Uutisaamussa pohdittiin, mitä ovat oikeasti hyviä syitä elää parisuhteessa ja mistä tietää olevansa yhdessä väärän ihmisen kanssa.
Viihdeohjelmat voivat saada ihmisen tarkastelemaan parisuhdettaan kriittisten lasien läpi ja jopa eroamaan – ainakin jos on uskominen skottikoomikko Daniel Slossia.
Mies nimittäin väittää, että hänen Netflixistä löytyvä Jigsaw-esityksensä on johtanut satoihin tuhansiin eroihin. Sloss ruotii sysimustan huumorin keinoin länsimaisia parisuhdeihanteita osin katkeraan ja kyyniseen sävyyn. Koomikko uskoo monen hakevan rinnalleen ihmistä väärin perustein.
Psykoterapeutti ja Väestöliiton johtava asiantuntija Heli Vaaranen kuitenkin näkee, että ihmiset hakeutuvat parisuhteisiin hyvistä ja itsestään lähtevistä syistä.
– Ihminen haluaa välttää yksinäisyyttä, hän haluaa elämänkumppanuutta, elämäntoveruutta, rinnalla kulkijaa. Hän haluaa jakaa ilot, jolloin ne moninkertaistuu, ja haluaa löytää jonkun, jonka kanssa voi kantaa surut, ja silloin ne puolittuu, Vaaranen luonnehtii.
Tutkimuksista tiedetään, että ihmiset pitävät kumppanin löytämistä todella tärkeänä asiana onnellisuutensa kannalta.
Yhteiskunnan normit voivat toki vaikuttaa jonkin verran parisuhdehaaveisiin, mutta Vaarasen mukaan tämä alkaa olla mennyttä maailmaa. Läheisessä suhteessa arjen realiteetit tulevat nopeasti vastaan, jolloin ihminen alkaa nopeasti huomata, elääkö ideaa vai todellista elämää.
Psykologi, kouluttaja ja kirjailija Heli Heiskanen pitää kyseenalaisia motiiveja suurempana ongelma sitä, ettei ihminen alkuunkaan uskalla antautua rakkauden vietäväksi.
– Rakkauden pelot ovat tosi yleisiä. Meillä kaikilla on niitä, Heiskanen sanoo.
Kariutuvatko suhteet nykyään liian helposti? Katso koko haastattelu yllä olevalta videolta.
Huomenta Suomi nähdään MTV3-kanavalla joka arkiaamu kello 6.25-9.30 välisenä aikana.
Viikonloppuisin Huomenta Suomi nähdään kello 9-12.
Ohjelma on katsottavissa myös MTV Katsomossa ja MTV Uutiset Livessä.
Mistä tietää olevansa yhdessä väärän ihmisen kanssa?
Parisuhteessa elävien olisi silloin tällöin hyvä pysähtyä pohtimaan, miksi he ovat kumppaninsa kanssa yhdessä. Heiskanen neuvoo kysymään itseltään, mitä hyvää suhteessa on, entä mitä kehitettävää? Ovatko asiat tasapainossa vai jääkö jokin tarve täyttymättä?
Kaikilla on joskus huonoja päiviä, ja kaikissa suhteissa on vaikeampia vaiheita. Vaarasen mukaan tärkeää on, että loppujen lopuksi viivan alle jää enemmän hyviä kuin huonoja asioita.
– Kyllä se oma tunne on paras tienviitta, Vaaranen toteaa.
Mikäli suhteessa on jatkuvasti huono ja ahdistava olla, kannattaa pohtia motiivejaan sen jatkamiseen. Hyvä kumppani tekee rakkaastaan vahvemman, ei heikompaa.
Toisaalta sanotaan, että rakastuminen on tunne ja rakkaus valinta. Mutta miksi valita rakkaus, jos tunteet alkavat vetää toiseen suuntaan? Loppujen lopuksi kyse on arvovalinnasta, Heiskanen sanoo. Jos valitsee sitoutua suhteeseen, ei kannata antaa hetkellisille tunnevirtauksille liikaa valtaa. Pahan olon pitkittyessä tunteiden äärelle kannattaa kuitenkin pysähtyä.
Vaikkei parisuhde kestäisi, ei sitä kannata pitää ajanhukkana, kuten koomikko Sloss asiaa luonnehtii.
– Suhteen arvoa ei mittaa se pituus vaan kaikki kokemukset, joita on saatu, ja kaikki se kasvu ihmisenä. Lyhytkin suhde voi olla tosi arvokas, Heiskanen sanoo.
Lue myös: Hoksaatko varoitusmerkit ajoissa? Tällainen käytös voi tuhota avioliiton – "Päättää parisuhteen aika nopeasti"
Lue myös: Tuuli-Elina, 36, erosi, vaikka parisuhteessa ei ollut tavallaan mitään vikaa: "Selvästi aiheesta on puhuttu liian vähän"
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Alla olevalla videolla kerrotaan, mitä on rakkausriippuvuus.
1:58