Purevatko pakotteet? Ladan tuotanto seis

aop lada tehdas autotehdas
Uusia Lada-henkilöautoja kuvattuna vuonna 2019.All Over Press
Julkaistu 10.03.2022 10:38

Ville Järveläinen

Venäläinen autovalmistaja AvtoVAZ on ilmoittanut Ladojen tuotannon keskeytymisestä. Aiheesta uutisoivat muun muassa Ison-Britannian yleisradioyhtiö BBC sekä yhdysvaltalainen The Wall Street Journal.

Venäjän presidentti Vladimir Putinin sotatoimien seuraukset ovat iskeneet maan ykkösautomerkki Ladaan, jonka tuotannon kerrotaan keskeytyneen lännen pakotteiden aiheuttamien osa- ja tarvikepuutosten vuoksi.

WSJ:n mukaan tuotanto pysäytettiin eilen keskiviikkona. Lehti kertoo, että venäläisyhtiöitä ovat satuttaneet erityisesti Venäjän sulkeminen SWIFT-maksujärjestelmän ulkopuolelle, toimitusreittien katkeaminen sekä ruplan arvon romahtaminen.

AvtoVAZin edustajan mukaan he tekevät parhaillaan kaikkensa, jotta tuotanto saataisiin takaisin käyntiin. Hän ei sanonut pakotteista halaistua sanaa, vaan syytti keskeytymisestä muitakin autovalmistajia häiritsevää globaalia komponenttipulaa.

Lue myös: "Pröystäilevää elämäntapaa vastustava" Matias, 22, on omistanut elämänsä aikana jo yli sata Ladaa: "Ajan niillä niin kauan kuin bensaa saa"

Venäjän myydyin auto

Lada-brändi on yli 65-prosenttisesti ranskalaisen Renaultin omistuksessa, mutta sen autojen valmistuksesta vastaa venäläinen AvtoVAZ. Yli 20 prosenttia AvtoVAZin tarvitsemista osista tulee kuitenkin Venäjän ulkopuolelta.

Lada oli vuonna 2021 Venäjän myydyin uusi auto 21 prosentin markkinaosuudella. Seuraavaksi suosituimmat merkit ovat Kia ja Hyundai.

Lukuisat länsimaiset ja aasialaiset autovalmistajat ovat aloittaneet toimintojensa vetämisen pois Venäjältä sekä kaikkien venäläissuhteidensa katkomisen.

1:41img

KATSO MYÖS: Suomalainen Matias on omistanut elämänsä aikana yli sata Ladaa.

Lue myös: Aikovatko itäsuosikit Kia ja Hyundai ottaa osaa Venäjä-boikottiin? Yhtiöt varovaisia sanoissaan: "Toivomme tilanteen ratkeavan"

Lähteet: BBC, Wall Street Journal

Tuoreimmat aiheesta

Autot