Puskien peittämä, rapistunut seinämä olikin pala liki 30 vuotta sitten kaadettua Berliinin muuria – "Olin äimänkäkenä"

berliinin muuri
Julkaistu 15.08.2018 11:08
Toimittajan kuva

Markku Haavisto

markku.haavisto@mtv.fi

Vaikka Berliinin muurin kaatamisesta koittaa pian 30 vuotta, aiemmin löytymättömiä osia idän ja lännen halkojasta löydetään edelleen.

VIDEO: Katso uutislähetys Berliinin muurin murtumisesta vuodelta 1989. Ankkurina Urpo Martikainen.

Aiemmin tietämättömissä pysynyt pala Berliinin muuria on paljastunut Luoteis-Berliinissä.

Kävelykierroksella olleet paikalliset huomasivat kesäkuussa 20-metrisen pätkän rapistuvaa seinää, joka oli graffitien peitossa.

Puskien peittämä seinämä paljastui lopulta Berliinin muurin osaksi, josta kukaan ei ollut tiennyt mitään.

Muistopäivä muurin rakentamiselle

Uusi löydös pätkästä muuria paljastettiin yleisölle eilen, kun Berliinin muurin rakennustöiden alkamisesta koitti 57 vuotta.

Elokuun 13. ja 14. päivän välisenä yönä kommunistisen Itä-Saksan joukot sulkivat kahtia jaetun kaupungin rajan, jotteivät ihmiset päässeet Itä-Berliinistä länsipuolelle kaupunkia. 

Lue myös:

Näin "Suuri ja mahtava" murtui 25 vuotta sitten – Neuvostoliiton tarun loppu tallentui näihin uutisjuttuihin

Löydöksen paljasti kunnanvaltuutettu Ephraim Gothe, joka oli myös mukana kävelykierroksella, jonka aikana muurinpalanen löytyi.

– Olin äimänkäkenä siitä, että paljastumattomia palasia muurista on edelleen olemassa, Gothe sanoo uutistoimisto DPA:lle.

Perinteisesti rakennustöiden vuosipäivänä saksalaiset poliitikot vierailevat Berliinin muurin muistopaikoilla kunnioittamaan uhreja, jotka yrittivät paeta itäpuolelta Länsi-Berliiniin.

Varsinaista muuria kiersi ulompi suojakehä

Nyt löytynyt palanen on osa varsinaista Berliinin muuria ympäröivää ulompaa suojakehää, jolla suojattiin varsinaista muuria. 

The Berlin Wall Foundation on vahvistanut, että kyseessä on alkuperäinen ulkokehää.

Säätiön edustaja Gesine Beutin sanoo DW:lle, että uusia paloja muurista voi yhä edelleen löytyä ympäri kaupunkia, vaikka suurin osa muurista onkin jo paljastettu.

Muurin murtumisesta koittaa kuluneeksi ensi marraskuussa 30 vuotta, ja sitä on esitetty Unescon maailmanperintökohteeksi.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat