MM-rallikuljettaja Takamoto Katsuta on viettänyt aikaa ja asunut Suomessa pian jo kymmenen vuoden ajan. Yhteen hyvin suomalaiseen perinteeseen hän tutustui kuitenkin vasta viime kesänä ystävänsä ja Toyota-tiimikaverinsa Kalle Rovanperän avustuksella.
MAINOS
MM-ralli yksinoikeudella
MTV Katsomossa!Kausi 2025 käynnistyy Monte Carlossa
23. tammikuuta!Kaikki suorat ajolähetykset MTV Maxilla ja MTV Katsomossa kaudella 2025.
Takamoto Katsuta, 31, puhuu Suomesta hyvin kunnioittavaan sävyyn. Japanilaiskuljettaja alkoi vierailla Suomessa tiuhaan vuonna 2015 aloitettuaan työt Tommi Mäkisen johtamassa yksityistallissa. Pari vuotta myöhemmin hän hankki oman asunnon Jyväskylästä.
Nykyään hän asuu Lutakossa, aivan Suomen MM-rallin hermokeskuksen vieressä.
LUE MYÖS: Jymyuutinen Kalle Rovanperästä aiheutti hurmosta Toyotalla – "Niin spesiaalia"
Ero hänen kotikaupunkiinsa Nagoyaan on valtava, sillä kaupungissa on reilut kaksi miljoonaa asukasta, ja sen metropolialueella asuu yli 10 miljoonaa ihmistä.
Yhtäläisyyksiäkin kuitenkin on.
– Kun saavuin Suomeen, minusta tuntui, etten ole muuttanut niin kauas (kotoa Japanista). Suomalaiset ovat hyvin ystävällisiä, eikä kukaan tee siitä numeroa, mistä olen kotoisin. Kaikki ovat avuliaita, MM-rallissa viisi palkintosijaa saavuttanut Katsuta kommentoi MTV Urheilulle.
– Huomasin myös sen, että suomalaiset ovat aluksi hyvin ujoja.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Katsutan mukaan kuitenkin juuri erot Nagoyan ja Jyväskylän välillä tekevät suomalaiskaupungista houkuttelevan. Myös vaimo ja lapset viihtyvät hienosti Suomessa.
– Olen puhunut paljon vaimoni kanssa siitä, että kun tulen Suomeen kauden alussa, siellä asuminen on mukavampaa kuin kotikaupungissani Japanissa. Suomessa on vähemmän stressiä, ja pystyn rentoutumaan paremmin, mikä on hyväksi työlleni. Myös vaimoni on sanonut, että hän on stressaantuneempi Japanissa. Suomi on henkisesti helpompi meille.
Pulahdus kotikisan jälkeen
Katsutalla onkin MM-rallin nykykalenterissa kaksi kotikisaa. Ensimmäinen niistä, Suomen MM-ralli elokuussa, meni pilalle ajovirheen takia jo perjantaina.
Se oli yksi lisäluku Katsutan muutenkin apeaan kauteen, ja kun ongelmat jatkuivat Kreikassa kuukautta myöhemmin, japanilainen sysättiin Chilessä syrjään Toyotan miehistöstä ensi kertaa neljään vuoteen.
Se vaikutti jälkikäteen onnistuneelta ratkaisulta, sillä Katsuta ajoi Keski-Euroopassa lokakuun puolivälissä yhden vuoden parhaista kisoistaan. Hän loisti varsinkin päätöspäivän painepaikoissa.
LUE MYÖS: Kommentti: Tämä tuli puskista! Toyotan sokkiratkaisu MM-rallissa toimi kuin unelma
Suomen MM-rallin pettymykset Katsuta pesi pois hänelle hyvin odottamattomalla tavalla. Hän nimittäin suuntasi johtoasemasta päätöspäivänä keskeyttäneen Kalle Rovanperän sekä yhteisen ystävän johdolla saunalaivalle.
– Tässä hauska seikka on se, etten ollut koskaan uinut järvessä saunomisen yhteydessä ennen viime kesää, Jyväskylässä järvien ympäröimänä asuva Katsuta naurahtaa.
– Olen todella häpeissäni, etten ollut tehnyt sitä yhdeksän vuoden aikana ennen tätä.
Sauna on kuitenkin tullut tutuksi Suomen-vuosina.
– Olemme vaimoni kanssa isoja saunan ystäviä. Meillä on sauna asunnossamme.
Katsutan kauden toinen kotikisa on edessä ensi viikolla, kun rallivuosi huipentuu Japanin osakilpailuun. Se ajetaan hyvin lähellä Nagoyan kaupunkia.