Ranskan vaalitulos yllätti tutkijatkin – vasemmistoblokilla on kuitenkin edessään suuri ongelma

Ranskan hallituksen muodostamiseen tuo haasteita se, ettei yksikään liittouma saanut ehdotonta enemmistöä parlamenttiin. 

Ranskan ennenaikaisten parlamenttivaalien toisen kierroksen voitti eilen vasemmistosta ja vihreistä koostuva Uusi kansanrintama. 

Toiseksi tuli presidentti Emmanuel Macronin johtama keskustalainen Yhdessä-vaaliliitto ja ennakkoon voittajaksi povattu Kansallinen liittouma sijoittui vasta kolmanneksi. 

Ulkopoliittisen instituutin vanhemman tutkija Iro Särkän mukaan tulos oli yllätys myös tutkijoille.

– Viime viikkojen aikana koko huomio on kiinnitetty siihen, miten on mahdollista, että laitaoikeisto nousee ja Ranskassakin kaikki analyysit johtivat siihen suuntaan. 

Vaaleissa tapahtui taktista äänestämistä vasemmiston liittouman ja Macronin vaaliliiton kesken, jota edistääkseen suuri osa ehdokkaista jättäytyi pois kisasta ennen vaalien toista kierrosta. 

Näin ääniä saatiin ohjattua mahdollisimman selkeästi laitaoikeistoa vastaan.

Vasemmistoblokki ei niin yhtenäinen kuin ajatellaan

Vasemmistoblokissa poliitikkoja on laidasta laitaan ja heidän mielipiteensä voivat vaihdella paljon. Tämän vuoksi liittouma ei ole ollenkaan niin yhtenäinen kuin nyt ajatellaan, Särkkä toteaa. 

– Siellä on hyvin erilaisia puolueita. 

Joukosta löytyy muun muassa kommunisteja, jotka ovat halunneet pitää esimerkiksi Ukrainan tuesta konservatiivista linjaa. Toisaalta mukana on myös vasemmisto- ja keskustapuolueita sekä Ranskan vanhin puolue, sosialistit. 

– Heille on ollut tärkeää, että tämä Ukrainan tuki esimerkiksi jatkuu ulkopolitiikassa nykykaltaisena, eli annetaan myös aseellista tukea.

Kuumimpia puheenaiheita Ranskassa tällä hetkellä ovat talous- ja sosiaalikysymykset, joiden tiimoilta vasemmistoblokin puolueet yhdistyvät Särkkän mukaan parhaiten. 

– Siinä nähdään tällainen poliittinen jakauma oikeiston kanssa. Tulee olemaan hyvin vaikeaa löytää yhteinen sävel, erityisesti sisäpoliittisissa kysymyksissä Macronin kanssa.

Hallituksen muodostamiseen haasteita tuo myös se, ettei parlamentissa mikään liittouma saanut ehdotonta enemmistöä. 

– Nyt ollaan tilanteessa, jossa tämä vasemmistoliittoumankin saama paikkamäärä on hyvin pieni. He eivät pysty ajamaan omaa politiikkaansa ilman, että muodostavat koalition toisen liittouman tai puolueen kanssa.

Luonnollinen liittouma muodostuisi Macronin liittouman kanssa. 

– Eivät he missään nimessä sitä tule laitaoikeiston kanssa muodostamaan, Särkkä sanoo.

Suurimpina haasteina talous- ja sosiaalipolitiikka

Vasemmiston ja Macronin liittoumien kesken suurimmat ja vaikeimmat kysymykset tulevat liittymään talous- ja sosiaalipolitiikkaan, jota Macronin puolue vei eteenpäin jo alkaneella kaudella. 

Keskeisimpiä asioita ovat Särkän mukaan verotus ja eläkeformi, jonka myötä eläkeikä nostettiin 66 vuoteen. 

– Vasemmisto on sitä mieltä, että tämä päätös pitäisi purkaa, eli pitäisi mennä takaisin 62 vuoteen, hän kertoo. 

– Siellä on myös erilaisia ympäristöaloitteita, jotka ovat hyvin tärkeitä vihreille. Näin ollen tullaan kyllä näkemään aika lailla mielenkiintoisia keskusteluja tämän hallituksen muodostamisen osalta.

Särkkä ei pidä poissuljettuna sitä, etteikö Ranskassa voitaisi nähdä jopa uudet vaalit. Ne voitaisiin järjestää aikaisintaan vuoden päästä.

Suhde EU:hun ei muutu

Ranskan suhde EU:hun ei tule uuden parlamentin myötä muuttumaan, arvioi Särkkä. 

– Isossa mittakaavassa, jos ajatellaan sosialisteja – jotka ovat merkittävä puolue Euroopan parlamentissa, jossa Ranskallakin on paljon edustajia – kyllä se iso idea on pitää tästä yhteisestä eurooppalaisesta projektista huolta.

– Luulen, että kombinaatio, jossa vasemmisto ja macronistit ovat yhdessä, on turvallisempi Euroopalle kuin laitaoikeisto, joka olisi ajanut jopa sitä, että vapaata liikkuvuutta lähdetään rajoittamaan. 

Presidentti Macronin kannalta vaalitulos on Särkän mukaan torjuntavoitto. 

– Nyt kun he ovat toiseksi suurin liittouma näissä vaaleissa, se edesauttaa sitä, että he pystyvät jotain politiikkaansa viemään eteenpäin.

Lue myös:

    Uusimmat