Red Bull on rekrytoinut Mercedeksen tehtaalta työntekijöitä uuteen Red Bull Powertrains -yhtiöönsä, joka vastaa heidän käyttämistään Hondan voimanlähteistä vuosina 2022–2024 ja rakentaa uuden Red Bull -voimanlähteen vuodeksi 2025. Honda vetäytyy F1-ympyröistä tämän kauden päätteeksi.
LUE MYÖS: Arvostettu F1-asiantuntija esitti vankan puolustuspuheen mediassa murjotulle Valtteri Bottakselle: "Olisin halunnut olla itsekin niin huono"
LUE MYÖS: Näin Lewis Hamilton alistaa kilpakumppaneitaan: Jari Sarasvuo analysoi F1-kuskien valtarakennetta – ”Ehkä jotain Kimi Räikköstä lukuun ottamatta…”
Red Bull tiedotti ensin pestanneensa Ben Hodgkinsonin uuden yhtiön tekniseksi johtajaksi, jonka vastuulla on historian ensimmäisen Red Bull -voimayksikön kehitystyö vuodelle 2025. Torstaina Hodgkinsonin perässä seurasi viisi muutakin Mercedeksen työntekijää.
F1-piireissä Red Bullin rekrytointeja on pidetty näpäytyksenä Mercedekselle ja osoituksena siitä, että talli on tosissaan haastamassa sarjan ylivoimaista valtiasta taisteluun lajin herrudesta. Neuvonantaja Helmut Marko lisäsi vettä myllyyn sanomalla, ettei Red Bull olisi onnistunut rekrytoinneissaan, "mikäli Niki Lauda olisi yhä elossa".
Kolmas itävaltalainen, Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff kuitenkin puolustautuu sanomalla, ettei siinä ole mitään ihmeellistä, että Red Bull houkuttelee osaajia juuri Mercedekseltä.
– Jos haluaa perustaa moottoritehtaan Isoon-Britanniaan, siellä on valmiina vain yksi sellainen, ja se olemme me, Wolff sanoi Autosportin mukaan.
Mercedeksen voimayksiköitä valmistava tehdas sijaitsee Brixworthissa, noin kaksi tuntia Lontoosta luoteeseen. Red Bullin tilukset sijaitsevat Milton Keynesissä, reilu tunti niin ikään Lontoosta luoteeseen. Renault'n voimayksiköt taas valmistetaan Ranskassa, Pariisin eteläpuolella sijaitsevassa Viry-Châtillonissa, Ferrarin voimayksiköt Maranellossa, Italiassa.
– Meillä on siellä (Brixworthissa) noin 900 työntekijää, ja jos menetämme heistä 15, se on melko normaalia, Wolff sanoi.
– He (Red Bull) olivat ensisijaisesti valmistavan henkilökunnan perässä, joten kyse ei varsinaisesti ole suorituskyvystä. Mutta kaikki kunnia heidän projektilleen, se on kuin Mount Everestille kiipeäminen. Olisi hienoa käydä taistelua Red Bullin voimayksiköitä vastaan.
Wolffin mukaan Red Bull on lähestynyt Mercedeksen Brixworthin-tehtaalta noin sataa ihmistä ja saanut houkuteltua heistä noin 15.
Marko väitti, että Mercedes olisi tarjonnut Red Bullin havittelemille työntekijöille palkan tuplaamista. Wolff ei kiistänyt tätä, kun häneltä kysyttiin, oliko palkan tuplaaminen ainoa keino vastata Red Bullin tarjouksiin.
– Palkan tuplaaminen on yksi asia, mutta jos sen triplaa, jossain kohtaa ei voi enää kilpailla ollenkaan, edes uskollisten työntekijöiden kanssa.
Wolff esitti kuitenkin varoituksen Red Bull -leirille.
– Koston hetki ei ole vielä tullut.