Presidentti Niinistö hyväksyi lakimuutoksen: Ihmisiä voi lomauttaa keskiviikosta alkaen nykyistä lyhyemmällä varoitusajalla

10:59img
Viimeisimmät tiedot Suomen koronavirustilanteesta – haastattelussa THL:n johtaja Mika Salminen
Julkaistu 31.03.2020 15:22

MTV UUTISET – STT

Hallituksen kriisipakettiin sisältyvät väliaikaiset muutokset työsopimuslakiin, merityösopimuslakiin ja yt-lakiin astuvat voimaan keskiviikkona.

Väliaikaisen lakimuutoksen myötä lomautuspäätösten ilmoitusaika lyhenee viiteen päivään. Jos työnantaja on valtio, kunta, kuntayhtymä, Kansaneläkelaitos, Ahvenanmaan maakunnan hallitus tai kirkko, ilmoitus on tehtävä 14 päivää ennen lomautuksen alkamista.

Lomautusoikeus laajennetaan koskemaan myös määräaikaisia työntekijöitä. Muutokset ovat voimassa kesäkuun loppuun asti.

Presidentti hyväksyi lakimuutokset tiistaina.

Lue myös: Rajoitustoimet saavat kuukauden jatkoajan, aiempia linjauksia tiukennetaan – tässä hallituksen infotilaisuuden anti

Osana talouden pelastuspakettia hallitus on ilmoittanut myös esimerkiksi siitä, että irtisanotun tai lomautetun työntekijän omavastuupäivät poistuvat.

Talouden kriisipaketilla hallitus pyrkii vaimentamaan koronapandemian taloudellisia vaikutuksia.

Lue myös: MTV Uutiset seuraa koronan iskua talouteen – yli 303 500 työntekijää yt-neuvotteluiden piirissä

Tuoreimmat aiheesta

Työ