Iso osa 11–17-vuotiaista kohtaa netissä groomingia eli houkuttelua seksuaalisiin tarkoituksiin. Pelastakaa Lapset -järjestön kyselyyn vastanneista lähes yhdeksän kymmenestä on joskus saanut aikuiselta seksuaalissävytteisiä viestejä.
Vähintään kerran kuukaudessa viestejä saa useampi kuin joka neljäs lapsi ja viikoittain joka kuudes.
Kyselyn mukaan viestien saamisen kanssa lähes yhtä yleistä on alastonkuvien saaminen tai se, että aikuinen pyytää lapselta alastonkuvia. Lapsista lähes 80 prosenttia on saanut aikuiselta alastonkuvan ja kolmelta neljästä on pyydetty sellaista. Useampi kuin joka kymmenes lapsi kohtaa tällaista viikoittain.
– Kyllähän tästä tulee esille se, että grooming on todella yleistä, sanoo erityisasiantuntija Tanja Simola Pelastakaa Lapset -järjestöstä.
Kolmannekselle lapsista on tarjottu palkkiota seksuaalisista teoista. Selvityksen mukaan aikuiset ovat esimerkiksi lähettäneet lapsille kuvia rahasta, tupakasta ja alkoholista, joita nämä saisivat vastineeksi alastonkuvista tai tapaamisesta.
Yhdeksän prosenttia groomingia kohdanneista lapsista kertoi suostuneensa aikuisen kanssa videoyhteyteen ja kuusi prosenttia kertoi tavanneensa tekijän fyysisesti.
Pelastakaa Lapset selvitti lasten kokemaa groomingia eli houkuttelua seksuaalisiin tarkoituksiin kyselytutkimuksella. Kyselyyn vastasi helmi-maaliskuussa lähes 1 800 Suomessa asuvaa 11–17-vuotiasta lasta. Kaikki vastaajat eivät vastanneet kaikkiin kysymyksiin.
Grooming tarkoittaa toimintaa, jossa aikuinen lähestyy lasta netissä tarkoituksenaan kohdistaa tähän seksuaalista väkivaltaa. Tavoitteena voi olla seksuaalissävytteinen keskustelu, alastonkuvien lähettäminen ja saaminen, seksuaalinen väkivalta videoyhteyttä hyödyntäen tai lapsen tapaaminen.
Miksi vieraille aikuisille puhutaan netissä?
Kyselyssä kartoitettiin lapsilta syitä, miksi he ryhtyvät keskustelemaan vieraiden aikuisten kanssa netissä. Yli puolet vastanneista sanoi heillä olleen tylsää, ja 40 prosenttia sanoi syyksi uteliaisuuden. Kolmannes lapsista sanoi, ettei ymmärtänyt, mistä tilanteessa oli kyse. Neljännes kertoi syyksi yksinäisyyden tai sen, ettei kehdannut kieltäytyä. 15 prosenttia kertoi olleensa kiinnostunut seksistä ja seksuaalisuudesta.
Simola sanoo, että seksuaalisuudesta kiinnostuminen kuuluu lapsen kehitykseen ja lapsi voi kokea helpommaksi kysyä asiasta anonyymisti netissä kuin suoraa vanhemmilta.
– Voi olla, että lapsi ei ole saanut kotoa tai koulusta riittävästi tietoa seksistä tai seksuaalisuudesta. Seksuaalikasvatus on voinut olla puutteellista, sitä ei ole ollut tai se ei ole käsitellyt niitä asioita, jotka lasta sillä hetkellä kiinnostaa.
Lapset toivovat keskustelua aiheesta
Simola sanoo, että yksi tärkeä tulos kyselyssä oli se, että lapset toivovat keskustelua netin vaaroista. Toiveena oli, että asioista puhuttaisiin aktiivisemmin esimerkiksi kouluissa, sillä he eivät itse välttämättä uskalla sitä pyytää. Simolan mukaan asian voi perheissä ottaa puheeksi arkisissa tilanteissa osana muuta kuulumisten vaihtoa.
– Samalla kun aikuinen kysyy lapselta, miten koulussa tai harkoissa meni, niin siihen sisältyisi nettikuulumisten kysyminen, millaisia sovelluksia lapsi käyttää ja kenen kanssa lapsi vaikkapa pelaa tai viestittelee netissä.
Pelastakaa Lapset -järjestön Nettivihje-palveluun voi ilmoittaa netissä havaitsemastaan groomingista sekä lapsia tai nuoria kuvaavasta seksuaalisesta materiaalista.