroja. Eduskuntavaaleissakin ehdokkaiden äänimäärien erot voivat olla pieniä, joten näissä vaaleissa on hyvin perusteltua ja tarpeellista olla valitusmahdollisuus.

Lue myös: Missä voi äänestää ja moneenko asti? Presidentinvaalien äänestys on alkanut

Purkupäätös "kohtalaisen teoreettinen vaihtoehto"

Presidentinvaaleissakin on tosin niin sanotun ylimääräisen muutoksenhaun mahdollisuus. Korkeimmalta hallinto-oikeudelta voi hallinto-oikeudenkäyttölaissa säädetyllä tavalla hakea lainvoimaisen päätöksen eli tässä tapauksessa vaalituloksen purkua, kertoo Jääskeläinen.

Purkuhakemus koskisi käytännössä päätöstä, jossa Helsingin vaalipiirilautakunta olisi vahvistanut koko maassa annettujen äänten lukumäärän.

Purkuhakemuksen voi tehdä kuka tahansa, mutta kynnys vaalituloksen purkamiselle on hyvin korkea.

– Pidän tätä kohtalaisen teoreettisena vaihtoehtona, Jääskeläinen sanoo.

Lue myös: Seuraa sunnuntain vaalipäivää aamusta iltaan – MTV:n tulosilta huipentaa presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen

Millaisessa tilanteessa purku voisi tulla kyseeseen?

– Sen pitäisi olla jotain todella suurta. Jos Suomessa esimerkiksi olisi käytössä nettiäänestys ja kaikki käyttäisivät sitä ja vaalien jälkeen huomattaisiin, että sähköiseen uurnaan on murtauduttu ja uurnan tulosten luotettavuudesta ei enää voitaisi olla varmoja. Kyse olisi koko vaalituloksesta ja kaikista annetuista äänistä.

Esimerkiksi minkään yksittäisen äänestyslipun hyväksyntää tai hylkäämistä koskevaa tulkintakiistaa ei tämän väylän kautta ratkota.

Lue myös: MTV Uutiset esittelee: Kaikki presidenttiehdokkaat alle minuutissa

Tuoreimmat aiheesta

Presidentinvaalit