Riazilla todettiin Parkinsonin tauti 46-vuotiaana – tämä oire herätti huolen

Riaz Zabihianilla todettiin Parkinsonin tauti kymmenen vuotta sitten hänen ollessaan 46-vuotias.

11. huhtikuuta vietetään maailman Parkinsonin päivää. Parkinsonin tauti on parantumaton liikehäiriösairaus, johon sairastuu yhä useampi. 

Yksi heistä on Riaz Zabihian, jolla sairaus todettiin kymmenen vuotta sitten hänen ollessaan 46-vuotias.

Yllä olevalla videolla Riaz kertoo sairastumisestaan sekä elämästään nyt. Lisäksi neurologi Osmo Pammo kertoo sairauden tyyppioireista ja hoitomahdollisuuksista.

Vasemman käden vapina herätti epäilyt sairaudesta. Suuryrityksessä yksikön liiketoimintaa vetävällä Riazilla oli menossa asiakastilaisuus. Palaverin jälkeen asiakas sanoi, että "hei Riaz, sun kätesi vapisee".
Riaz meni työterveyteen ja sai lähetteen neurologille.

Aluksi tehtiin pään kuvaus.

– Ensimmäinen fiilis oli, että hienoa, ei ole aivokasvainta, Riaz muistelee.

Puoli vuotta kestäneiden tutkimusten jälkeen Riaz sai diagnoosin. 

Oireina vapina ja kankeus

Liikehäiriösairauksien liitto ry:n puheenjohtaja, neurologi Osmo Pammo kertoo, että Parkinsonin tautiin liittyy jäykkyyttä ja kankeutta, joka on toispuoleista. 

Sairauteen liittyy yleistä hitautta, joka voi kiinnittää toisten huomion.

– Vapina on tavallinen oire, mutta Parkinson on paljon muutakin kuin vapinaa, hän sanoo.

Parkinson-vapina on hidasta lepovapinaa. 

– Siihen toiset ihmiset ehkä kiinnittävät helposti huomiota.

Kun ihminen tekee jotain, vapina häipyy.

Aluksi oireita ei ehkä huomaakaan

Riaz ei ollut itse huomannut vapinaa, mutta alkoi sen jälkeen kiinnittää asiaan huomiota.

Neurologi Pammo sanoo, että ainakin vapinan yleensä saattavat pistää herkemmin merkille muut, kuten omaiset.

Parkinson voi aluksi oireilla myös yleisenä hidastumisena. Tietynlainen ilmeettömyyskin voi olla sairauden oire.

– On hyvä pokerinaama ja silmät räpsyvät hyvin harvoin. Siitä voi olla jossain pelissä hyötyäkin, Pammo kuvailee.

Ummetus ja REM-unihäiriö voivat ennakoida tautia

Varhaisoireena jo vuosia ennen vapinaoireita voi olla ummetus. Pammo kertoo, että terve henkilö, joka kärsii ummetuksesta, on moninkertaisessa riskissä sairastua Parkinsoniin myöhemmin.

On muitakin tekijöitä, joista voidaan ennakoida taudin olevan tuloillaan. Yksi tärkeimmistä on niin sanottu rem-unihäiriö.

– Normaalisti ihminen nukkuessaan ikään kuin kytkeytyy pois päältä ja on aivan rentona. REM-unihäiriössä ihminen elää unia, huiskii, potkii ja huutaa. Tällaisella on moninkertainen riski sairastua Parkinsonin tautiin seuraavan kymmenen vuoden sisällä.

Sairastuminen oli shokki

Riazille sairastuminen oli suuri järkytys. Aluksi hän kielsi koko asian itseltään.

– En halunnut tunnustaa itselleni – työyhteisöstä puhumattakaan –, että minulla on tällainen [sairaus].

Riaz kiittelee neurologiaan, jonka avulla lääkehoito saatiin kohdilleen. Se ei ollut aivan helppoa ja kovien työpaineiden keskellä Riaz kärsi jaksamishaasteista.

Katso yllä olevalta videolta, mitä Riazille kuuluu nyt. Lisäksi lääkäri kertoo, mistä oireesta ehdottomasti kannattaa hakeutua lääkäriin ja miten tautia voidaan hoitaa.
Lue myös: Parkinsonin taudin oireisiin löytyi huomattava helpotus

Lue myös:

    Uusimmat