Rakennusala kärsii nyt eniten heikentyneestä taloustilanteesta, joka on hyydyttänyt erityisesti asuntorakentamisen. Yhden suuren alan vaikeudet voivat heijastua myös muille aloille, mutta toistaiseksi valtiovalta ei ole innostunut rakennusalan elvytyspyynnöistä.
Työttömyys pahenee ja konkurssit lisääntyvät erityisesti rakennusalalla, kun asuntomarkkinat ovat hyytyneet. Kohonnut korkotaso heikentää asuntokauppaa eivätkä kaikki uudiskohdeet mene kaupaksi.
Näin myöskään uutta ei paljon rakenneta ja rakentajien työt uhkaavat entisestään vähentyä.
– Heinäkuun lukujen mukaan jäsenistämme hieman yli 10 prosenttia sai työttömyyskorvausta. Se on poikkeuksellisen paljon keskellä kesää parhaimpana rakennusaikana. Luku ainakin tuplaantuu, kun mennään kohti vuodenvaihdetta, kertoo Rakennusliiton puheenjohtaja Kimmo Palonen.
Sekä rakennuslupien että uusien hankkeiden aloitukset ovat olleet viime kuukausina kovassa laskussa.
Rakennusala on toivonut valtiolta tukea ja elvytystä, mutta toistaiseksi lupauksia esimerkiksi korkotuettujen ara-vuokra-asuntojen tukemisesta ei ole tehty.
Sekä Rakennusliitto että alan työnantajat toivovat valtiolta tukea.
– Nyt olisi paikka lisätä valtion korkotuettua ara-rakentamista, jotta kohtuuhintaista vuokra-asumista voisi lisää. Aiemmin tätä keinoa on käytetty finanssikriisin aikana. Sillä on pelastettu paljon työpaikkoja ja yrityksiä konkursseilta, Palonen sanoo
Tukea ei vielä luvata
Asuntomarkkinoille ei haluta nyt luoda pahempaa ylitarjontaa ja keskuspankkien koronnostojen toivotaan rauhoittavat tilanteen ajan myötä.
– Yksittäisen alan elvyttäminen on aina vähän vaikea kysymys sen takia, koska se voi tuottaa ennemmin markkinahäiriötä. Sen takia meillä on korkea inflaatio, hintataso kiihtyy ja se on saatava rauhoittamaan. Keskuspankkien toimien olisi päästävä vaikuttamaan talouteen niin päästöisiin takaisin hintavakauteen ja inflaatiotasoon, jota EKP tavoittelee, sanoo työ- ja elinkeinoministeriön alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen.
Ennusteiden mukaan talous kääntyy varovaiseen kasvuun ensi vuonna, mikä voi helpottaa tilannetta ja estää laajan talouslaman.
Talouskasvu edellyttää myös asuntoja, jotta työvoima pääsee tarvittaessa liikkumaan työpaikkojen perässä.
Pääkaupunkiseudulla ja muissa kasvukeskuksissa on tarvetta edullisille asunnoille.
– Työllisyyden kasvu edellyttää, että ihmisillä on asunto. Asuntopula ei saa olla pullonkaula talouden kasvulle, Pylkkänen toteaa.