Raquel Alvo Santosin muuttaessa lapsena Portugalista Suomeen häntä kiusattiin koulussa. Hän kuitenkin selviytyi siitä vahvana ja on nykyisin lajinsa wellness fitnessin huippu matkalla Suomen mestarina MM-kisoihin sekä paljon muuta.
Raquel Alvo Santos asui varhaisvuotensa Portugalissa. Hänen äitinsä on suomenportugalilainen, isä portugalilainen. Alvo Santosin perheellä oli hänen lapsuudessaan tiukkaa.
– Piti miettiä, onko varaa ostaa joku lelu tai karkkeja, Alvo Santos, 24, kertoo.
Nuoren tytön elämä muuttui 10-vuotiaana Suomeen vuonna 2010 muuttaessa. Hän hiljentää kertomalla, mitä hän joutui ensin kokemaan.
– Alku oli koulukiusaamista, mikä oli minulle rankka paikka.
Suomen kielen uudessa asuinmaassaan oppinut Alvo Santos kuitenkin selvisi ikävistä kokemuksistaan.
– Sanoisin, että lukion aikoihin 2015 tuntui, että nyt olen asettunut ihan täysin tähän maahan. Kaikki kiusaajat jäivät yläasteelle. Se oli osa minun elämääni ja sekin on tehnyt minusta vahvemman ihmisen henkisesti.
Pääkaupunkiseudulla asustanut Portugalin ja Suomen kaksoiskansalainen on nykyisin kiitollinen.
– Minun äitini oli sen verran rohkea, että hän päätti muuttaa tänne. Kaikki, mitä minulla on nyt, ei olisi mahdollista Portugalissa, koska siellä ei voida elää niin leveästi kuin täällä. Vaikka asiat voisivat olla täälläkin paremmin, siellä on huonommin. Täällä saan harrastaa ja voin tehdä ostoksia perusruokakaupassa. Se, että muutimme tänne, oli minulle iso juttu.
"En ole ollut ikinä näin kireä"
Luistelua ja jalkapalloa nuorempana harrastanut Alvo Santos päätyi vähitellen kuntosalille äitinsä kannustamana. Etenkin reisien kasvattamisesta innostunut Alvo Santos kilpailee nykyään wellness fitnessissä yhtenä Suomen huipuista.
Wellness fitness on Suomen Fitnessurheilun lajiesittelyn mukaan "tarkoitettu naisille, jotka haluavat kehittää lihaksikkaan fysiikan ilman selvää lihaserottuvuutta". Wellness fitnessin kilpailijat ovat esimerkiksi bikini fitness -kisaajia lihaksikkaampia.
LUE MYÖS: Suomen bikini fitness -tähdeltä leuat loksauttava tarina Minna Pajulahdesta: "En ole ikinä nähnyt sellaista keneltäkään muulta"
Ensimmäisen kerran Alvo Santos nähtiin fitnesslavalla vuonna 2021. Lajilegenda Minna Pajulahden valmentama Alvo Santos kisasi myös seuraavana vuonna, jolloin hän saavutti muun muassa 20–23-vuotiaiden junioreiden Suomen mestaruuden. EM-kisoissa hän ylsi junioreissa neljänneksi ja yleisessä sarjassa viidenneksi.
Sen jälkeen Alvo Santos piti kaksi ja puoli vuotta kilpailutaukoa, kunnes astui nyt lokakuun alussa parrasvaloihin Lahdessa Nordic Fitness Expossa. Alvo Santos oli kirjoittanut Instagramissa keväällä 2022, että ensi kerralla lavalle nousee ”uusi versio Raqusta”, ja aika paljon hänen mukaansa on muuttunutkin.
– Minun mielestäni tänne tuotiin paras fysiikkani ikinä. On tullut lihasta lisää. En ole ollut ikinä näin kireä. Ehdottomasti tuli parempi Raqu lavalle tällä kertaa, viidesti viikossa salitreenaava ja aerobista harjoittelua lisäksi tekevä Alvo Santos kuvailee.
Hän oli sunnuntaina wellness fitnessin alle 158-senttisten sarjassaan ylivoimainen ja juhli Suomen mestaruutta täysin tuomaripistein.
– Olen tosi iloinen. Tätä minä just lähdin hakemaan, enkä oikeastaan mitään muuta. Minun mielestäni aina pitää lähteä voittamaan. Kun olin aiemmin voittanut junioreiden Suomen mestaruuden, halusin nyt myös yleisen.
LUE MYÖS: Kia oli "koko ajan kipeänä" – kun hän pääsi fitnessissä irti, seuraavasta käänteestä tuli suuri
Kaksi päivää ennen sunnuntaista kisaa Alvo Santosta oli vielä jännittänyt paljon, mutta seuraavana päivänä hän oli jo rennompi ja kisapäivänä hänellä oli "ihan zen-olo".
– Minä vain tulin paikalle, menin lavalle ja nautin ihan täysiä niin kuin kuuluukin.
Se näkyi vapautuneessa ja reipasta energiaa huokuneessa suorituksessa.
"Kuin toinen äiti"
Menestyksestään Team Elite Academya edustava Alvo Santos jakaa kiitosta häntä Nordic Fitness Expossakin tukeneelle valmentajalleen Minna Pajulahdelle.
– Minna on vähän kuin toinen äiti. Hän huolehtii meistä kaikista tosi paljon ja on lempeä mutta samalla tosi vaativa. Hän osaa kyllä sanoa suoraan, jos jokin on huonosti tai johonkin pitää tehdä muutos. Jos jokin on hyvin, hän myös näyttää sen ja kannustaa.
LUE MYÖS: 25-vuotinen haave toteutui – Kristiina on Suomen uusi fit model: "Ikä ei ole mikään este"
Pajulahden valmennettavat kahmivat Nordic Fitness Expossakin viljalti menestystä, ja kaiken kokeneen Masters Olympian fitness-voittajan tietotaito on takuulla maan kirkasta huippua.
– Todellakin. Aina jos on jotain kysyttävää, Minnalle heti viestiä. Hän vastaa kyllä aina kaikkeen.
Monitoiminainen
Alvo Santosilla piisaa vielä lähiviikkoina ja -kuukausinakin kisaohjelmaa. Hänen sanojensa mukaan "meno ei tähän lopu".
Tulevana viikonloppuna Alvo Santos on kisaamassa Euroopan Arnold Classicissa Espanjan Madridissa. Sitä seuraavat kilpailut Virossa ja Alvo Santosin synnyinmaassa Portugalissa, kunnes edessä ovat joulukuiset MM-karkelot Japanin Tokiossa.
– Voin tästä vielä kiristyä. Se oli tiedossa. Vaikka olen elämäni parhaimmassa kunnossa just nyt, en vielä ole niin kireä mitä haluan olla. Tähtään koko ajan parempaan, että kiristyn MM-kisoja kohti enemmän ja enemmän, Alvo Santos sanoo itsekriittisesti.
LUE MYÖS: Kommentti: Suomalaisen voimanaisen superviikonloppu mylläsi historian uusiksi – "Poikkeuksellisen kova urheilija"
Hänen elämästään ei muutenkaan ohjelmaa uuvu. Alvo Santosia voi luonnehtia monitoiminaiseksi.
– Minä opiskelen sairaanhoitajaksi ja teen töitä lastensuojelussa. Sen lisäksi minulla on oma kauneushoitola siskoni ja kavereideni kanssa. Siellä teen ripsenpidennyksiä. On kiva tehdä molempia töitä. Ne ovat kaksi ihan eri maailmaa. Tykkään siitä, että minulla on elämässä paljon meneillään.
Wellness fitnessin Suomen mestarit 2024:
-158 cm: Raquel Alvo Santos, Team Elite Academy, Vantaa
-163 cm: Meeri Mäenpää, Team Fitfarm, Ähtäri
-168 cm: Noora Hämäläinen, Team Advanced Fitness, Kaarina
+168 cm: Tiiu Pajunen, Team Finnish Physique Academy, Porvoo
Overall-voittaja: Meeri Mäenpää