Suomalaisten pysäköintialan toimijoiden yhdistys SPATY ry:n tilastojen mukaan pysäköintiautomaatit ovat katoava luonnonvara.
Mobiilimaksamisen suosio on kasvanut voimakkaasti, ja automaatteja poistetaan nyt kiihtyvään tahtiin, SPATY ry kertoo.
Vain kaksi prosenttia pysäköintimaksuista on maksettu kuluvan vuoden aikana kolikoilla. Lisäksi vain noin viidennes autoilijoista maksaa pysäköintinsä automaatin avulla.
Poistuvat hiljalleen
SPATY:n kartoituksen mukaan monissa suurimmissa kaupungeissa, kuten Tampereella, Lahdessa ja Helsingissä, automaatteja poistetaan vähitellen. Tämä koskee myös kunnallista pysäköintiä.
Lue myös: Kolme hurjaa ylikuormaa tarttui poliisin haaviin Helsingissä: "Ajoneuvo takavarikkoon, kunnes maksoi"
Automaatit ovat vanhoja ja monet niistä toimimattomia. Niitä ei kartoituksen mukaan tulla korvaamaan uusilla, sillä myös varaosien saaminen on haastavaa.
Lahti on luopumassa automaateista vuoden 2025 alussa, ja Helsinki on tehnyt jo viime vuonna päätöksen poistaa 209 automaattia.
Sen sijaan pienemmissä kaupungeissa mahdollisuus maksaa käteisellä säilyy toistaiseksi.
Esimerkiksi Jyväskylässä valtaosaan automaateista voi maksaa kolikoilla, eikä poistamisesta ole suunnitelmaa, SPATY ry kertoo.
Lue myös: Kaikkien aikojen parkkimaksu? Ylöjärveläinen Miika tökkäsi kahdeksan vuotta sitten maksamattomaksi jääneen parkkilipun mittariin – "Tähtitieteellinen summa"
Ovatko nastattomat talvirenkaasi ajan tasalla? Tämä merkintä vaaditaan jo ensi vuonna
Istuuko lapsesi tässä turvaistuimessa? Sai turvallisuustestissä ainoana heikon arvosanan
Lue kaikki uusimmat autoiluun liittyvät uutiset!
Lähde: SPATY ry