Ravintoloita vaivaa yhä koronan jälkitauti: Työvoimapulaa etenkin pomoista – tarjolla urapolkuja johtajuuteen asti

2:09img
Seitsemän uutiset: työvoimapula edelleen ravintola-alan riesana.
Julkaistu 16.01.2023 19:37
Toimittajan kuva

Kari Pyrhönen

kari.pyrhonen@mtv.fi

Koronan jälkitautina ravintoloiden riesaksi jäänyt työvoimapula vaivaa alaa edelleen. Erityisesti kaivataan nyt pidempää uraa suunnittelevia päälliköitä. Tarjolla olisi urapolkuja johtajuuteen asti, vakuuttaa Picnic-ketjun pomo. Asiaa edistäisi se, että sesonki- ja osapäivätyöstä tehtäisiin kiireesti nykyistä kannustavampaa.

Picnic Groupin tarina on kovin tuttu juuri näinä aikoina. 40 Picnic-lounaskahvilaa palvelee Rovaniemeltä Helsinkiin. Viime vuonna firma joutui sulkemaan määräajaksi näistä kolme, koska työntekijöitä ei riittänyt.

– Meidän täytyy miettiä työssä olevien jaksamista. Oli järkevintä sulkea. Nyt tilanne on jo sen verran parempi, että kaikki kahvilamme ovat auki, kertoo Picnic Groupin toimitusjohtaja Janina Hallberg.

Myös Picnic Groupin tulos sukelsi miinukselle 2020-2021. Henkilöstön määrä putosi neljänneksen noin kahdesta sadasta sataan viiteenkymmeneen – osa saneerausten takia, osa häipyi itse. Nyt heitä sitten kaivattaisiinkin jo takaisin.

– Loppusyksystä tilanne alkoi jo parantua. Paikkoja on yhä avoinna, mutta opiskelijoita, nuoria osapäivätyöhön on saatu. Pulaa on erityisesti esihenkilöistä, vuoropäälliköistä, jotka tavoittelisivat pidempää uraa tällä alalla, kertoo Picnicin Janina Hallberg.

Lisää liksaa – mutta mistä maksaa

Yleinen jupina on myös vaatimaton palkkaus. Palkasta ei ihan helposti tule työvoiman sisäänheittotuotetta, mutta alalta löytyy jo yrityksiä, jotka maksavat edes niukasti yli työehtosopimuksen.

Picnic maksaa tuntipalkkaa yhden euron yli TESin, mistä kertyy noin 150 euroa kuukaudessa, jos tekee täyttä päivää.

Alan edunvalvontajärjestön Matkailu- ja ravintola-ala MaRa ry:n toimitusjohtaja Timo Lappi sanoo, että alan kannattavuus oli tiukkaa jo ennen koronaa, voittoprosentit yhden ja viiden välillä.

Etujärjestön pomo vaatiikin yritysverotusta ja työnantajamaksuja alemmas.

– Niitä pienentämällä voitaisiin käyttää rahaa myös palkankorotuksiin, mutta heikko liikevoittoprosentti osoittaa, että liikkumavaraa on vähän, sanoo Lappi.

Osa-aikatyö kannattavaksi

Lappi muistuttaa, että alalla sesonkiaikojen osa-aikatyö on enemmän kuin tyypillistä. Siitä pitäisi kiireesti tehdä kannustavaa eikä heti leikata työttömyysturvaa, jos menee osa-aikatyöhön.

– Ymmärrän ihmisiä, joita osa-aikatyön vastaanottaminen ei innosta, jos työnteon seurauksena tulotaso putoaa. Yhteiskunnan antamat tuet putoavat liian paljon suhteessa siihen, mitä se osa-aikatyö tuo tullessaan, muistuttaa Lappi.

– Kannustinloukuista on puhuttu jo tarpeeksi kauan. Tämä tulisi nyt viimeinkin ratkaista, seuraavan hallituksen pitäisi asiaan puuttua.

Asennetta molemmin puolin

Picnic Groupin toimitusjohtaja näkee, että myös ravintola-kahvila-alan yleistä houkuttelevuutta pitäisi parantaa. Hyvä työilmapiiri ja kannustavuus ovat tässä olennaista valuuttaa.

– Tämä on intohimotyö. Jos innostusta ja asennetta löytyy, aiempaa kokemusta ei juuri tarvita. Me koulutamme, vakuuttaa Janina Hallberg.

– Meillä on uramahdollisuuksia aidosti, ettei meitä nähtäisi vain läpikulkupaikkana. Tässä työssä kehittyvät sosiaaliset taidot, asiakaspalvelutaidot ja yhtä lailla voi oppia markkinointia ja myyntiä. Meillä on vielä työsarkaa kertoa näistä asioista vahvemmin ja sen myötä houkutella uusia ihmisiä alalle.

Tuoreimmat aiheesta

Työpaikat