Ranskan keisarin Napoleonin kuolemasta 200 vuotta – oliko hän sotasankari vai verenhimoinen itsevaltias ja orjuuden palauttaja?

Ranskassa ja muuallakin maailmassa muistetaan tänään Napoleon Bonaparten kuolemaa 200 vuotta sitten. Waterloossa vuonna 1815 viimeisen taistelunsa hävinnyt Ranskan keisari kuoli brittien vankeudessa syrjäisellä Saint Helenan saarella 5. toukokuuta 1821.

Historian jättiläisen perintö herättää yhä ristiriitaisia tunteita Ranskassa. Presidentti Emmanuel Macron aikoo pitää tänään puheen Napoleonin muistoksi ja laskea seppeleen tämän haudalle Pariisissa.

Macronin avustajakunnan mukaan huomionosoitukset eivät merkitse kaikkien Napoleonin tekojen, kuten veristen sotaretkien tai kertaalleen jo lakkautetun orjuuden laillistamisen hyväksymistä.

Outoa olisi myös Napoleonin merkkipäivän sivuuttaminen. Käytännössä koko Ranskan valtion nykyinen keskitetty hallintokoneisto sekä suuri osa maan koulutus- ja oikeusjärjestelmän rakenteista on perua Napoleonin valtakauden aikana tehdyistä uudistuksista.

Hajanaisten lakien kokoaminen yhdeksi ja kaikkia koskevaksi siviililaiksi (Code Civil/Code Napoleon) loi oikeudellisen perustan, joka levisi sekä valloitussotien että vapaaehtoisen omaksumisen myötä eri puolille Eurooppaa ja kauemmaskin.

Uudistuksen periaate oli kaikkien tasa-arvoisuus lain edessä. Mutta ei aivan kaikkien: lain mukaan aviomies on perheen pää, jota vaimon ja lasten tulee totella. Ranskan nykyinen tasa-arvoministeri Elisabeth Moreno luonnehtikin Napoleonia hiljattain "erääksi kaikkien aikojen suurimmista misogynisteista (naisvihaaja)".

Kenraaliksi 24-vuotiaana, keisariksi 35-vuotiaana

Toinen merkittävä tahra keisarinviitassa on ollut orjuus, jonka vuoksi Napoleonin muistelemista on pidetty suorastaan epäsopivana. Suuren vallankumouksen jälkeen orjuus lakkautettiin Ranskan siirtomaissa, mutta Napoleon palautti sen 1802. Useiden arvioiden mukaan kyse ei ollut niinkään rasismista kuin kylmistä valta- ja talouspoliittisista laskelmista.

–  Napoleon toimi kuten muissakin kysymyksissä, ilman tunteita tai moraalia. Hän oli kyynikko, summaa entinen pääministeri Jean-Marc Ayrault uutistoimisto AFP:lle.

Tunteilu ja inhimillisen kärsimyksen kauhistelu ei kuulunut Napoleonin luonteenpiirteisiin myöskään roolissa, josta hänet tunnetaan parhaiten. Sotilaallisena nerona pidetyn Napoleonin operatiivisia ja taktisia taitoja kerrataan yhä upseerikoulutuksessa eri puolilla maailmaa. Hänet Waterloossa lopulta lyöneen Wellingtonin herttuankin sanotaan todenneen, että pieni ranskalainen on epäilemättä maailman kaikkien aikojen suurin sotapäällikkö.

Tuntematon korsikalainen tykistöupseeri nousi prikaatikenraaliksi vain 24-vuotiaana ansioistaan Toulonin piirityksessä 1793. Ranskan vallankumoukselliset kapinoinnilta pelastanut soturi kuitenkin päätti Ranskan tasavallan ajan vallankaappauksessa vain alle kymmenen vuotta myöhemmin. Paavi Pius VII kruunasi Napoleonin lopulta keisariksi 2. joulukuuta 1804 Pariisin Notre-Damessa.

Sodat veivät Napoleonin taisteluihin eri puolille Eurooppaa sekä Lähi-itää. Vuosi keisariksi julistautumisensa jälkeen hän saavutti kuuluisimman voittonsa ylivoimaisia Venäjän ja Itävallan joukkoja vastaan Austerlitzin taistelussa, nykyisen Tshekin alueella.

Eräs sivuvaikutus Napoleonin sodista ja niihin liittyvien vaihtuvien liittokuntien kudelmasta oli se, että Suomena tunnettu itäinen osa Ruotsista siirtyi Venäjän hallintaan vuonna 1809.

Hitler teki kunniakäynnin haudalle

Sotilaallisten voittojen sarja johti lopulta siihen, että Napoleonista tuli oman menestyksensä vanki eikä hän osannut pysähtyä, sanoo keisarista useita kirjoja kirjoittanut Charles-Eloi Vial uutiskanava France 24:lle.

–  Napoleon sanoi rakastavansa sotaa taiteilijan tavoin. Hän oli kotonaan taistelukentällä. Bonaparten päätavoite oli vuoteen 1808 saakka puolustaa vallankumouksellista Ranskaa. Sen jälkeen hänen kunnianhimonsa vei hänet mukanaan, Vial arvioi.

Loiston ja kunnian tavoittelu ajoi Napoleonin vuonna 1812 tappioon päättyneelle sotaretkelle Venäjälle. Ennen nöyryyttävää vetäytymistä hän tosin pääsi aina Moskovaan saakka, toisin kuin toinen epäonninen idän valloittaja Adolf Hitler yli sata vuotta myöhemmin.

Ennen hyökkäystä Neuvostoliittoon Hitler vieraili kesällä 1940 Saksan valloittamassa Pariisissa ja myös ihailemansa Napoleonin haudalla Invalidikirkossa.

–  Elämäni suurin ja hienoin hetki, natsidiktaattorin kerrotaan todenneen vierailun jälkeen.

Hitleriä ei todellakaan muisteta entisen Neuvostoliiton alueella hyvällä, mutta maahan hyökänneen ranskalaiskeisarin laita on aivan toisin.

–  Me ihailemme hänen nousuaan ryysyistä rikkauksiin ja hänen kuolemaansa marttyyrina, muotoilee historioitsija Viktor Bezotnosny AFP:n haastattelussa.

"Ranskan pitäisi olla ylpeä supersankaristaan"

Leo Tolstoin Sota ja rauha -romaanissa ikuistetussa Borodinon taistelussa Moskovan lähistöllä syyskuussa 1812 kuoli yhdessä päivässä arviolta 70  000 sotilasta. Taistelusta kertovaa museota johtavan Vladimir Presnovin mukaan "edes isänmaallisimmat venäläiset eivät pidä Napoleonia enää pelkästään valloittajana".

Noin 2  000 ranskalaissotilasta jäi Venäjälle epäonnisen sotaretken jälkeen. Heistä yhden jälkeläinen on pietarilainen Marija Ljudko, joka niin ikään suhtautuu perhetaustaansa hyvin myönteisesti.

–  Ranskan pitäisi olla ylpeä supersankaristaan, hän toteaa AFP:n haastattelussa.

Tappioita kärsinyt Napoleon pakotettiin luopumaan kruunustaan ja karkotettiin Välimerellä sijaitsevalle Elban saarelle 1814. Sieltä hän kuitenkin karkasi ja teki uskomattoman paluun niin kutsutun satapäiväisen keisarikunnan johtoon ennen lopullista tappiota Waterloossa.

Nöyryyttävästä vankeudestaan vieläkin kauemmas Saint Helenan saarelle entinen keisari ei enää palannut elävänä, mutta vuonna 1840 hän sai pramean haudan pääkaupungista.

Italialais-korsikalaiseen perheeseen vuonna 1769 syntynyt Napoleon (Napoleone di Buonaparte) on edelleen yksi maailmanhistorian suurimpia nimiä. Erään laskelman mukaan hänestä on kirjoitettu noin 85  000 kirjaa eli enemmän kuin yksi jokaiselle päivälle kuoleman jälkeen.

Napoleonin aikalainen, kirjailija Francois-Rene de Chateaubriand myönsi ihailleensa Bonaparten älyä mutta halveksineensa tämän itsevaltaisuutta. Chateaubriandin kuuluisan lausahduksen mukaan Napoleon valloitti lopulta maailman, mutta vasta kuolemansa jälkeen.