Artistina Behminä tunnettu Rita Behm tekee elokuvadebyyttinsä Anna minun rakastaa enemmän -elokuvassa, joka saa ensi-iltansa lokakuussa 2025. Hän kuitenkin kertoi MTV Uutisille, että hänet on itseasiassa palkittu jo yläasteella näyttelijän ja ohjaajan työstä.
Rita Behm on suurelle yleisölle tuttu etenkin artistina Behminä, mutta syksyllä 2025 hänet nähdään myös valkokankaalla näyttelijän roolissa. Behm tekee Anna minun rakastaa enemmän -elokuvassa toisen pääroolin Pyry Kähkösen rinnalla.
Behmin mukaan näyttelijän saappaisiin hyppääminen tuntuu erilaiselta.
– Kun artististina oleminen on lähinnä sitä, että kaikki pyörii minun ja musiikkini ympärillä, niin oli todella ihanaa hypätä osaksi jotakin työryhmää, eikä itse yrittää kontrolloida kaikkea, Behm kertoi Huomenta Suomessa 3. lokakuuta.
Vaikka hän tekee elokuvadebyyttinsä kyseisessä elokuvassa, Behm on itseasiassa palkittu jo yläasteella näyttelemisestä ja ohjaamisesta.
– Olen tehnyt siis itse elokuvia nuorena. Voitin silloin parhaan naisnäyttelijän ja ohjaajan palkinnot vuonna 2010 Nastolan kevätjuhlagaalassa. Ei ole eka rodeoni, Behm kertoi huvittuneena.
Behm tekee elokuvassa muusikko Suvi Vaahteran roolin.
Elokuva pohjautuu Juha Itkosen samannimiseen kirjaan ja saa ensi-iltansa 3. lokakuuta 2025. Sen on ohjannut ja käsikirjoittanut Oskari Sipola.