Venäjän johtaja piti tänään odotetun ulkopolitiikkaan keskittyvän puheen. Hän kuvasi maailmantilannetta "globaaliksi kriisiksi", johon syyllinen on hänen mielestään kolonialistinen länsi.
Maailmassa on käynnissä globaali kriisi, sanoi Venäjän presidentti Vladimir Putin.
Putin esitti kommenttinsa tänään venäläisen ajatushautomo Valdain tilaisuudessa.
Kriisistä Putin syyttää läntistä maailmaan ja Yhdysvaltoja, jotka Putinin mukaan "pelaavat vaarallista, veristä ja likaista peliä" Ukrainassa.
– Ennemmin tai myöhemmin lännen pitää aloittaa puheet yhteisestä tulevaisuudestamme, Putin sanoi.
Hänen mukaansa dialogilla Venäjän, lännen ja muiden maailman kehityskeskuksien kanssa tulee olemaan aiempaa tärkeämpi rooli "uudessa maailmanjärjestyksessä".
Huolimatta esityksestään keskusteluyhteyden kehittämisestä lännen kanssa, Putin keskittyi pitkään lännen ryöpyttämiseen. Hän muun muassa syytti länttä kolonialismista.
Tosiasiassa Venäjä itse on pakkoliittänyt väkivalloin valtaamiaan alueita itseensä Ukrainassa. Alueiden liittämiset on tuomittu laajalti.
Lue myös: Venäjälle nöyryytys YK:ssa, mutta kolme ydinasevaltaa varoo yhä puolen valitsemista – "Tämä oli selvä kannanotto"
Pakotteet "toimia kilpailijoita vastaan"
Venäjän aggressiivisten toimien seurauksena asetettuja pakotteita Putin kuvasi lännen toimiksi kilpailijoitaan vastaan. Putinin mukaan länsi ei muuten pystyisi kilpailemaan rehdisti Aasian nousevien talousmahtien kanssa.
Putin yritti puheessaan myös vyöryttää syytä Venäjän suhteiden katkeamiseen lännen ja Naton niskaan. Hänen mukaansa Venäjä on yrittänyt elvyttää ystävällismieliset suhteet, mutta vastaus olisi ollut kielteinen.
Venäjä ei hänen mukaansa koe olevansa lännen vihollinen. Hän syytti lännen "röyhkeitä" johtajia arvojensa tuputtamisesta muulle maailmalle. Tätä ei Venäjä tule koskaan hyväksymään, ja mitä hitaammin länsi tämän ymmärtää, sitä korkeampi hinta tulee olemaan.
Maailmantilanne on Putinin mukaan nyt täynnä ihmiskunnan tulevaisuudelle vaarallisia ongelmia sodista ja konflikteista ruokapulaan ja humanitaarisiin kriiseihin.
– Kohtaamme vaarallisimman vuosikymmenen sitten toisen maailmansodan loppumisen.
Artikkeli jatkuu videon jälkeen.
9:00
Otti kantaa sotilastappioihin
Puheessaan Putin otti myös kantaa Venäjän tappioihin Ukrainassa käymässään hyökkäyssodassa.
Putin sanoi "ajattelevansa jatkuvasti" venäläissotilaita, jotka ovat kaatuneet Ukrainassa. Hänen mukaansa Venäjällä ei silti ollut vaihtoehtoja "erikoisoperaationsa" käynnistämiseen. Konfliktin hintaa – myös Venäjän taloudelle – ei olisi voitu välttää.
Hänen mukaansa Venäjän ainoa tavoite Ukrainassa on ollut ihmisten suojelu Donbasissa.
– Olisimme kärsineet enemmän tappioita, jos emme olisi puuttuneet.
Väitteet likaisen pommin uhasta peräisin Putinilta
Venäjä on viime päivinä väittänyt useasti Ukrainan suunnittelevan niin sanotun likaisen pommin käyttöä Ukrainassa.
Likaisella pommilla tarkoitetaan räjähdettä, jossa tavanomainen räjähdysaine levittää radioaktiivista ainetta ympäristöön.
Putin kertoi puheessaan, että hän on itse pyytänyt Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigua "informoimaan" riskistä viime päivien puheluissaan muun muassa Nato-maille.
Lue myös: Shoigu puhui taas likaisesta pommista – Peskov säesti: "Jatkamme päättäväisesti näkökantamme tuomista esiin"
Venäjän väitteet Ukrainan suunnitelmista likaisen pommin suhteen on tyrmätty laajasti. Varoitukset ovat herättäneet päin vastoin huolta, että Venäjä itse suunnittelisi säteilyä levittävää räjähdystä.
Yhdysvaltalainen sotilasviranomaislähde kertoi maanantaina, että näkyvissä ei kuitenkaan ole viitteitä siitä, että Venäjä olisi päättänyt käyttää tällaisia aseita Ukrainassa.
Putin toisti puheessaan Venäjän aiemman viestin, että Ukrainalla olisi tarvittava tietotaito likaiseen pommiin. Venäjällä ei hänen mukaansa tarvetta vastaavaan ole.
Putin yritti kääntää ydinaseisiin liittyvän pelon lännen syyksi, vaikka Venäjä itse on Ukrainan sodan myötä useasti väläyttänyt myös ydinaseiden käyttöä mahdollisuuksien rajoissa olevana keinona, jos Venäjä on uhattuna.
– Länsi yrittää syyttää Venäjää ydinaseuhasta puhuttaessa, hän sanoi.