Putin lupaa Venäjän puolustavan kansallista etuaan jämäkästi

5:19img
Venäjä esitteli sotakalustoaan voitonpäivän paraatissa – tältä näyttää yli 12 000 asevoimien edustajan kokoontuminen
Julkaistu 09.05.2021 17:54

MTV UUTISET - STT

Venäjällä presidentti Vladimir Putin vannoi maansa puolustavan jämäkästi kansallista etuaan kansalaistensa turvallisuuden takaamiseksi.

Lisäksi hän kertoi Venäjän puolustavan johdonmukaisesti kansainvälistä oikeutta.

Putin puhui sunnuntaina sotilashenkilöstölle ja veteraaneille Moskovassa Punaisella torilla voitonpäivän viettämisen yhteydessä ennen vuosittaista sotilasparaatia.

Venäläismedian mukaan paraatiin osallistui yli 12  000 asevoimien edustajaa.

Lue myös: Voitonpäivän paraati voi antaa vääristyneen kuvan Venäjän aseista – "Venäläistä maskirovkaa"

Lisäksi paraatissa nähtiin hävittäjiä, helikoptereita ja muita taisteluvälineitä.

Tällä viikolla tehdyn kyselyn mukaan lähes 70 prosenttia venäläisistä pitää voitonpäivää maan tärkeimpänä juhlapäivänä.

Kolmannes vastaajista kertoi osallistuvansa juhlintaan ja viidennes kertoi seuraavansa tapahtumia televisiosta.

Putinin valtavuosikymmeninä päivän merkitys on korostunut Venäjän sotilasmahdin esittelijänä.

Venäjän ja lännen välit kireinä

Venäjän ja lännen välit ovat kiristyneet lähelle kylmän sodan aikoja.

Venäjän diplomaatteja on karkotettu useista Euroopan maista vakoiluskandaalien vuoksi, ja Yhdysvallat ja EU ovat asettaneet pakotteita vankilassa olevan oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin kohtelun sekä epäiltyjen hakkerointien ja verkkohyökkäysten vuoksi.

Venäjä on vahvistanut sotilaallista läsnäoloaan esimerkiksi Syyriassa.

Lisäksi maan sanotaan tukevan separatisteja Itä-Ukrainassa, jossa vuonna 2014 alkanut konflikti on kiihtynyt uudelleen.Viime kuussa Venäjällä oli noin 100  000 sotilasta lähellä Ukrainan rajaa sekä Krimin niemimaalla.

Venäjä kuitenkin ilmoitti pian lopettavansa sotaharjoitukset.

Monet pitivät Venäjän toimia Ukrainassa kokeena Yhdysvaltain uudelle presidentille Joe Bidenille.

Aiemmin tällä viikolla Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken vieraili Kiovassa osoittamassa tukea Ukrainalle.

Bidenin ja Putinin odotetaan tapaavan ensi kuussa.

Tuoreimmat aiheesta

Venäjä