Pääministeri Antti Rinne (sd.) on esitellyt Suomen EU-puheenjohtajuusohjelmaa Euroopan parlamentille Strasbourgissa.
Ohjelman sisältö on jo tuttu: Suomi haluaa ajaa oikeusvaltioperiaatteen parempaa valvontaa, saattaa neuvottelut rahoituskehyksistä maaliin ja sopia kunnianhimoisista ilmastotavoitteista.
Parlamentissa puheenjohtajamaalle asetettiin lisää odotuksia.
Keskustaoikeiston (EPP) Siegfried Muresan varoitti, että Euroopan parlamentista ei löydy tukea aluerahojen leikkaukselle. Suomi on aiemmin ollut valmis leikkaamaan niin sanotuista koheesiorahoista.
Parlamentin suurimmasta ryhmästä vaadittiin myös, että romanialaisen Laura Codruta Kövesin nimitys Euroopan uuden Syyttäjänviraston (EPPO) johtoon on saatava maaliin.
Suomen jo keväästä saakka ratkoma kiista saattaa olla nytkähtämässä eteenpäin, koska Financial Timesin mukaan Ranska on kääntynyt tukemaan Kövesiä. Ongelmana on ollut, ettei parlamentin tukema Kövesi ole saanut jäsenmailta riittävää tukea.
Oikeusvaltiosta kiitosta
Komission puolesta puhunut Jyrki Katainen (kok.) nosti esiin, että Suomi on ensimmäinen maa, joka ottaa näin aktiivisen rooli oikeusvaltioperiaatteen ajajana.
Rinne kertoi parlamentille, että Suomi haluaa vahvistaa ja kehittää EU:n oikeusvaltiovälineitä.
– Tavoitteena on löytää parempia ja tehokkaampia keinoja varmistaa yhteisten arvojen kunnioittaminen jäsenvaltioissa sekä ennaltaehkäistä mahdollisia ongelmia, Rinne sanoi.
Selvittelyssä on myös se, miten EU-varojen vastaanottaminen ja oikeusvaltion noudattaminen sidottaisiin yhteen.
Parlamentista kuului muitakin toiveita. Sosialistien Iratxe Garcia Perez toivoi Suomen edistävän neuvotteluita muoviverosta ja muista omista varoista EU:lle.
Vihreiden Ska Keller toivoi, että huomio kiinnitettäisiin Välimeren pelastustoiminnan palauttamiseen. Tilanne on hänen mukaansa häpeällinen ja epäinhimillinen.
Kansallismielisen ID:n puolesta puhunut Laura Huhtasaari (ps.) arvosteli Suomea maahanmuuton edistämisestä.
– Suomen pitäisi keskittyä Itämeren suojeluun eikä tukea ihmissalakuljetusta Välimerellä.