Keravan entisen Anttilan tiloissa on nyt 4000 neliötä pelkkää taidetta. Tekijöitä näyttelyssä on ollut kaikkiaan 240.
Mitä tehdä purkutuomion saaneelle talolle? Ainakin Purkutaide-kollektiivin mielestä sen voisi täyttää taiteella. Kollektiivin edellinen näyttely Taiteen kotitalo veti taiteen ystäviä Keravalle vuosien 2020 ja 2021 kesinä, mutta nyt tehdään vielä isommin.
Uusi Ihmemaa X näyttely kattaa hurjat 4000 neliötä vanhassa Keravan Anttilassa ja teoksia on ollut toteuttamassa vaikuttavat 240 taitelijaa. Kaikki on kuitenkin vain väliaikaista.
– Me ollaan korostettu tässä purkutaiteen konseptissa sitä, että näistä teoksista tullaan nauttimaan nyt, koska niitä ei enää ole vähän ajan kuluttua, toteaa Purkutaiteen taiteellinen johtaja Jouni Väänänen.
Näyttely on auki tiistaista sunnuntaihin elokuun puoleen väliin asti. Sen jälkeen näyttelyn näkeminen on epävarmaa. Hyvin varmalta näyttää kuitenkin se, että entisen Anttilan purkutyöt alkavat jo ensi keväänä.
Viiden jälkeen -vieraili Ihmemaa X -näyttelyssä ja tapasi muun muassa tonnin seteli -meemiä mukailevista teoksistaan tutun Heidi Vuorion sekä mystisen Yrityksen. Koko vierailu on katsottavissa jutun alussa.