Syyttäjän mukaan Helsingin Puotilassa viime marraskuun 23. päivä tapahtuneen ampumisen taustalla oli perätön velanperintä.
Poliisin esitutkinnan perusteella henkirikoksen taustalla oli pidempään jatkunut kiristysvyyhti, jossa ampujalta yritettiin kyniä jopa 200 000 euroa tekaistun velan varjolla.
55-vuotiasta miestä syytetään kolmekymppisen miehen murhasta. Henkirikos tapahtui Puotilan venesataman liepeillä 23. marraskuuta 2022. Ampuja ilmoitti itse teostaan hätäkeskukseen klo 13.45.
Hätäpuhelussa syytetty kertoi ampuneensa miestä, ja hänen käyttämänsä käsiase oli auton etumatkustajan jalkatilassa. Puhelussa mies kertoi, että häntä oli uhkailtu ja kiristetty jo pitkään.
Kun hätäkeskuspäivystäjä kysyi epäillyltä, mikä aiheutti tilanteen, mies vastasi: "Sen takii, ku ne uhkaa tappaa mut".
Hätäkeskukseen soitti myös kolme muuta henkilöä, joista yksi kuuli ampumisen ja kaksi muuta näki verisen uhrin, joka juoksi ensin karkuun ja kaatui sitten maahan.
Lue myös: Poliisin esitutkinta valottaa Puotilan henkirikoksen taustoja – tekaistu velka ja pahamaineisten velanperijöiden kuumottelu ajoi ampujan epätoivoon: ”Ne on sairaita oikeesti”
Tapaamisen jälkeen alkoi uhkailu
Esitutkinnassa ampuja kertoi poliisille, että häneen kohdistunut kiristäminen alkoi elokuussa 2022.
Poliisin esitutkinnan perusteella kahden ihmisen epäillään kiristäneen ampujaa useita kuukausia uhkailemalla ja lievällä väkivallalla. Toinen näistä on ampumisessa kuollut mies ja toinen rikollisjengi United Brotherhoodiin kytkeytyvä mies.
Murhasta epäilty mies meni tapaamaan näitä kahta miestä 17. elokuuta 2022 Puotilan venekerholle, missä UB:hen kytkeytyvä mies löi häntä nyrkillä silmään ja marraskuussa ampumisessa kuollut mies yritti lyödä häntä puukolla.
Alun perin murhaepäilty oli lainannut ampumisen uhriksi joutuneelle kolmekymppiselle miehelle 11 500 euroa noin 6-7 vuotta sitten. Tuohon aikaan murhaepäillyllä oli oman kertomansa mukaan hyvin rahaa käytössään ja hän lainasi rahaa ihmisille korkoa vastaan. Tarkasta takaisinmaksupäivästä ei tuolloin sovittu.
Velka kuitenkin käännettiin murhaepäillyn mukaan toisinpäin ja häneltä alettiin vaatia elokuisessa tapaamisessa 200 000 euroa.
– Lähdin juoksemaan karkuun ja pääsin autoon ja lähdin paikalta pois. Ajoin vielä punaisia päin paniikissa. Tapaamisesta ei mennyt montaakaan minuuttia, kun puhelimeeni tuli ensimmäiset viestit, että pitäisikö meidän tavata, vaikka juurihan me oltiin nähty. Sitten alkoi se soitteleminen. Samoin viestejä alkoi tulla ja minua uhattiin, että ne tulevat kotiini, jos en mene tapaamaan heitä, murhaepäilty kertoi poliisille kuulusteluissa.
Epäillyn mukaan viestejä ja soittoja tuli eri numeroista ja niitä tuli paljon. Soittoja tuli myös hänen 15-vuotiaan tyttärensä puhelimeen.
– Tämän asian tiimoilta olen kieltänyt tytärtäni menemästä ulos. Tytär pelkäsi olla yksin kotona eikä uskaltanut käyttää koiraakaan ulkona yksin. Tätä jatkui kolmen kuukauden ajan, epäilty kuvaili.
Lue myös: MTV oikeudessa: Syyttäjän mukaan Puotilassa kiristäjänsä tappanut ampuja koki kuukausien ajan "suurta pelkoa" – poliisi oli jatkuvasti yhteydessä uhattuun
Meni tapaamiseen aseen kanssa
Marraskuussa epäilty suostui tapaamaan kolmekymppisen uhkaajansa Puotilassa. 55-vuotias mies oli varustautunut tapaamiseen aseen kanssa. Aseen hän oli hankkinut syyskuussa.
– Otin aseen ja lipastin lippaan autossa ja laitoin lippaan aseeseen. Mulla tais hermostuksissa tippua yksi skodekin auton lattalle, kun olin sen verran paniikissa. (Mies) oli vähän myöhässä. Hän tuli paikalle suoraan mun auton eteen keulat vastakkain. Siinä vaiheessa mulla oli pulssi varmaan kaks ja puolsataa.
– Olimme molemmat autojen ulkopuolella ja näytin sille kädessäni olevaa asetta ja sanoin, että mää otin tän turvaksi. Se veti pultit siitä ja sanoi siihen, että vittu alaks sää uhkaileen mua. Se laittoi oikean käden housun taskulle ja lähti tulemaan päälle. Siinä vaiheessa mulla iski täysi paniikki, shokki, hirveä pelkotila, en pysty sitä oikein kunnolla edes kuvailemaan.
Epäilty kertoi poliisille olleensa tilanteessa täysin paniikissa.
– Muistan, että työnsin aseeni eteenpäin kaksin käsin tai jotenkin sillai reaktiona ja sen jälkeen oli yksi pamaus, jonka jälkeen mulla on seuraava muistikuva, kun istun autossani ja mulla on puhelin kädessä ja soitan hätäkeskukseen.
Pelkäsi toden teolla uhkailijoitaan
Epäilty kertoi poliisille pitäneensä uhkailijoitaan todella vaarallisina. Sen vuoksi mies myös meni marraskuiselle tapaamiselle suojaliiveihin pukeutuneena. Epäilty kertoi poliisille ehdottaneensa uhkailijalleen, että unohdettaisiin koko velka eikä tämän tarvitsisi maksaa sitä takaisin. Kolmekymppinen mies ei tähän suostunut.
Epäilty kertoi ottaneensa tapaamiseen aseen mukaansa pelon takia. Hän kuvaili, että köysi hänen kaulansa ympärillä oli kiristynyt kolmen kuukauden ajan, kun häntä uhkailtiin.
– Otin aseen mukaan, koska pelkäsin oman henkeni puolesta. Näiden molempien taustat ja kaikki ne viestit ja uhkailut koko tän kolmen kuukauden aikana. Otin sen aseen omaksi turvakseni mukaan. Pelkäsin siis todella näitä ja näitä tapaamisia sen ensimmäisen tapaamisen jälkeen, mies kertoi kuulusteluissa.
Mies kiisti kuitenkin sen, että hänen tarkoituksensa oli ampua.
– Mulla ei ollut mitään aikomusta sitä käyttää, muutenhan olisin ampunut siinä saman tien, kun se nousi autosta. Kun se näki aseen, niin sitten alkoikin tulla mua kohti. Olin ihan paniikissa, kun se tuli mua kohti ja nostin aseen eteeni ja tuli tää pamaus.
Lue myös: MTV seuraa Puotilan ampumisen oikeudenkäyntiä – uhrin puoliso huusi heti alkuun: "V***n huoranpenikka, v***n paska!"
Suunnitteli pakenevansa ulkomaille turvaan
Epäilty kertoi pohtineensa syksyn aikana, että hän pakenisi uhkailijoitaan 15-vuotiaan tyttärensä kanssa Thaimaahan.
– Yritin tyttären silmissä elää sillai, että en näyttäisi pelkoani eikä sekään alkaisi pelkäämään vaan lisää.
Etukäteen epäilty ei tiennyt tarkasti, ketä tapaamiseen on tulossa. Poliisille hän sanoi menneensä tapaamiseen, koska hänen tarkoituksensa oli kertoa, että velka voidaan unohtaa ja samalla pyytää, että uhkailut häntä kohtaan lopetettaisiin.
– Mä en ole murhamies. Mä en edes pystyisi suunnitelmallisesti ja harkitusti tekemään tällaista rikosta ja viemään jonkun henkeä. Tämä teko on tapahtunut äkillisesti ja paniikissa. Mun ei ollut tarkoitus missään vaiheessa käyttää asetta. Ajattelin, että tämä toinen osapuoli olisi kunnioittanut asetta ja pitänyt etäisyyden, mutta hän tekisin aivan päinvastoin. Tämän ei pitänyt näin loppua. Tässä nyt kävi näin ikävästi, epäilty sanoi kuulusteluissa.
Murhasta syytetty kiistää murhan, mutta hän myöntää ampuneensa vuonna 1988 syntyneen miehen hätävarjelun liioittelun.
Lisäksi syyttäjän mukaan ampujan tapahtumapaikalta soittamassa hätäpuhelussa ei tule esille mitään sellaista, mikä viittaisi epäillyn joutuneen turvautumaan ampumiseen hätävarjelutilanteessa Puotilassa.
Helsingin käräjäoikeus antaa jutussa tuomionsa myöhemmin.