Professorit suunnittelevat yliopistolakkoa vastauksena leikkauksille

25351917 Helsingin yliopisto
Kannanoton allekirjoittajista suuri osa on Helsingin ja Turun yliopistojen sekä Åbo Akademin työntekijöitä. Lehtikuva
Julkaistu 12.11.2015 19:04

MTV UUTISET - STT

Yliopistojen professorit ja muu opetus- ja tutkimushenkilökunta suunnittelevat lakkoa koulutusleikkauksia vastaan. Kyseeseen voisivat tulla esimerkiksi pääsykoelakko, tenttilakko tai täysi lakko.

Lakkoesityksen on allekirjoittanut yli 350 yliopistojen henkilökunnan jäsentä. He edustavat kahtatoista yliopistoa.

Allekirjoittaneiden mukaan 300 miljoonan euron leikkaukset vaalikauden aikana vaarantavat tutkimuksen ja koulutuksen tulevaisuuden.

– Leikkausesitykset on tehty vastoin vaalilupauksia. Koska tilanne ei ole parantunut neuvotteluteitse, koemme olevamme pakotettuja esittämään työtaistelutoimia eli poliittista lakkoa hallituksen koulutusleikkausten kumoamiseksi, kannanotossa sanotaan.

Hallituksen leikkauksia vastaan on kerätty yliopistoissa myös nettiadressissa. Allekirjoittajista suuri osa on Helsingin ja Turun yliopistojen sekä Åbo Akademin työntekijöitä. 

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa